KOPE-opettajavaihto HAMKin opettajankoulutukseen

Kirjoittaja
Jukka Välimäki
Asiantuntija, yliopistopedagogiikka, Asiantuntija, UNIPS-hanke
Aalto-yliopisto

KOPE-hankkeen opettajavaihdon myötä Aalto-yliopistossa kävi HAMKista yksi opettaja seuraamassa muun muassa minun opetustani. Meillä oli kiinnostavat keskustelut ja sain havainnoijalta hyödyllistä palautetta, joten kiinnostuin myös itse ottamaan hankkeeseen yhteyttä ja etsimään itselleni vaihtopaikan. Kiireinen syksy oli tuossa vaiheessa jo pitkällä ja ehdin vaihtoon vain kahdeksi päiväksi, mutta olen sitäkin iloisempi, että vaihto onnistui.

Päädyin HAMKiin ja siellä ammatilliseen opettajakorkeakouluun, koska oma työni Aalto-yliopiston pedagogisena asiantuntijana sisältää yliopistopedagogiikan kurssien vetämistä. Sekä oma opetukseni että seuraamani opetus HAMKissa on voittopuolisesti monimuoto-opetusta, jossa lähijaksot ja lähiopetus vuorottelevat, mikä teki seuraamiskokemuksesta myös siltä osin kiinnostavan.

Marraskuu oli pimein hetkeen (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006330208.html) ja aamu oli hämärä myös silloin, kun saavuin HAMKin kampukselle tiistaina 19.11. En ollut käynyt kampusalueella aiemmin, joten olin paikalla jo hyvissä ajoin etsimässä oikeaa tilaa. Ensimmäisenä bussista astumisen jälkeen vastassa oli vanha Hattelmalan piirimielisairaalan upea rakennus, joka on Visamäessä HAMKin käytössä, kalterit edelleen ikkunoissa. Seuraamani opetus oli kuitenkin uudemmissa, opetuskäyttöä varten tehdyissä rakennuksissa.

Ensimmäisenä päivänä pääsin seuraamaan Maija Kerkolan opetusta. Päivä koostui suurelta osin opiskelijoiden esityksistä, mikä on monimuotokoulutuksessa luontevaa: kolmen etäviikon välein kokoonnutaan kampukselle muutamaksi päiväksi lähiopetusta varten, ja tuolloin keskitytään usein opiskelijoiden etäjaksolla valmistelemiin töihin. Sopivissa kohdissa ehdimme Kerkolan kanssa keskustelemaan opetuksesta laajemmin, erityisesti HAMKissa paljon käytössä olevasta Köydenpunojan pedagogiikasta (https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/98418/HAMK_koydenpunojan_pedagogiikka_2015_ejulkaisu.pdf?sequence=1)

Kerkola aloitti opetuksen esittelemällä päivän ohjelman ja rakenteen, minkä jälkeen opiskelijoiden pienryhmä piti opetustuokion arvioinnista. Esitelmän jälkeen tuokion sisällöllisiä ja opetusteknisiä asioita käsiteltiin yhdessä, koko parinkymmenen hengen opetusryhmän kanssa keskustellen. Keskusteluilmapiiri vaikutti siltä, että opiskelijoiden oli helppo osallistua ja työtapa vaikutti heille mukavalta. Opiskelijat istuivat opetustilassa niissä ryhmissä, joissa olivat työksennelleet myös etäjakso ajan, mikä ehkä vielä helpotti keskusteluun lähtemiseen rohkaistumista. Kerkola myös ohjasi osallistumista hyvin ja otti myös minut mukavasti mukaan keskusteluun.

Seuraavaksi pääsin tutustumaan pakopeliin, jonka ryhmä oli valmistellut helpottamaan uusien opiskelijoiden tutustumista kirjastoon. Olen ehtinyt viime vuosina käymään useammassakin pakopelissä ja olen työskennellyt UNIPS-kärkihankkeessa (https://unips.fi/), jossa pakopeliä on hyödynnetty myös pedagogisten sisältöjen opettamiseen (https://twitter.com/murtonen_mari/status/1178662054577737728). Jokainen peli on kuitenkin erilainen ja oli hienoa päästä kokemaan tämä! Tehtävänä oli selvittää kadonneen kirjastonhoitajan mysteeri, ja arvoituksesta toiseen etenemällä selvisivät samalla kirjaston eri palvelut ja toiminnot. Kiva idea, joka mahdollistaa kirjastoon tutustumisen pienissä ryhmissä muiden uusien opiskelijoiden kanssa, joustavasti omalle porukalle sopivaan aikaan ja samaan aikaan muihin tutustuen. Itse suoritin rasteja yksin ja koko opiskelijaryhmän seurasi tarkasti vierellä, miten etenemiseni onnistuu. Siihen nähden selvisin arvoituksista mielestäni varsin vähällä haparoimisella.

Aurinko pilkahti lyhyesti näkyvissä lounaan aikaan ja syömisen jälkeen iltapäivällä käytiin läpi erilaisia haastavia opetustyön tilanteita draamapedagogiikan keinoin: Opettajalla oli erittäin mielenkiintoiset tapausesimerkit, joihin opiskelijat kehittelivät pienryhmissä ratkaisut ja näyttelivät tilanteen alusta loppuun. Jokaista näytelmää seurasivat kiinnostavat keskustelut, joihin pääsin myös osallistumaan.

Illan, yön ja aamun pimeyden jälkeen seurasin seuraavana päivänä erityispedagogiikkaa opettavaa Irmeli Lignelliä. Päivän opetus alkoi luennolla, jossa olivat paikalla myös Päivi Pynnösen ja Simo Uusinokan opetusryhmät, mutta luennon jälkeen ryhmät eriytyivät käsittelemään ennakkoon valmisteltuja pienryhmäesityksiä oman opettajan ohjauksessa.

Pienryhmäesitykset tallennettiin videolle. Jokaista esitystä seurasi keskustelu ensin yleisön kanssa ja sitten tuon keskustelun purku flappitaululle. Esitelmistä osa oli perinteisen frontaaliopetuksen muotoisia, osa näytelmiä ja yksi oli jo ennakkoon tehty videoksi.

Lopuksi Lignell näytti vielä kurssin Moodle-ympäristöä. Vuoden kestävä opiskelu tapahtui ensisijaisesti vain yhdessä Moodle-työtilassa, joka ainakin vilkaisuni tasolla vaikutti selkeästi rakennetulta.

Molempina päivinä opiskelijoiden moninaiset taustat olivat läsnä opetustilanteissa. Opiskelijat olivat eri aloilta, muun muassa niin yrityksistä ja järjestöistä kuin erilaisista oppilaitoksistakin, ja he olivat myös suuntautumassa eri konteksteihin. Tämä näkyi keskusteluissa ja rikasti niitä. Opettamillani yliopistopedagogiikan kursseilla osallistujat ovat usein varsin tutkimusorientoituneita ja kansainväliseen akateemiseen ympäristöön tottuneita, jolloin myös kokemuksiin perustuva reflektio on erilaista.

En ollut HAMKissa vierailemassa pitkään, mutta rikkautta oli opiskelijoiden lisäksi myös pedagogiikassa. Asioiden tekemiseen annettiin kiireettömän oloisesti aikaa, mutta silti opetustapoja ehti olla hyvin erilaisia: opiskelijoiden esityksistä ja draamapedagogiikasta keskustelupainotteisiin hetkiin, luentoon sekä pakopeliin. Oli myös itselleni vapauttavaa olla opettamisen tai opiskelun sijaan paikalla nimenomaan seuraamassa opetustilanteita: Sain olla sivussa ja valita rauhassa sen, mihin keskityn. Missään vaiheessa aika ei tullut pitkäksi ja oli myös aikaa ajatella, miten kokemaani voisi hyödyntää omissa töissäni. Toivottavasti vastaavia mahdollisuuksia on myöhemminkin ja toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tarttumaan niihin.