Kirjoittaja
Mervi Friman
Tutkimuspäällikkö
Hämeen ammattikorkeakoulu

Korkeakoulut ovat avainasemassa maapallon säilyttämisessä elinkelpoisena tuleville sukupolville. Opiskelijamme ovat niitä, jotka osaavina ja viisaasti korjaavat aiempien sukupolvien, meidän, virheitämme. Hävettää myöntää, mitä kaikkea maapallon ekologista ja sosiaalista kestävyyttä vaarantanutta on tullut tehtyä. Onneksi vielä ehtii luopua, opetella jakamaan, muuttaa toimintatapojaan ja ennen kaikkea olla tukemassa ja opettamassa uutta polvea.

Korkeakoulupedagogiikankin äärellä on välttämättä pohdittava, arvotettava ja tehtävä päätöksiä ilmastonmuutoslähtöisesti. Irrallinen puhe osaamisesta, innovaatioista, kehittämisestä ja digitalisoitumisesta on kytkettävä selkeästi, eksplisiittisesti ja konkreettisesti ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Osaamispuhe on tyhjää ja amoraalista niin kauan kuin sillä ei ole kontekstia eli tässä tilanteessa kestävää kehitystä. Kehittäminen on turhauttavaa sanahelinää ellei sitä ole suunnattu selkeästi ympäristön elinkelpoisuuden parantamiseen. Digitaalisuus saa oikeutuksensa vasta silloin, kun se parantaa maapallon ekologista, sosiaalista ja kulttuurista kestokykyä.

Korkeakouluissa on jo vuosia edistetty kestävän kehityksen tavoitteita koulutuksessa ,tutkimuksessa ja kampustoiminnassa. Nyt on tarpeen tehdä se entistä näkyvämmäksi, systemaattisemmaksi ja mittareita kehittäen. Laadunhallintajärjestelmät ovat oivallisia työkaluja tähän. Tavoitteet ja niiden seuranta kannustavat ja motivoivat koko korkeakouluyhteisöä.

Minulla on ollut tapana ajatella, että teen sosiaalista ja kulttuurista kestävän kehityksen mukaista työtä toimimalla korkeakoulussa. Se ei nyt vaan enää riitä. Innostuen ja ahdistumatta on tartuttava uusiin asioihin. Miten paljon onkaan mahdollisuus oppia hiilinieluista, biodiversiteetistä sekä uusista energiamuodoista. Miten upeaa innostua nuorten kanssa uudenlaisiin ratkaisuihin ja elämisen tapoihin.