Ope-elämää Oulaisten kampuksella

Oletko koskaan pohtinut mihin kaikkeen ammattikorkeakoulun lehtorit saavat aikansa kulumaan? Aina niillä on kiire, harvoin niitä näkee ja toisinaan hitaasti vastaavat sähköpostiinkaan. No mutta mepä otimme siitä selvää ja haastattelimme Oulaisten kampuksen lehtoreita: ”Hei millainen työpäivä sulla on ollut tänään?” 

Merja Jylkän päivä

Tänään on viikon ainoa päivä, kun minulla ei ole kontaktiopetusta, joten päivä koostuu pääosin suunnittelusta. Päiväni alkoi etäpalaverilla kollegan kanssa, jossa suunnittelimme haavanhoidon erikoistumiskoulutuksen tulevia sisältöjä ja toteutusta torstain kontaktiopetuspäivälle. Palaveri kesti noin kaksi tuntia, jonka jälkeen päivä on kulunut viime viikon ja viikonlopun aikana tulleiden sähköpostien purkamisella ja loppuviikon kontaktiopetuksen suunnittelulla.

Olen suunnitellut muun muassa lääkelaskujen tukiopetusta, joitain korvaustehtäviä ja lääkehoidon kontaktiopetuksen sisältöjä. Kun työ on pitkälti etätyötä, on todella mukavaa taas tällä viikolla päästä kampukselle opettamaan ja tapaamaan opiskelijoita.

Sirpa Töllin päivä

Aamu alkoi varhaisella herätyksellä, sillä opetusta oli pitkästä aikaa Oulaisten kampuksella. Luokista on poistettu tietokoneet ja valmistautumiseen piti varata aikaa. Tiet oli aurattu huonosti, joten matkakin vei tavallista enemmän aikaa. Kampuksella tapasin uuden Anne-kollegan ja hänen kanssaan vaihdettiin kuulumisia.

Päivä koostui MAPA-harjoituksista, eli harjoittelimme opiskelijoiden kanssa potilaan haasteellisen käyttäytymisen kohtaamista ja hallintaa. Päivä sisälsi fyysisiä harjoituksia, syvällisiä keskusteluja potilaan hyvinvoinnin edistämisestä ja hoitajien työturvallisuudesta, ja paljon naurua. Lounastauolla luin ja vastasin sähköposteihin, sekä yritin ymmärtää jaetun näytön sielunelämää siinä kuitenkaan onnistumatta.

Henna Aaltosen päivä

Työpäiväni on koostunut hyvin monenlaisista asioista. Olen vastaillut opiskelijoiden sähköposteihin ja hoitanut harjoitteluiden ohjauksiin liittyviä asioita, kuten esimerkiksi päivittänyt tulevan kesän harjoittelupaikkalistaan tietoja syventävien harjoitteluiden opinnollistajista ja laittanut opiskelijoille tiedoksi harjoitteluiden väliarviointiaikoja. Luin myös ohjauksessani olevaa opinnäytetyötä, jossa opiskelijat tekivät leikkaussalin aseptiseen toimintaan liittyviä opetusvideoita. Raportti on jo loppumetreillä, joten luin sitä sillä silmällä, että voisin antaa opiskelijoille hyviä vinkkejä sen viimeistelyyn.

Olen myös tarkistanut Akuutti avohoitotyö -opintojaksoon liittyviä tehtäviä, joissa opiskelijoiden tuli suunnitella mahdollisimman toimiva ja idyllinen työympäristö muun muassa laadun ja potilasturvallisuuden näkökulmasta. Keskustelin myös kollegoiden kanssa tulevista simulaatioharjoituksista. Tarkistin syventävien opintojen tenttejä ja luin opintojaksopalautteita. Kaiken tämän lomassa olen myös hoivannut koronaa sairastavaa puolisoani ja niistänyt tuon tuosta omaakin nenääni.

Satu Pinolan päivä

Aamu alkoi sähköpostien lukemisella ja niihin vastaamisella. Sähköpostiin olikin kertynyt monenlaisia viestejä mm. opiskelijoilta hyväksilukuasioihin ja opinnäytetöihin liittyen. Lisäksi tarkistin pari viikonlopun aikana tullutta tietotekniikan tehtävänpalautusta Moodlesta. Sähköpostin purkamisenja tehtävän tarkistuksien jälkeen aloin valmistautumaan kehityskeskusteluihin, joita minulla oli sovittuna tälle päivälle kahden opettajan kanssa.

Kehityskeskustelujen jälkeen puhelimessa odotti pari vastaamatonta puhelua, jotka hoidin seuraavaksi. Tämän jälkeen siirryin opettajien tulevan lukuvuoden työaikasuunnitelmien kimppuun. Työaikasuunnitelmiin suunnitellaan jokaiselle opettajalle tulevat työtehtävät ja niihin käytettävä työaika. Näiden suunnitelmien pohjalta laaditaan sitten myös ryhmien tulevan syksyn lukujärjestykset. Lisäksi vastailin vielä päivän aikana tulleisiin sähköpostiviesteihin, sovin yhden hanketyöskentelyyn liittyvän palaverin ja tilasin uuden Moodle-alustan, jotta pääsen rakentamaan valmiiksi määrällisten tutkimusmenetelmien osuuden muutaman viikon päästä alkavalle opetukselle.

Mari Vihelän päivä

Aamuni alkoi sillä, että kävin läpi sähköpostit. Ehdin ensi hätiin vastata muutamiin tärkeimpiin, koska minulla oli jo aika pian sovittuna opiskelijan ohjaustuokio. Ohjaustuokio kesti toista tuntia. Sen jälkeen jatkoin sähköpostin lukemista ja viesteihin vastaamista. Päivän aikana ehdin lukea ja kommentoida myös opinnäytetöitä. Tein viime hetken valmisteluja omaan kehityskeskusteluun, jonka kävin tiimipäällikkömme Satu Pinolan kanssa.

Loppupäivästä suunnittelin ja valmistelin tulevan keskiviikon opetustunteja, jolloin opiskelemme LifeCare-ohjelmaa, eli sähköistä kirjaamista, potilaan tulohaastattelua ja hoitokertomuksen kirjaamista. Päivitin myös hoitotyön perusteiden Moodle-alustaa vieden sinne muutamia opiskelumateriaaleja tulevan harjoittelun tehtävään liittyen. Harjoittelussa opiskelijat tekevät yhdelle valitsemalleen potilaalle hoitokertomuksen. Paljonhan sitä näköjään ehtiikin yhden päivän aikana tehdä!

Maarit Rajaniemen päivä

Viime viikon sairastelusta toipuneena tulin aamupäivällä kampukselle Yle-Sh tentin valvontaa pitämään. Ennen sitä toki Oulaisten Salesta piti hakea hieman evästä (kun yllättäen kotona jääkaappi ilostutti minua pelkällä valolla 😀 ) Ostin valmissalaatin eli Kana-Tacoa, koska se maistuu hyvälle ja on rapsakkaa. Aamupäivä meni sähköposteja purkaessa ja pari puhelua sinne väliin. Saria ja Maria pikaisesti myös näin koululla ja ehdittiin muutama sana vaihtaa.

Oikaisin ATK-luokkaan oppimiskeskuksen kautta. Niin ei varmaan saisi tehdä. Tentin valvonnan aikana (koska tiedän, että kukaan ei uskalla lunttia minun läsnäollessa!) sain tehtyä pari alustavaa arviointia oppareihin ja lähetettyä ne kollegoille. Yle-Sh-tentin tekijät läpäisivät (taas kerran!) erittäin hyvillä tuloksilla.  Kyllä nämä meidän ihanuudet vain osaa, ei voi olla muuta kuin ylpeä Oulaisten kampuksen loppuvaiheen opiskelijoista! Te pärjäätte ihan missä vain!

Kahvia en ole tainnut muistaa juoda koko päivänä… Outoa…

Anne Hannuksen päivä

Tänään minulla on ollut pitkä päivä töissä. Aloitin päivän jo noin seitsemän maissa kampuksella valmistellakseni intraoperatiivisen hoitotyön harjoitustunteja, jossa harjoittelimme steriiliä toimintaa leikkaussalissa, kuten steriiliksi pukeutumista ja steriilin pöydän valmistamista. Teimme tänään myös kirurgisen hoitotyön lääkelaskut hyvällä menestyksellä!

Osallistuin toiseen työhöni liittyen etäkokoukseen, jossa käytiin läpi työsuojeluvaltuutetun tehtävien ja toimenkuvan asemoitumista uudessa organisaatiossa. Tänään olen suunnitellut myös kahden kollegan kanssa tulevia hoitotyön simulaatioita. Päivän päätteeksi pidin väliarvioinnit kahdelle mielenterveystyön harjoittelussa olevalle opiskelijalle. Olen ehtinyt käydä vain yhdellä tauolla, joten nyt on nälkä!

Kirsi Myllykankaan päivä

Tänään päiväni alkoi hieman ennen kahdeksaa, jolloin avasin ensimmäisenä sähköpostin, kuten hyvin monesti teen. Ehdin vastata viesteistä akuuteimpiin ja kävin myös tarkistamassa Examissa Outpatient care -opintojaksoon liittyvät lääkelaskut ennen kuin riensin etänä toteutuvaan opparityöpajaan.

Tänään linjoilla oli kuusi opiskelijaa, joista kaksi esitti oman opinnäytetyönsä. Keskustelimme opiskelijoiden kanssa posterina tai artikkelikäsikirjoituksena tehtävistä maturiteeteista, laadullisen tutkimuksen analysoinnista, raportin kirjoittamisesta, vertaisarviointeihin liittyvistä ohjeista ja monesta muusta. Paras kommentti tällä kertaa taisi olla ”tämä opparin teko on ollutkin ihan yllättävän mukavaa!”. Työpajan lopuksi autoin vielä opiskelijoita editoimaan videoihin viimeisiä viimeistelyjä.

Työpajan jälkeen luin ja kommentoin kahta opinnäytetyötä, viimeistelin OamkJournaliin tarjottavaa artikkelikäsikirjoitusta ja vastasin sähköpostitse opiskelijan kysymyksiin erään lääkelaskun ratkaisutavasta.

Kalle Aaltosen päivä

Aamulla ensihoidon 24h työvuoron jälkeen kotiin päästyä iso kuppi kahvia ja sähköposti auki. Siellä 18 opiskelijaa on lähestynyt minua erinäisillä kysymyksillä, joihin vastaan. Sitten onkin vuorossa harjoitteluiden loppuarviointisoittoja klo 12- 18.40. Tiiviin päivän päätteeksi vielä lukemaan harjoittelun dokumenttien palautuksia ja sitä myöten ”peppimerkinnät” kuntoon. Yllättäen kello onkin jo 21:30 ja aika laittaa koneet kiinni. Eivät kaikki päivät aina tietysti ole näin tiukkoja 😀

Johanna Jylhä-Ollilan päivä

Päivä alkoi sähköpostien avaamisella ja kiireellisimpiin posteihin vastaamisella. Sähköpostien tulva on ajoittain suurta eikä aina ehdi sähköposteja heti lukea tai vastata niihin. Tälläkin kertaa oli kiire valmistautua aamun ensimmäiseen palaveriin, jossa suunnittelimme yhteistyössä yliopiston kanssa toteutuneen opintojakson loppuwebinaaria. Asiantuntijoiden rekrytointi webinaariin tuli saada pian käyntiin ja palaverin jälkeen tähän liittyviin yhteydenottoihin kuluikin yllättävästi aikaa. Tämän jälkeen oli aika keskittyä opiskelijoiden suoritusten arviointeihin sekä opinnäytetöiden suunnitelmien ja raporttien lukemiseen. Iltapäivä kului opiskelijoiden harjoittelujen arviointikeskusteluissa sekä opiskelijoiden ohjauksessa opintojakson tehtävään liittyen. Viimeiset kaksi tuntia sujuivat osastokokouksessa, jossa ilokseni viimeisen 45min sai käyttää lenkkeillen napit korvilla kokousta kuunnellen 😊Tästä sai voimaa vapaa-ajalle tiiviin työpäivän jälkeen 😊

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.