Aivoverenkiertohäiriöön sairastuu vuosittain 25 000 ihmistä ja se on myös neljänneksi yleisin kuolinsyy Suomessa. Aivoverenkiertohäiriöön sairastumisen jälkeen ihmiset kokevat monenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Äkillinen sairastuminen aiheuttaa oman siihenastisen totutun elämän muuttumisen kokonaisvaltaisesti. Sairastuneet voivat kokea ahdistusta, pelkoa, surua ja masentuneisuutta sairauden takia muuttuvan elämäntilanteen vuoksi.  Neurokirurgisesti hoidettavia aivoverenkiertohäiriöitä ovat SAV eli subaraknoidaalivuoto ja ICH eli intraserebraalivuoto, sekä trauman seurauksena tulleet SDH eli subduraalivuoto ja EDH eli epiduraalihematooma.

Sairastuminen aivoverenkiertohäiriöön vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti

Aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen vaikuttaa potilaan elämään merkittävästi, sairaus heikentää potilaan elämänlaatua enemmän kuin yksikään toinen sairausryhmä. [1] Sairastuminen vaikuttaa yksilöllisesti sairastuneen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Äkillisen ja ennalta-arvaamattoman sairastumisen jälkeen normaali elämä pysähtyy, sairastumisen jälkeen tilanteessa on normaalia kokea kaikenlaisia tunteita, masennusta, ahdistusta, pelkoa tulevasta, turvattomuutta ja oman elämänhallinnan menetyksen tunnetta. [2] Muuttuneeseen elämäntilanteeseen liittyy paljon erilaisia haasteita ja muutoksia. Keho voi tuntua vieraalta ja samalla pitää sisäistää uuden elämäntilanteen tuomat haasteet. [3]

Aivoverenkiertohäiriöpotilaista jopa 20–65 % kokevat sairastumisen jälkeen masennusta. Depressio sairastumisen jälkeen on yleinen, mutta huonosti diagnosoitu ja hoidettu ongelma. Masennusoireiden tunnistaminen, potilaan yksilöllinen tukeminen ja ohjaaminen, nopeuttavat kuntoutumista ja lyhentävät sairaalahoitoa.  Aivotapahtuman jälkeiseen masennustilan vakavuutta on vaikeaa erotella aivotapahtumasta johtuvien somaattisten oireiden vuoksi. Somaattisia oireita aivoverenvuodon jälkeen, kuten myös masennuksen oireita voivat olla esimerikiksi unihäiriöt ja ruokahaluttomuus. [4]

Aivoverenkiertohäiriöön sairastumisen jälkeinen psyykkisen tuen tarve

Masennus ja ahdistus ilmenevät yleensä kuukausien ja jopa vuosien päästä sairastumisesta. [5][6][7][8] Masennukseen vaikuttivat koettu mielihyväntunteen puute ja surun tunne, sekä kognitiivisten toimintojen heikkeneminen sairastumisen akuuttivaiheessa. Näiden tunteiden aiheuttamat ongelmat näkyivät myöhemmässä vaiheessa, jos niitä ei käsitelty heti sairastumisen varhaisvaiheessa. [7]

Kyvyttömyyteen tuntea mielihyvää ja surun tunteisiin puuttuminen ehkäisi myös tiukasti tulkittuna hoivakotiin joutumista ja mahdollisti kotona asumisen mahdollisimman pitkään. [7]

Potilaat haluavat sairaanhoitajilta yksilöllistä ohjaamista, joka sisältää informaatiota sairaudesta ja sen aiheuttamista mahdollisista muutoksista yksilön elämässä [9], ohjeita jälkioireiden kanssa selviytymiseen [10], aikaa [9], potilaskohtaisuutta ja yksilöllisten voimavarojen kartoittamista [10], lääkinnällistä kuntoutusta [5][11], seksuaalisuuden tukemista muuttuneessa elämäntilanteessa [8]. Potilaat eivät halua liikaa geneeristä tietoa neurokirurgisista aivoverenkiertohäiriöistä [10].

Sairaanhoitaja voi antaa psyykkistä tukea potilaalle sairauden akuuttivaiheessa

Sairaanhoitajan antama tuki potilaalle tulee antaa oikeaan aikaan. Sekä potilaalle että omaisille tulee myös antaa tarpeeksi aikaa omaksua annettua tietoa. Tiedon antamisen tulee olla kokonaisvaltaista ja yksilöllistä ja sen tulee olla selkeää ja ymmärrettävää. [10][12] Sairaanhoitajan antama psyykkinen tuki voi olla mahdollisten masennuksen oireiden seuraamista potilaan apuna, sekä ohjausta siitä, mistä potilas voi jatkossa hakea apua, jos masennukseen viittaavia oireita esiintyy.

Sairaanhoitajat voivat kehitellä erilaisia ryhmäohjauksia, joissa olisi tarjolla vertaistukea [9][12], tai jos tämä ei resurssien puitteissa ole mahdollista, tulee sairaanhoitajan ohjata potilas vertaistuen piiriin. Sairaanhoitajan tulee työssään huomioida potilas yksilönä ja huomioida potilaan kokonaisvaltainen toipumisprosessi, potilaan kanssa voisi luoda potilasta kokonaisvaltaisesti tukevan kuntoutumissuunnitelman. [5][11][8] Sairaanhoitajan tulee huomioida lääkinnällisen kuntoutuksen tarpeellisuus, mutta ei kuitenkaan yrittää kuntouttaa pääsääntöisesti lääkityksellä masennuksen oireita [5][11]. Hoitajan tehtävä on myös tukea potilaan psyykkistä kuntoutumista tekemällä tarpeen vaatiessa päätös jatkohoidon tarpeellisuudesta. [13]

Potilaat voivat kokea sairastumisen jälkeen olevansa taakka lähimmäisilleen ja ajatella, että he eivät koskaan toivu sairaudesta. Emotionaalisen ja psykologisen tuen avulla potilaat pystyvät ajattelemaan positiivisemmin, joka auttaa heitä toipumisprosessissa ja edesauttaa potilaan omaa kuntoutusmotivaatiota. Terveydenhuollon ammattilaisten tulee kiinnittää huomiota potilaan toipumisprosessiin. [11]

Seksuaalisuuden tukemisessa sairaanhoitajalla voi olla hyvinkin tärkeä rooli potilaiden kuntouttamisessa. Väärien luulojen ja pelkotilojen vuoksi huonoksi koettu seksielämä voi olla ratkaistavissa oikeanlaisella tiedon antamisella ja kannustamisella. Fyysinen kuntouttaminen on pääroolissa aivoverenkiertohäiriö potilaan toimintakyvyssä huomioiden hemiplegiaoireet, mutta sairaanhoitajan tehtäväksi jää pelkojen ja väärien käsitysten vähentäminen, sekä seksuaalisuuden tukeminen. [8]

Johtopäätökset

Yhteenvetona voidaan todeta, että tutkimusten mukaan suurin osa neurokirurgisista aivoverenkiertohäiriöpotilaista saa tarvitsemaansa tukea, mutta osa potilaista jää ilman tarvittavaa psyykkistä tukea, tai saavat tukea väärässä muodossa tai väärään aikaan. Hoitotyö on kuitenkin aina yksilöllistä, joten hoidon pitäisi aina tapahtua potilaan kaipaamalla aikataululla ja tulisi varmistaa, onko potilas varmasti hyötynyt saamastaan ohjauksesta.

Seksuaalisuuteen tukeminen jää huomioimatta potilastyössä, tähän voi toisaalta vaikuttaa aiheen arkuus, jolloin potilaat eivät itse tuo ongelmiaan ja huoliaan esille, tai sairaanhoitajat eivät uskalla tarttua aiheeseen aiheen arkuuden vuoksi tai eivät osaa tarttua siihen sen vaatimalla hienotunteisuudella. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että useampi sairastunut kaipaa tukea erinäisiin seksuaalisuuteen liittyviin pelkoihin ja vääriin olettamuksiin.

Sairaanhoitajat neurokirurgisella osastolla tarvitsevat selkeästi enemmän resursseja potilaan psyykkisen voinnin kohtaamiseen, koska useassa tutkimuksessa kävi ilmi, että hoitajat olisivat halunneet antaa potilaille tarkempaa ohjausta, mutta heille ei siihen ole järjestetty tarpeeksi aikaa.

 

Teksti: Sairaanhoitajaopiskelijat Jenny Baas ja Anna-Leena Saarijärvi (OHS18KM)

Tämä teksti on tiivistelmä opinnäytetyöstä Neurokirurgisen aivoverenkiertohäiriöpotilaan psyykkisen tuen tarve – Kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jonka voi kokonaisuudessaan lukea Theseuksesta.

 

Lähteet

[1] Virtanen, P. 2014. Aivoverenkiertohäiriöpotilaan ja hänen läheisensä tiedonsaanti päivystyspoli-klinikalla. Tampereen yliopisto: akateeminen väitöskirja.

[2] Aivoliitto (2019). Mikä on aivoverenkiertohäiriö. Aivoliitto. 2019. Hakupäivä 7.3.2021 https://www.aivoliitto.fi/aivoverenkiertohairio/faktat/

[3] Purola, H. 2000. Kotona asuvan aivoverenkiertohäiriöpotilaan ja hänen omaisensa kokemuksia selviytymisestä. Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos. Hakupäivä 7.3.2021 http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514255550.pdf

[4] Pohjasvaara, T., Vataja, R., Leppävuori, A. & Erkinjuntti, T. 2001. Aivoverenkierron häiriöiden jälkeinen depressio. Duodecim: Lääketieteellinen aikakausikirja 2001;117(4):397–404. Hakupäivä 7.3.2021 https://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo92086.pdf

[5] Pohjasvaara, T., Vataja, R., Leppävuori, A. & Erkinjuntti, T. 2001. Aivoverenkierron häiriöiden jälkeinen depressio. Duodecim: Lääketieteellinen aikakausikirja 2001;117(4):397–404. https://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo92086.pdf

[6] Berg, A. 2009. Depression and its assessment among stroke patients and their caregivers. Helsinki: University of Helsinki: Helsingin yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksia (64) https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19891/depressi.pdf?sequence=2

[7] Farner, L. – Wagle, J. – Engedal, K. – Flekkøy, K. M. – Wyller, T. B. – Fure, B. 2010. Depressive symptoms in stroke patients: a 13-month follow-up study of patients referred to a rehabilitation unit. Elsevier B.V. Journal of affective disorders 127 (1-3), 211-218.

[8] Kauhanen, M. 1999. Quality of life after stroke: Clinical, functional, psychosocial and cognitive correlates. Acta Universitatis Ouluensis.D (559).

[9] Halme, K. 2015. Aivoverenvuodon (aSAV) sairastaneiden henkilöiden voimaantuminen ja siihen yhteydessä olevat tekijät. Pro gradu – tutkielma. Hoitotiede. https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/120178/gradu_hoitotiede_Halme.pdf?sequence=3&isAllowed=y

[10] Turner, G., McMullan, C., Atkins, L., Foy, R., Mant, J. & Calvert, M. 2019. TIA and minor stroke: a qualitative study of long-term impact and experiences of follow-up care. https://web-a-ebscohost-com.ezp.oamk.fi:2047/ehost/pdfviewer/pdfviewer?vid=3&sid=80961506-64d4-49b0-850d-6f36da5450a2%40sessionmgr4006

[11] Astuti, P., Kusnanto, K. & Novitasari, F. 2020. Depression and functional disability in stroke patient. Public Health Res. 2020 Jul 3; 9(2): 1835. Published online 2020 Jul 2. doi: 10.4081/jphr.2020.1835. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7376455/ Hakupäivä 14.3.2021

[12] Kotakorpi, S. 2017. Ohjauksen toteutuminen hoitoketjussa aivoinfarktiin sairastuneiden arvioi-mana. Pro gradu. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/101550/GRADU-1497521362.pdf?sequence=1&isAllowed=y

[13] Godwin, K. M. & Ostwald, S. K. & Cron, S. G. – Wasserman, J. 2013. Long-term health-related quality of life of stroke survivors and their spousal caregivers. The Journal of neuroscience nursing : journal of the American Association of Neuroscience Nurses 45(3), 147-154. Hakupäivä 14.3.2021