Kilpaileminen tanssissa puhuttaa ja jakaa mielipiteitä. Onko kilpaileminen taiteellisuutta ja luovuutta vähentävää?

Tässä blogissa käsittelen tätä aihetta kilpatanssin ja taidetanssin näkökulmista. Pohdin myös kilpailun ja katselmuksen eroja sekä sitä, onko tanssiurheilu taidetta lainkaan.

 

Kilpaileminen taidelajeissa

Kilpaileminen on kuulunut taiteeseen kautta historian. Taidelajit olivat mukana olympiakisoissakin vuosina 1912–1948 [1]. Poisjääntiin vaikutti silloisen kansainvälisen olympiakomitean varapuheenjohtaja Avery Brundage, joka vastusti kaikkea kaupallisuutta ja sitä, että olympialaisiin osallistuvat taiteilijat olivat pitkälti ammattilaisia [2]. Brundage itse oli amatööriurheilun kannattaja. Helsingin olympiakisoihin taidelajit olisi saatu vielä viimeisen kerran mukaan, mutta Helsingin kisojen järjestelykomitean toimikunnan puheenjohtaja Erik von Frenckell oli sitä mieltä, ettei taidelajeja oteta mukaan, koska järjestämiseen ei ollut riittävästi aikaa. Näin ollen taidelajit jäivät olympiakisoista pois kokonaan vuonna 1948.

 

It takes an athlete to dance but an artist to be a dancer.

-Shanna LaFleur

 

Vaikka kilpaileminen on kulkenut käsi kädessä taiteen kanssa jo pitkään, aina on ollut erilaisia mielipiteitä siitä, tulisiko olla näin. Moni laji tanssin saralla kamppailee ajatuksesta, ollako urheilija vai taiteilija tai voiko olla molempia? Kilpatanssi sanana kuvasi ennen vakio- ja latinalaistansseja, mutta kun kilpailtavien tanssilajien määrä kasvoi, alettiin vakio- ja latinalaistansseja kutsumaan tanssiurheiluksi. Myös muissa taiteenlajeissa keskustellaan, tulisiko kilpailuja järjestää ollenkaan, ja mielipiteet aiheuttavat välillä tulistakin väittelyä.  [10] [11][12][13]

Urheilussa kilpaileminen ja tulosten mittaaminen on tapahtunut aina numeraalisesti. Numeraalinen arviointi on käytössä myös tanssiurheilukilpailuissa, vaikkakin tanssi on monellakin tapaa laji, jota ei voi mitata. Olen itse toiminut erilaisissa tuomaritehtävissä lähes 20 vuotta. Koen henkilökohtaisesti, että tanssisuorituksen arvostelu numeroin on monella tapaa ongelmallista ja palautetta vaikea kiteyttää vain yhteen numeroon, kuten esimerkiksi skating-menetelmässä tehdään. Minusta siitä tulisi saada muutakin palautetta. Numerot, rastit ja sijaluvut kertovat, miten sijoittuu suhteessa muihin tanssijoihin tai pareihin. Tarkempaa palautetta suorituksen osa-alueista, esimerkiksi teknisestä osaamisesta tai koreografiasta, ne eivät kerro. Toki tanssijoiden omat valmentajat käyvät suoritukset läpi yhdessä valmennettavien kanssa, mutta kaikilla valmennustiimi ei välttämättä ole niin tiivis ja aktiivinen, että sanallinen palaute heti suorituksen tai kisapäivän jälkeen olisi edes mahdollista.  Ymmärrän toki haasteet tuomaroinnin kannalta. Arvioinnin on oltava tietyllä tavalla tehokasta, muuten kilpailupäivät venyisivät liian pitkiksi. Käymme näitä haasteita läpi tarkemmin osiossa ”kilpailu vai katselmus”.

 

Kilpatanssia vai taidetanssia?

 

Haastattelin tätä blogia varten Irene Rätyä (tanssija, koreografi), Merja Satulehtoa (Tanssikeskus Citydancen toimitusjohtaja, tanssija, koreografi) ja Milla Virtasta (tanssija, koreografi, kulttuurituottaja). Kysyin haastateltaviltani, onko selvää mitkä lajit kuuluvat kilpatanssin alle ja mitkä kuuluvat taidetanssin alle. Kaikilla kolmella oli erilainen vastaus tähän kysymykseen, joten on pääteltävissä, ettei asia ole niin selvärajainen erityisesti taidetanssin osalta.

Kilpatanssin määritelmä oli haastateltavien mukaan kohtuullisen selvä; kaikki tanssilajit, joissa kilpaillaan, ovat kilpatanssia. Kuitenkin pieniä erojakin löytyi. Räty ajatteli kilpatanssin olevan niitä lajeja, joihin osallistutaan voittaakseen pokaalin tai pystin. Räty rajaisi tästä ulkopuolelle tanssikoreografiat, jotka osallistuvat katselmuksiin tai taidetanssikilpailuihin, ja näitä Räty kutsuisi ”kilpailutanssiksi” kilpatanssin sijaan. Räty erottaisi nämä toisistaan nimenomaan palautteen annon perusteella ja pedagogisesta näkökulmasta tarkasteltuna; katselmuksissa ja taidetanssikilpailuissa palautetta annetaan numeroiden ja sijalukujen sijaan sanallisesti tai kirjallisena.

Merja Satulehdolla oli laajempi käsitys kilpatanssikäsitteeseen; hän ajatteli kilpatanssia olevan kaikki kilpailuihin ja katselmuksiin sekä taidetanssitapahtumiin osallistuvat tanssiteokset ja -koreografiat. Taidetanssin ja kilpatanssin määritelmiä pohti Milla Virtanen puolestaan näin:

”Kilpatanssilajiin on mielestäni selkeät raamit siitä, mitkä tanssilajit siihen kuuluvat. Kun taas taidetanssin alle kuuluu mielestäni kaikki, mitä ihmiskeho tuottaa, liikettä tai liikkumattomuutta. Sen alle mahtuvat kaikki tanssilajit. Koen, että taidetanssi-sana on haasteellinen, koska se voi olla rajaava.” -Milla Virtanen

 

Tanssin suhde taiteeseen

Onko tanssi sitten taidetta vai ei? Hanna Sirén käsitteli aihetta ”Mikä tekee tanssista taidetta?” lopputyössään [3]. Taiteen voidaan ajatella olevan jotakin, mitä erilaisin ilmaisukeinoin tuodaan yleisön koettavaksi. Tanssitaiteessa halutaan herättää myös tunteita ja reaktioita yleisössä. Kaikki reaktiot ovat sallittuja ja jopa suotavia; joku jää katsomaan, joku lähtee pois, joku nauraa, joku itkee, joku hämmentyy. Osalle katsojista voi tuntua, ettei teos antanut itselle mitään. Osa taas on voinut kokea, että siinä kiteytyi koko elämisen ydin. Mielestäni tanssi kuin tanssi voi kehittyä taiteeksi yli lajirajojen. Taide herää tanssissa eloon yleisön kautta.

Tanssi voidaan nähdä taiteen ja urheilun muotona, ja se kuuluu myös esittävän taiteen alle, kun sitä tuodaan yleisön eteen. Millä tavalla lavalle tuodun tanssin esittäminen toteutetaan, millaisia reaktioita teoksella mahdollisesti halutaan saavuttaa ja miksi, ovat kysymyksiä, joiden avulla voidaan hiuksen hienosti erotella toisistaan kilpatanssilajit sekä taidetanssi.

Tanssin lokeroiminen on mielestäni monellakin tapaa tarpeetonta, mutta tanssilajien tutkiskelu eri näkökulmista on erittäin mielenkiintoista. Tarkastelen seuraavaksi tanssia ilmaisun näkökulmasta. Halusin erotella tanssiurheilun ja kilpatanssin toisistaan, koska ilmaisussa on pienen pieniä eroja.

Taidetanssilla tarkoitan tässä kohtaa teatterin lavalla tai muussa tilassa esitettävää tanssia, jota tulee katsomaan yleisö ja/tai kriitikot, ei katselmuksiin tai kilpailuihin osallistuvia tanssiteoksia.

Rajaan pois sellaisen sosiaalisen tanssimuodon, jota ei ole tarkoitus esittää yhtään kenellekään ulkopuoliselle. Kyseessä on esimerkiksi tanssilavalla, tanssisalissa, yökerhossa tai vaikka kotona tapahtuvaa tanssia, jota tehdään ilman yleisöä, ja varsinkin ilman tuomareita tai raatia. Rajaan nämä nyt pois tästä tutkiskelusta, vaikkakin esimerkiksi lavapuolella voi myös kilpailla.

Muutama esimerkki mietiskelyyn tanssin taiteellisuudesta:

 

Esimerkki 1

Tanssit yksin tai puolisosi kanssa olohuoneessasi ilman, että kukaan näkee, voitko ajatella olevasi taiteen äärellä?

 

Esimerkki 2

Tanssiurheilupari tekee shownumeron, teemallisen esityksen, jossa käyttävät vakiotanssitekniikkaa sekoitettuna showelementteihin. Shownumero on tehty esitykseksi yleisölle, sitä ei arvostella eikä siitä saa palkintoja. En osaisi laittaa sitä silloin tanssiurheilun alle, vaan taidetanssin alle, vaikka tekniikkana olisikin tanssiurheilutanssien tekniikka. Showmaisuus ei mielestäni vähennä taiteellisuutta.

 

Kilpatanssilajeissa esittäminen on joidenkin tanssien kohdalla tietyllä latauksella varustettu ja se on sitä joka kerta, koska sillä halutaan myös ilmaista kyseisen tanssilajin karaktääriä. Esimerkiksi discotanssija tulee lavalle aina täynnä energiaa; hypyt, käsien ojennukset vaativat nopeutta ja voimaa, katse hakeutuu yleisöön ja tuomareihin, joilta yritetään saada esitykseen vielä lisää virtaa. Olemus on energinen, positiivinen, ulospäin suuntautunut.  Pohdiskeleva, katse lattiassa hamuileva, surullinen ja itkeskelevä discotanssija olisikin kisoissa outo näky, mutta teatterin lavalle se toisi mielenkiintoista vastakkainasettelua oletusten ja toteutuksen välillä, ja voisi yltää teemaltaan vaikkapa koko illan teokseen.

 

TANSSIURHEILU (tanssiurheilukilpailuissa esitettävät koreografiat)

Kenelle? – parille, tuomareille, yleisölle

Mitä vaaditaan tanssijalta? – tekniset asiat, koreografiat, puvut, kengät, meikit. Rajoituksia koreografioissa, ei saa tehdä nostoja. Kuviorajoituksia taitotason mukaan. Urheilijamaista elämäntapaa ja asennetta kilpailuissa.

Mitä halutaan antaa yleisölle? – Estetiikkaa, liikkeen kauneutta, sulavuutta, taituruutta, erilaisia tunnelatauksia. Illuusiota lajin helppoudesta ja keveydestä, vaikka itse suoritus vastaa kovaa urheilusuoritusta.

Ilmaisu – tanssien eri karaktäärien mukainen, osittain myös opeteltua, ulospäin suuntautunut. Tanssijat ovat valmiina vastaanottamaan kritiikkiä, koska kyseessä on arvostelulaji. Tämä joskus peilautuu suoritukseen niin, että tanssijat eivät esiinny, vaan suorittavat vakavalla ilmeellä koreografioita keskittyen tekniikkaan, jolloin ilmaisu kärsii.

KILPATANSSI (esimerkiksi disco, street, latinoshow, performing arts)

Kenelle? – yleisölle, parille, joukkueelle, tuomareille

Mitä tanssijalta vaaditaan? –  teknisiä asioita, koreografia, teeman/lajin mukaiset vaatteet ja varusteet. Samanlaista urheilijamaista asennetta kisavetoihin kuin tanssiurheilussa.

Ilmaisu – eri tanssilajien mukainen, karakterisoitu, ulospäin suuntautunut, teeman mukainen; voidaan käsitellä myös erilaisia tunnetiloja/teemoja, kuin pelkästään positiivisia, koreografiassa on tarina/punainen lanka, ilmaisu osittain opeteltua.

TAIDETANSSI (esimerksiksi teatterin lavalle tuotu teos)

Kenelle? – itselle, yleisölle, kriitikoille?

Mitä tanssijalta vaaditaan? – inspiraatio, ajatus, teema, koreografia, tanssitekniikka. Ei välttämättä urheilijamaista elämäntapaa, mutta kehonhuoltoa vaaditaan; kuntoa täytyy olla, jotta pystyy vetämään esitykset läpi.

Ilmaisu – puhuttelevaa, yleisöä herättelevää ja joskus hämmentävääkin. Ilmaisu on tarkkaan mietittyä; ilmeet ja eleet, ilmeettömyys, eleettömyys kertovat kaikki jotain. Taidetanssi ei ole pelkästään nykytanssia, vaan teoksessa voidaan käyttää eri tanssitekniikoita, esimerkiksi lavalle tuotu teos voi sisältää eri tekniikoita, kuten latinalaistanssien, baletin tai showtanssin tekniikkaa.

 

Tämä on tekemäni mind map tanssin ja kilpailemisen suhteesta. Tanssi-käsitteen alle kuuluvat kaikki tanssilajit rajoituksetta. Kaikkia lajeja ei tähän voinut luetella, koska niitä on niin paljon, ettei tila olisi riittänyt. Tässä pohdinnassa tanssi jaetaan kahtia: kilpatanssiin ja taidetanssiin. Kilpatanssikäsitteen alle lukisin kaikki esimerkiksi FDO:n ja STUL:in alaiset lajit. Taidetanssin alle laittaisin puhtaasti vain lavalle tuotua tanssitaidetta, oli se sitten millä tahansa tanssitekniikalla toteutettu. Näiden kahden käsitteen, kilpatanssin ja taidetanssin, välissä ovat lajit, jotka muutoin laittaisin taidetanssin alle, mutta joilla on myös yhteyksiä kilpamaailmaan. Esimerkiksi lavatanssi, ja kansantanssi ovat tällaisia lajeja. Nykytanssille ja baletille löytyvät omat kilpailunsa, mutta näille lajeille on myös oma sarjansa FDO:n puolella, sillä ne kuuluvat performing arts -lajeihin yhdessä muun muassa showtanssin, flamengon ja stepin kanssa.

Yhteys kilpailemiseen saattaa syntyä taidetanssissakin, jos vaikka teos osallistuukin katselmukseen, vaikka teosta ei alun perin olisikaan tehty kilpailua varten.

Kilpatanssilajeilla on vahvempi yhteys urheiluun, mutta yhteys taiteeseen on suoraan tai välillisesti jokaisella lajilla. Luovuutta voidaan ajatella olevan kaikkialla, mutta erityisesti vahva yhteys luovuudella on taiteeseen sekä tanssilajeista taidetanssilajeihin. Kilpailemisen alla on sekä kilpailut että katselmukset, kuitenkin painottuen niin, että taidepuolelta osallistutaan enemmän katselmustyyppiseen kilpailuun ja kilpatanssipuolelta enemmän kilpailuihin, joissa arvioinnit ja palautteet annetaan muutoin kuin sanallisesti.

 

Kilpailu vai katselmus?

 

Kilpailutoimintaa järjestetään niin taidetanssitapahtumissa kuin kilpatanssi- ja tanssiurheilutapahtumissa. Kilpailemista taiteessa on tehty kautta aikojen, ja ajatus siitä tarvitaanko kilpailuja, jakaa mielipiteitä jyrkästi myös muissa taiteenaloissa kuin tanssissa [8]. Irene Räty käsitteli tätä aihetta kirjoituksessaan ”Kulttuuritapahtuma taiteen äärellä vaiko taiteen kilpakentillä?” [4] Mitä eroa on kilpailulla ja katselmuksella, ja tarvitaanko kummankinlaisia tapahtumia? Samat teokset saattavat osallistua sekä katselmuksiin, että kilpailuihin. Tulisiko teoksia muokata eri tapahtumiin sopivaksi ja millä tavalla teoksissa voi ottaa huomioon tapahtuman luonteen?

Karkeasti jaoteltuna kilpailut ja katselmukset eroavat toisistaan sillä, että taidetanssitapahtumien kilpailuja kutsutaan katselmuksiksi ja tuomareita raatilaisiksi. Myös arviointiperusteet, tuomareiden tai raatilaisten eli arvioitsijoiden koulutustausta ja tanssiteosten pituudet vaihtelevat. Koulutustaustalla tarkoitan tässä kohtaa juuri tuomarointia tai arviointia varten käydyt koulutukset.  Eroa voidaan tarkastella myös pedagogiselta kannalta, esimerkiksi millaisessa muodossa osallistujat saavat palautetta.

Taidetanssipuolella raatilaisilta ei vaadita erillistä koulutusta tai tutkintoa raatilaisena toimimiselle, mutta tehtävään valitaan yleensä aina tanssin tai teatterin alan ammattilaisia. Mukana voi olla myös pitkään tanssia harrastaneita raatilaisia tai tanssialan opiskelijoita. Itse olen ollut raatilaisena esimerkiksi Arktisten Askeleiden esiraadissa tanssiopettajaopiskelijana. Tuolloin tehtävä kuului osana opintoja, sillä kyseinen tapahtuma on tiiviisti yhteistyössä OAMK:n kanssa.

Kilpatanssi- ja erityisesti tanssiurheilupuolella tuomareille on tiukemmat kriteerit. Esimerkiksi  FDO:n järjestämissä kisoissa esimerkiksi latino show -lajin tuomarilla on oltava pitkä tanssi- ja/tai opettajaura takana tanssin parissa, ja mieluiten syvää latinalaistanssituntemusta eli oma ura voi toimia myös tarvittavana koulutuksena tuomarointitehtävää varten. Tuomareille on rakennettu myös tuomarointipolku [7], mutta poikkeuksia tästä silti on, sillä jos on tuomaroinut paljon tanssiurheilun puolella, voi tuomaroida, vaikka ei olisikaan käynyt FDO:n järjestämiä koulutuksia. Tuomarointikoulutuksia siis järjestetään, mutta niihin osallistumista ei vaadita tuomarina toimimiseen.

Tanssiurheilussa kriteerit ovat tarkemmat ja tuomaripolkua rakennetaan vaiheittain [5]. Tanssiurheilukisoissa ovat oikeutettuja tuomaroimaan ainoastaan STUL:in eli Suomen Tanssiurheiluliiton tuomarilistalle hyväksytyt tuomarit sekä ulkomaisilla WDSF:n ja WDSF PD:n listoilla olevat tuomarit. Tanssiurheilutuomarin on käytävä vähintään Suomen Tanssiurheiluliiton järjestämä seuravalmentajakoulutus, tehtävä varjotuomarointeja tanssiurheilukisoissa sekä suoriuduttava tuomaritentistä saadakseen ensimmäisen tason lisenssin eli D-lisenssin. Tämä oikeuttaa tuomaritehtäviin pienemmissä seurakisoissa alemmille taitotasoille E-D. Tästä ylempien tasojen tuomarointiin vaaditaan lisää koulutusta ja lisää tenttejä. Myös ikäkriteerit ovat olemassa, eli tuomarin on oltava yli 20-vuotias. Lisenssejä kotimaassa on yhteensä neljä; korkein taso on A-lisenssi, jolla saa tuomaroida SM-kisoissa. Ulkomaisiin tuomaritehtäviin tarvitaan myös esimerkiksi World Dance Sport Federationin tai World Dance Council:n eli WDSF:n ja/tai WDC:n tuomarilisenssit. Kotimaiset tuomarilisenssit tulee päivittää vähintään kahden vuoden välein käymällä liiton järjestämissä koulutustapahtumissa. Tuomarilisenssi voi myös mennä vanhaksi eli ei saa tuomaroida, vaikka työ tanssin parissa jatkuisikin aktiivisesti. Tuomarit koulutetaan katsomaan suorituksista tietyt tekniset osa-alueet ja toimimaan tuomaroinnin eettisten periaatteiden mukaisesti.

Taidetanssitapahtumiin raati valitsee usein jo esikatseluvaiheessa, ketkä tai mitkä teokset pääsevät tapahtumaan mukaan. Ensimmäinen karsintakierros suoritetaan jo siis ennen tapahtumaa. Myös kilpatanssipuolella on esimerkiksi performing arts – kilpailuihin esikarsinta, koska muuten kilpailupäivät venyisivät pitkälle yli viikonlopun. Tanssiurheilun puolella ei esikarsintoja ole, koska kilpailuja ja kilpailutyyppejä on enemmän, joten kaikki harrastajat nähdään vain harvoin samoissa kilpailuissa. Tanssiurheilukilpailut on jaettu seurakilpailuihin, valtakunnallisiin, GP- ja SM-kilpailuihin. Pääsääntöisesti taitotasot E ja D kilpailevat seurakilpailuissa, D, C ja B-A valtakunnallisissa kilpailuissa ja C, B ja A GP- ja SM:ssä. Näin saadaan kisaajat jakaantumaan tasaisemmin eikä mikään kilpailu kasva liian isoksi osallistujamäärältään. Harrastajamäärät ovat myös pienempiä tanssiurheilun puolella.

Tanssiurheilu- ja kilpatanssikilpailuissa käytössä olevat tuomarointisysteemit ovat erilaiset.  Tanssiurheilukisoissa on käytössä skating-menetelmä [17], jolla mahdollistetaan nopea tuomarointi antamalla rasteja ja sijalukuja. Jos kirjallista tai sanallista palautetta pitäisi antaa jokaiselle parille erikseen, olisi esikarsinta tarpeen tai kaikkia taitoluokkia ja ikäsarjoja ei voisi ottaa samoihin kisoihin mukaan. FDO:n alaisissa kisoissa käytetään 3D -arviointisysteemiä, jossa tuomari pisteyttää kolmea eri osa-aluetta: ilmiasu, tekniikka, kompositio [8]. Osa-alueiden pisteitä ei julkaista, vaan tuomari itse laskee yhteen pisteytykset ja siitä selviää kilpailijoiden järjestys.

Tästä aiheesta kilpatanssi- ja tanssiurheilukilpailuja arvostellaan. Ajatellaan, että kilpailut eivät ole pedagogiselta kannalta tanssijaa tukevia tai tanssia eteenpäin ohjaavia, koska tanssijat saavat palautteeksi vain rasteja tai sijalukuja. Tästä olen itsekin osittain samaa mieltä, koska esimerkiksi tanssiurheilukilpailuissa Suomessa käytössä oleva arvostelumenetelmä, skating-systeemi [17], kertoo palautetta tanssijoille todella vähän. Usein tuomarina tuntuu, että olisi tarpeen antaa myös sanallista tai kirjallista palautetta. Tähän ei tämänhetkinen tuomarointisysteemi valitettavasti taivu.

Tanssiurheilutuomarin ei tarvitse omia arviointejaan sääntöjen mukaan perustella, joten tanssijatkaan eivät monesti tule pyytämään palautetta kuin ainoastaan omilta valmentajiltaan. Tuomarit arvioivat tanssijoita yleensä 1.30–1.45 minuuttia kestävän kappaleen ajan. Jokaisen kappaleen eli tanssin jälkeen arviointi annetaan välittömästi, osittain jo tanssin aikana. Tanssipareja tanssilattialla on vähintään yksi, enintään 13. Jos semifinaalissa on pareja 13, ja se tanssitaan yhdessä erässä, tuomarilla on keskimäärin noin 7 sekuntia aikaa katsoa kutakin paria. Siinä ajassa tuomarin on arvioitava parin osaaminen seuraavissa seitsemässä osa-alueessa [6]:

1)  tahti ja perusrytmi

2)  liikeradat

3)  vartalolinjat

4)  jalkatekniikka

5)  tanssillisuus

6)  tanssin luonteen tulkinta

7)  koreografia

Tarkennukset jokaiseen osa-alueeseen löytyvät Suomen tanssiurheiluliiton kilpailusäännöistä [6]. Esimerkiksi jos pari toistuvasti tekee rytmivirheitä, olisi kyseinen pari sijoitettava arvostelussa viimeiseksi. Parin suorittamien liikeratojen on noudatettava kyseessä olevan tanssin suoritustekniikkaan kuuluvia liikeratoja sekä oikeanlaista jalkatekniikkaa. Vartalolinjoista arvostellaan käsien, selän, hartioiden, lantion, jalkojen, pään sekä vartalon sivulinjojen kokonaiskuvaa suorituksen aikana. Lisäksi tuomarin on huomioitava liikkeiden vauhti, luisto, varmuus ja joustavuus sekä tasapainon hallinta [6].

Suomessa on kokeiltu vuonna 2019 maailmallakin käytössä olevaa ” Absolute Judging System” -arviointimenetelmää. Sen käyttöönotto jäi valitettavasti vain pilottivaiheeseen, vaikkakin kokemukset pilotista olivat suurimmaksi osaksi myönteiset. Syynä ehkä lienee kustannukselliset syyt, koska tuomarit tulisi kouluttaa uudelleen ja tuloslaskenta laitteistoineen päivittää [18]. Etuna tässä arviointimenetelmässä olisi se, että tanssijat saisivat eri osa-aluista omat pisteensä, jotka kertoisivat jo paljon enemmän palautetta suorituksesta.

 

Ketä nähdään katselmuksissa ja ketä kilpailuissa?

 

Monet tanssitapahtumat ja katselmukset ajatellaan monitanssillisiksi tapahtumiksi, mutta tanssijoiden ja koreografien on otettava huomioon tapahtuman luonne suhteessa tehtyyn teokseen. Esimerkiksi lavalle tuotu kilpatanssikoreografia ei välttämättä istu sellaisenaan taidetanssitapahtumaan, vaan esitykseen on otettava uudenlainen näkökulma; mitä haluat tällä teoksella kertoa? Kenelle tämä teos on tehty ja miksi? Pelkän tanssitekniikan esittely ei ole vielä taidetanssiteos.

Kilpailuissa ja katselmuksissa, joissa ei ole esiraatia eikä -karsintaa, on monesti samoja teoksia ja koreografioita. Esimerkiksi SM:iin tähtäävä latinoshow- koreografia voidaan nähdä tanssikatselmuksessa ennen SM-kilpailuja. Katselmus toimii ikään kuin hyvänä kisaharjoituksena ennen pääkilpailua. Kaikki katselmukseen osallistujat eivät kuitenkaan välttämättä lähde mukaan kilpaileminen edellä, vaan hakemaan kokemusta esiintymisestä yleisön edessä ja mielenkiinnosta saada palautetta omasta teoksesta tai tanssista.

Katselmukset koetaan matalan kynnyksen tapahtumiksi, joissa on mahdollisuus tulla palkituksi ja huomioiduksi, vaikka tanssijat eivät olisikaan teknisiltä taidoiltaan taitavimpia tai teosta ei valittaisi mukaan tapahtuman loppunäytökseen. Stipendi tai kunniamaininta voi tulla esimerkiksi valovoimaisesta esiintymisestä.

Eroja katselmuksen ja kilpailun välillä on paljonkin, mutta samankaltaisuuksiakin löytyy, jos verrataan näitä palkitsemisen näkökulmasta; katselmuksissakin tavoitellaan sitä, että tullaan huomioiduksi stipendillä, kunniamaininnalla tai jopa rahapalkinnolla. Onko sitten väärin sanoa katselmusta kilpailuksi?

Isoimpana erona katselmusten ja kilpailuiden välillä on arviointi, jota jo aiemmin käsiteltiinkin, ja teosten mitta, jota katselmuksessa ei ole niin tarkkaan määritelty ja sallitaan pidemmätkin teokset. Katselmuksessa osallistujille annetaan joko suoraan paikan päällä tai jälkikäteen kirjeitse sanallista tai kirjallista palautetta. Teos ei siis saa vain numeroita tai sijalukuja, vaan konkreettisia asioita, joita lähteä kehittämään eteenpäin. Tätä asiaa haastattelussa toi esiin myös Irene Räty; katselmus on pedagogiselta kannalta kehittävämpää, koska tanssijat saavat palautteeksi muutakin kuin numeroita, pystin tai pokaalin.

Kilpailuissa käytettävät tuomarointimenetelmät ja arviointiperusteet tekevät sen, että kilpailuissa kilpaileminen on kovempaa. Joskus katselmuksessa koettu positiivinen palaute voi kääntyä kilpailuissa hurjaksi pettymykseksi sijalukujen ja finaalipaikkojen kalastamisen lomassa.

 

”Mitään taidetta ei ole ilman luovuutta, mutta luovuutta voi olla taiteesta riippumatta.”–  TÖTTERSTRÖM JOUKO, ISOMURSU ESA PEKKA, HOPPU PETRI [16]

 

Onko kilpailutoiminnassa tilaa luovuudelle?

 

”Luovuus on ihmisen kykyä tuottaa uutta.” [15]

Kilpailuihin valmistautuvat tanssijat opettelevat koreografioita niin kauan, että osaavat ne ulkoa eikä virheitä juurikaan tule. Ryhmäkoreografioissa ja muodostelmissa paikat on pidettävä sentilleen, ettei tule törmäyksiä muiden tanssijoiden kanssa ja muodostelmat näyttävät selkeiltä. Tanssiurheiluparit toistavat kilpailulattialla samat koreografiat, joita ovat harjoituksissa harjoitelleet. Koreografiat ovat ylemmillä tasoilla jo aika pitkiä ja tansseja on enimmillään 10, joten vaikka viettää salilla aikaa joka päivä, ei välttämättä ehdi treenata muuta kuin kuvioita ja niihin liittyvää tekniikkaa. Luovuus on vähäistä, tai siltä se ainakin ulospäin helposti näyttää. Kuitenkin esimerkiksi tanssiurheilussa parien on osattava kisoissa väistellä muita pareja sujuvasti törmäämättä niin, että koreografia ei kärsi ja taidot pääsevät esiin. Tämä vaatii välillä aikamoista heittäytymistä ja luovuutta, hetkessä olemista ja uskallusta improvisoida, sillä näitä tilanteita ei juurikaan pääse harjoittelemaan kuin vasta kilpailuissa.

Mutta tekeekö se tanssiurheilusta taidetta vai puhutaanko enemmän kuitenkin urheilusta? Toisaalta urheilu ja taide on kulkenut käsi kädessä kautta aikojen [9], joten en tiedä tuleeko tanssiurheilua tai kilpatanssia sulkea taiteen ulkopuolelle ja lokeroida pelkästään urheiluksi? Tarkastellaan asiaa vielä lisää luovuuden näkökulmasta.

Koreografin näkökulmasta luovuus on välillä todella rajoitettua, varsinkin tanssiurheilun parissa. On paljon kuviokohtaisia rajoituksia, erityisesti alemmilla tasoilla; jopa askeleet lasketaan, jotta kaikki menee sääntöjen mukaan. Luovuutta on enemmänkin saada kaikki parit ja tanssijat näyttämään omat parhaat puolensa sekä tuoda persoonallisuudet esiin eri kuvioyhdistelmillä, rajoitukset huomioiden. Luovuutta on myös keksiä tavat opettaa koreografiat ja tekniikat käyttäen eri mielikuvia, niin että pienetkin lapset oppivat kuviot ja tekniset asiat jäävät mieleen. Koreografinen luovuus pääsee varsinaisesti valloilleen vasta avointen koreografioiden kanssa.

Kilpailukoreografioita tanssiurheilussa ja kilpatanssissa rakennettaessa on pidettävä mielessä, että tanssijat menevät esittämään koreografian tuomariston eteen, ja tuomaristolla on tietyt arviointikriteerit katsoessaan esitystä. Tästä syystä luovuus voi joskus kärsiä ja motivaatio tekemiselle lähtee vähän väärille urille.

Parhaimmillaan kilpailutoiminta synnyttää jotain uutta, haastaa koreografit ja antaa tilaa uusille näkökulmille tanssin keinoin, eli kasvattaa luovuutta. Kilpaileminen antaa tanssijalle ja koreografille palautetta omasta tekemisestä ja parhaimmillaan motivoi treenaamaan ja tekemään lisää. Pahimmillaan kilpaileminen latistaa herkemmän ja taiteellisemman persoonan luomalla muotin, johon ei mahdu sisään.

 

Mitä kilpailut antavat tanssijoille?

 

Miksi lähteä mukaan kilpailuun? Lähteissäni on mielenkiintoisia artikkeleita taiteessa kilpailemisesta [10] [11][12], ja samoja pohdintoja voidaan tehdä tanssin puolella. Kilpaileminen ei ole pelkästään palkintojen jakamista, vaan myös tarjoaa mahdollisuuden lahjakkuuksien löytymiselle sekä kanavan loputtomalle itsensä kehittämiselle.

Kysyin haastateltaviltani kommenttia siitä, voiko tanssija kehittää itseään loputtomiin ja harjoitella tavoitteellisesti, vaikka ei harrastaisikaan kilpailemista. Tavoitteellisuus ja tavoitteellinen harjoittelu mielletään usein kilpaurheiluun, ja tässä yhteydessä tanssiurheiluun ja kilpatanssiin kuuluvaksi. Kaikki haastateltavani olivat samaa mieltä; harjoitella voi tavoitteellisesti, vaikka kilpaileminen ei kuulukaan harrastukseen. Jatkokysymys olisi ollut: mikä motivoi harjoitteluun, jos omaa osaamista ei missään eikä koskaan mitata millään tavalla?

Tanssi on laji, jota ei niinkään voi mitata maalein tai mittanauhoin, joten jossain kohtaa päämäärätietoinen harjoittelija voi saada mieleen, että olisi kiva testata taitoja kilpailussa. Kilpailut kehittävät tanssijaa tehokkaasti, mutta toki aiheuttaa pientä painetta lähteä arvostelun kohteeksi, joten tulee hyväksyä, ettei kilpaileminen välttämättä sovi kaikille. Osaamisen mittaamisella tarkoitan palautetta omasta tekemisestä, numeraalisesti tai sanallisesti.

Kilpailuissa käyminen (ja nyt puhun tässä yhteydessä myös katselmuksista) on muutakin kuin pelkkiä sijalukujen, pokaalien ja menestyksen hamuamista. Kuten kaikissa harrastuksissa, kyseessä on myös yhteisöllisyyden ja tapakulttuurin luominen. Kilpailuissa lisäksi inspiroidutaan, verkostoidutaan ja ystävystytään, kuten tanssin moniammattilainen ja koreografi Minna Tervamäki kommentoi kysymystä ”voiko taiteessa kilpailla?” [14]. Kokemuksesta voin kertoa, että lapset ovat hyvin monesti kilpailuhenkisiä, mutta on annettava myös tilaa heille, jotka eivät ole. Uskon kuitenkin, että saman lajin sisällä voi harrastaa niin kilpailemista kuin harjoittelua ilman kilpailujakin.

Mielestäni tarvitaan kaikenlaisia kilpailuja; matalan kynnyksen kilpailuja, eri teemojen alla toimivia kilpailuja, isoja kansainvälisiä kilpailuja, pienempiä paikallisia kilpailuja jne. Jokaiselle jotakin. Erilaisilla tavoitteilla, mahdollisuuksilla, motivaatiolla ja valmiuksilla olevia tanssijoita ja harrastajia löytyy, joten on hyvä, että tarjolla on mahdollisuuksia omien päämäärien saavuttamiseen.

Itse laittaisin myös katselmukset kilpailukäsityksen alle; vaikka sävyeroja onkin, molemmissa annetaan palkintoja, olivat ne sitten huomionosoituksia, pokaaleja tai stipendejä. Lavalle tuotu taidetanssiteos on myös arvioinnin alla; arvostelusta vastaavat niin yleisö kuin teosta katsomaan tulleet kriitikot. Myös heiltä halutaan palautetta, eikä ylistävää palautetta ajatella pahana, päinvastoin. Arviointi kuuluu jokapäiväiseen elämään; mittaamme tekemistämme jatkuvasti tiedostaen tai tiedostamatta. Se on edellytys kehitykselle. Kilpailut kaikissa muodoissa ovat meidän luontaisen toimintamme vähän kehittyneempi versio.

 

Lähteet:

1. Nadja Mikkonen 15.8.2021:

Näistä Suomen olympiamitaleista tietää vain harva

https://yle.fi/a/3-12052378

2. Taidelajit kesäolympialaisissa 1912:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taidelajit_kesäolympialaisissa_1912

3. Hanna Sirén: MIKÄ TEKEE TANSSISTA TAIDETTA?

Taiteen sekä tanssin tulkintoja ja merkityksiä

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/27836/Siren_Hanna.pdf?sequence=1&isAllowed=y

4. Irene Räty: Kulttuuritapahtuma taiteen äärellä vaiko taiteen kilpakentillä?

23.4.2019 ::

Mitä pitää sisällään hyvä tanssitapahtuma Suomessa? Tulisiko sen olla kilpailu- vai katsaushenkinen? Mitkä elementit tekevät tapahtumasta hyvän?

http://www.oamk.fi/epooki/2019/kulttuuritapahtuma-taiteen-aarella-vaiko-taiteen-kilpakentilla/

5. Suomen Tanssiurheiluliitto: tuomaripolku

https://www.dancesport.fi/wp-content/uploads/2020/01/tuomaripolkutasovaatimukset_VL-2020.pdf

6. Suomen Tanssiurheiluliiton kilpailusäännöt:

https://www.dancesport.fi/wp-content/uploads/2022/05/STUL_kilpailusaanto_24042022_VakLat_PAIVITYS.pdf

7. FDO:n tuomaripolku

https://fdo.fi/tietoa/tuomarit/

8. FDO:ssa käytössä oleva 3D arviointi:

https://latinoshowcup.weebly.com/arvostelu.html

9. Savon Sanomat Veera Jääskeläinen 13.8.2015:

Taide ja urheilu ovat kuin sisarukset

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3101654

10. Samuli Tiikkaja HS 26.8.2017:

Lauantaiessee: Taiteessa ei voi kilpailla, mutta silti kilpaileminen kannattaa – kunhan tuomarityöskentely on kunnossa

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005340690.html

11. Jouni Kaipainen HS 14.9.2005:

Kapellimestarikilpailu – miksi ihmeessä?

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004337066.html

12. Esa-Pekka Salonen HS 16.9.2005:

Kilpailu ei etsi parasta, vaan lahjakkuuksia

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004337566.html

13. Jouni Kaipainen HS 17.9.2005:

Älkää tappako sanansaattajaa

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004337820.html

14. HIBC Marita Kokko: Voiko taiteessa kilpailla? https://ibchelsinki.fi/fi/uutiset/can_art_be_a_competition

15. Luovuus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luovuus

16. EPOOKI, TÖTTERSTRÖM JOUKO, ISOMURSU ESA PEKKA, HOPPU PETRI
    JULKAISTU 5.3.2020: Luovuudesta taiteessa https://blogi.oamk.fi/2020/03/05/luovuudesta-taiteessa/

17. Skating-systeemi tanssiurheilussa

https://www.dancesport.fi/wp-content/uploads/2016/10/stul_kilpailusaanto_08_2007_liite3_skating_systeemi.pdf

18. Absolute Judging System

https://www.dancesport.fi/wp-content/uploads/2019/06/STUL-AJS-pilotin-palautekysely-2019.pdf

 

Keskustelua https://fi.quora.com sivustolla aiheesta: Are dancers athletes or artists?: https://www.quora.com/Are-dancers-athletes-or-artists

Tämä blogijulkaisu on osa Oamkin Kulttuurituottamisen ja luovan talouden YAMK-opiskelijoiden juttusarjaa, jonka löydät hakutermillä ’Pieninkin yhteinen jaettava’ sekä hashtagilla #KulttuuriaKerrakseen.