Miljoonien hoitajien pula

Lähitulevaisuudessa noin puolet hoitohenkilökunnasta on eläköitymässä ja eläköityvien hoitajien tilalle tarvittaisiin noin 150 000 uutta hoitajaa. Kuitenkin samalla huomataan, että 2010-luvulla sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin hakevien määrä on vähentynyt. Myös ikääntyvä väestö ja ihmisten korkeampi elinajanodote lisäävät jo olemassa olevaa hoitotaakkaa. Laskelmien mukaan koko maailmaa uhkaa jopa miljoonien hoitajien pula vuoteen 2030 mennessä. Aika pelottava ajatus.

Kuva: Rusty Watson on Unsplash

Tutkimusten mukaan hoitajien alanvaihtoon johtavat syyt voidaan jakaa neljään kategoriaan, jotka ovat: 1) tyytymättömyys organisaatioon ja johtamiseen, 2) suuri vastuu ja pieni palkka, 3) työelämän ja oman elämän yhteensovittaminen on haastavaa, sekä 4) alan vähäiset urakehitysmahdollisuudet. Voidaan myös arvella, että samoista syistä johtuu se, että alalle ei enää hakeuduta kuten ennen. Näihin ongelmiin pitäisi siis saada muutos.

Ratkaisuja hoitajapulaan?

Hoitajapulaa yritetään ratkaista esimerkiksi rekrytoimalla hoitajia ulkomailta. Työnhakijoille Suomi ei välttämättä näyttäydy kovin houkuttelevana maana, kun parempaakin palkkaa olisi tiedossa muissa länsimaissa ja toisena ongelmana näyttäytyy suomen kielen oppimisen haasteellisuus. Hoitohenkilökunnan nykyisen ja tulevan tarpeen määrän huomioon ottaen pelkkä ulkomaalaisten rekrytointi ei ole riittävä ratkaisu hoitajapulaan. Suomalaisille taas koulutukseen hakeutuminen ei ole kovin houkuttava vaihtoehto aiemmin mainituista syistä. Kenties kuitenkin osa hakijoista ehkä näkee hoitajapulan mahdollisuutena: töitä ainakin on tarjolla, mutta millä hinnalla? Moni uupuu jo pian työelämään päästyään.

Riittääkö usko, toivo ja rakkaus?

Me rakastamme työtämme. Me haluamme tehdä työmme hyvin ja ilman jatkuvaa painetta siitä, että työntekijöitä ei ole tarpeeksi. Banaaneilla ei makseta laskuja, eivätkä ne tuo apukäsiä työntekoon. Jotta rakkaus työtä kohtaan säilyy ilman että kyynisyys alkaa paistamaan kuoren alta, on jotakin radikaalia tapahduttava hoitajakentillä.  Mitä sinä ajattelet asiasta – mitkä mielestäsi olisivat ratkaisuja vallitsevaan tilanteeseen? Me toivoisimme että nyt ja tulevaisuudessa hoitotyöstä maksettaisiin työn vaativuutta ja vastuullisuutta vastaava korvaus. Toivo on yksi eteenpäin vievä perusvoimavara, meidän toivomme elää, VIELÄ.

Teksti: Sairaanhoitajaopiskelijat Minna Tervonen, Elisa Määttä, Kati Tiitinen, Jaana Kuha ja Tuija Alahäivälä

 

Lue lisää aiheesta:

Haddad L., Annamaraju P. & Toney-Butler T. (2022) Nursing Shortage. StatPearls Publishing. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK493175/

Kangas L. (2022) Hoitajapula ei ole vain ay-retoriikkaa tai kesän ongelma: nämä grafiikat näyttävät, millainen kriisi meitä odottaa vuonna 2040. Yle Uutiset 16.7.2022. https://yle.fi/a/3-12535076

Kosonen S. (2022) Potilasturvallisuudesta ei voi tinkiä lakossakaan. Lääkärilehti 26.8.2022. https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/potilasturvallisuudesta-ei-voi-tinkia-lakossakaan/

Paulavaara P. (2022) Lapset jäivät Filippiineille, kun sairaanhoitaja Diosalyn Isnec lähti Suomeen paikkaamaan hoitajapulaa. Yle Uutiset 27.9.2022. https://yle.fi/a/3-12630299

SKHOLE. 2022. Miksi hoitajat lähtevät? Neljä syytä alanvaihtoon. Hakupäivä 19.10.2022. https://www.skhole.fi/blogi/miksi-hoitajat-lahtevat-4-syyta-hoitajien-alanvaihtoon.

Tehy (2022) Hoitajapula vaarantaa suomalaisten potilasturvallisuuden joka päivä. Blogi 31.8.2022. https://www.tehy.fi/fi/blogit/hoitajapula-vaarantaa-suomalaisten-potilasturvallisuuden-joka-paiva


Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan, jota kirjoittivat syyslukukaudella 2022 Oulaisten kampuksella Kiireetön avohoitotyö -syventäviä opintoja opiskelleet sairaanhoitajaopiskelijat.

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *