Category: Liikkeessä

Eräs arvostamani työtoveri erehtyi jokin aikaa sitten lounaspöydässä arvioimaan juuri tapaamaansa uutta ihmistä seuraavasti: ”Hän vaikutti oikein mukavalta ja ihmisläheiseltä henkilöltä – vaikka hän on aiemmin työskennellyt talouspäällikkötehtävissä”. Arvannette varmaan, että nousin kuin limpputaikina. Ai että on suorastaan mainitsemisen arvoista jos talousihminen on mukava ja ihmisläheinen?

Jotenkin sitkaassa se käsitys vain tuntuu olevan, että taloushallinnon parissa työskentelevällä ihmisellä on taskulaskin sydämen paikalla. Ihan vain omien empiiristen havaintojeni perusteella, ilman tarkempaa tutkimutietoa, väittäisin että harvemmin näin on. Ihan jos itseäni ajattelen, niin jo yksin päässälaskutaitoni on sen verran vaatimaton, että edellä mainittua seikkaa sopii epäillä.

Taloushallinnon parissa työskentelevät sekä sitä opettavat tai opiskelevat ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kuka tahansa. Meistä löytyy niin hiljaisia puurtajia kuin ylivilkkaita vipeltäjiä – ja tietysti kaikkea siltä väliltä. Osa viihtyy muiden ihmisten seurassa, toiset taas paremmin omassaan. Vapaa-ajalla kiinnostuksen kohteena saattaa olla niin urheilu, musiikki kuin kirjallisuuskin – tai kaikki edellä mainitut. Emme siis (ainakaan kaikki) vietä iltojamme riskisijoituksia tehden, veroilmoituksia harrastuspohjalta laatien taikka edes sudokuja täyttäen

Mutta yksi asia meitä kuitenkin yhdistää: pidämme numeroista. Jos numeroista ei tykkää, niin työstä tai opiskelusta saattaa tulla raskasta. En muista, milloin itse tajusin olevani numerofriikki. Ehkä viimeistään siinä vaiheessa, kun opiskelukämpässä asuessani vaatimalla vaadin, että saan laskea nelisivuiselta puhelinlaskulta kunkin asukkaan osuuden. (Ihme kyllä asiasta ei tullut sen suurempaa kilpailua). Enkä ole vieläkään kyllästynyt numeroihin, vaikka olen niitä pyörittellyt päivät pitkät kymmenien vuosien ajan.  Minulle toisaalta riittää niiden kanssa askarointi työajalla – vapaa-aika menee pikemminkin kirjainten parissa.

Sinä opiskelija, joka parhaillaan pohdit suuntautumistasi, kuuntele sydämesi ääntä. Älä mieti, mitä ne kaveritkin ajattelvat, vaan tule rohkeasti ulos kaapista ja tunnusta: olen talousihminen!

Ulla Reinikainen, taloushallinnon lehtori

Historian ensimmäisen yrittäjyysakatemian käynnistäminen Ouluun on ollut todella mielenkiintoista. Ammattikorkeakoulun Terwa-akatemia aloitti syksyllä 25 opiskelijan ja neljän valmentaja-kehittäjän voimin.

Nyt uskallamme jo sanoa että tämä on hyvä lähtö ja homma onnistuu. 

Yleisin kysymys akatemiaan liittyen taitaa olla että ”mitä te siellä oikein teette?”. Tähän mennessä olemme tutustuneet toisiimme, suunnitelleet ja testanneet opiskelun käytänteitä ja opintopisteiden kirjaamista, perustaneet kaksi osuuskuntaa, suunnitelleet akatemian viestintää, opiskelleet ja tehneet asiakasprojekteja. Ja huomio, tässä yhteydessä me tarkoittaa ennen kaikkea siis opiskelijoita. Akatemialla opiskelijat ovat pääosissa sekä yrittäjinä että akatemiaympäristön kehittäjinä. 

Toiminnan lähtökohtana on opiskelijoiden perustamat yritykset ja oikea liiketoiminta. Liiketoiminnan ohessa opiskellaan itsenäisesti ja ryhmissä. Opiskelijat lukevat kirjoja, kirjoittavat esseitä ja kokoontuvat pohtimaan lukemiansa ja tekemiänsä asioita. Kokoontumisen muoto on mm. paja, johon jokainen osallistuu kaksi kertaa viikossa neljän tunnin ajan oman yrityksensä eli tiiminsä kanssa. Neljän tunnin sessiot ja dialogi ovat vaatineet harjoittelua mutta toimivat nyt tehokkaasti! Eri osa-alueisiin taas erikoistutaan valitsemalla itselle sopiva tupa, joiden teemoja ovat johtaminen, laskentatoimi sekä myynti ja markkinointi. Lisäksi noin kerran kuussa järjestetään seminaareja, joihin kutsutaan  asiantuntijoita akatemian ulkopuolelta. 

Korkeakoulumaailmaan akatemiamalli tuo vallankumouksellisia muutoksia koska opiskelijoilla itsellään on aidosti vastuu omasta tekemisestään ja myös siitä ympäristöstä jossa oppiminen tapahtuu. Sitoutuminen on aivan erilaista kuin koululla. Valmentamani tiimin whatsapp-ryhmä paukkuu kirjanpidon kysymyksiä lauantai-iltana klo 20.35 ja siinä sohvalla sherrylasin kanssa keskustelua seuratessa en voi kuin todeta että tämä oppimismallihan todella toimii! Opiskelijat kantavat myös huolta tulevien akatemialaisten oppimisympäristöstä ja pohtivat miten heillekin saadaan välitettyä oikeanlaista akatemiahenkistä oppimisen ja tekemisen kulttuuria. 

Akatemiakulttuuria on jo ennen meitä kehitetty pitkään sekä Jyväskylän Tiimiakatemiassa että Tampereen Proakatemiassa. Taannoisella tutustumiskäynnillämme noihin ympäristöihin saimmekin todeta että akatemiakulttuuriin kuuluu todella vahva yhteisöllisyys, sekä myös kansainvälisyys ja avoimuus. Akatemia ei ole tiimiyrityksille kilpailun vaan yhteistyön kenttä jossa kaikki auttavat toisiaan. Omat tiimimmekin saivat mukaansa Jyväskylän ja Tampereen tiimeiltä aivan kullanarvoisia neuvoja . Myös liiketoiminnassa opiskelijat ovat jo ottaneet hienoja avauksia joiden avulla kehittävät ammattitaitoaan ja myös luovat vahvoja edellytyksiä työllistymiselleen. 

Opettajan näkökulmasta akatemia on myös todella mielenkiintoinen siksi, että siellä ei ole laisinkaan opettajia, ainoastaan valmentajia. Mutta siitä lisää ehkä myöhemmin! Paljon kertoo kuitenkin jo se, että akatemialla siihen samaan me– sanaan todella sisältyy sekä opiskelijat että opettajat. Kaikki aidosti yhteistyössä kohti samaa tavoitetta. Tämä on melkoisen huikaiseva tunne! 

PS. Jos kiinnostuitte: akatemian sivut: https://terwaakatemia.wordpress.com

tiimioppimisesta ammattioppilaitoksissa: http://hope.fi/artikkelit/yrittajamainen-oppiminen-leviaa-oulussa 

Terwa.akatemialaiset vieraana Proakatemiassa, Isäntänä Sami Lehto /Proakatemian hienot uudet tilat.

Sanna Oja, tuntiopettaja

Aloitin opintoni OAMK:n kaupan ja hallinnon yksikössä tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa 12.1.1998. Luit ihan oikein, viime vuosituhannella. Nyt alkuvuodesta 2016 valmistun samaisesta yksiköstä tradenomiksi, joskaan en enää ole kärryillä yksikön virallisesta nimestä tai siitä mikä koulutusohjelmani nimi on. Kun minä olin nuori opiskelija, ei ollut suuntautumisvaihtoehtoja tietojenkäsittelyn sisällä. Sähköt sentään oli silloinkin, kuten myös Internet, mutta ei sentään kännykässä (ainakaan mun silloisessa Nokia 1610:ssa). No mutta samapa se sille, minä kerron oman tarinani ja syyt sille miksi opiskelut vähän venähtivät. 

Suoritin opiskeluun liittyvän työharjoitteluni QPR Softwaren HelpDeskissä, jossa opastin asiakkaita yhtiön valmistamien ohjelmistojen asennuksissa ja käytössä. Ajankohtaisesta CV:stäni voi päätellä että tämä tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Työharjoittelun innoittamana jäin taloon vielä osa-aikaiseksi työntekijäksi, kunnes vielä toviksi palasin koulun penkille. Kävi kuitenkin niin, että jo muutaman kuukauden jälkeen minulle vinkattiin avoimesta HelpDesk-paikasta merkittävässä matkapuhelimia (tuolloin) valmistavassa yhtiössä. Nokia otti tuohon aikaan töihin ”kaikki jotka olivat joskus nähneet tietokoneen”, silloin elettiin hyviä aikoja. Menin töihin vain kesäksi, mutta kuinkas kävikään kun syksy koitti…

Kolmisen vuotta myöhemmin palkanmaksajaksi vaihtui ulkoistamisen myötä amerikkalainen IBM. Työpöydän paikka ei merkittävästi vaihtunut. Viisi vuotta myöhemmin (työtehtävät olivat tässä vaiheessa jo vaihtuneet mieluisimmiksi) palkanmaksajaksi vaihtui intialainen HCL Technologies, eikä työpöytä vieläkään vaihtunut. Reilut kaksi vuotta vierähti, kunnes tälle kymmenen vuoden mittaiseksi venähtäneelle Peltola-visiitille tuli loppu. HCL lakkautti toiminnot Oulussa ja kilometritehdas kutsui.

Vasta tässä vaiheessa kävi ensimmäistä kertaa mielessä vuonna 2005 keskeytyneet tradenomi-opinnot. Toisaalta plakkarissa oli jo sen verran työkokemusta, että mahtaisiko koulun papereille enää olla tarvetta töitä hakiessa? No, ainakaan valtion tai kuntien leipiin ei taida edelleenkään päästä ilman papereita. Elettiin kesää 2011. Seuraavina neljänä vuotena tein muutaman pätkätyöpätkän ja nostinpa päivärahoja kassaltakin. Keväällä 2015 kattoon syljeskely kuitenkin jo kyllästytti siinä määrin että hain ja sain vanhaan opinahjooni erillistä opiskeluoikeutta.

Hain opiskeluoiketta suoraan sanottuna kahdesta syystä: 

1. Mitä jos se paperi todellakin ratkaisee mahdollisen töihinpääsyn jonakin päivänä? Osoittaahan loppuun suoritetut opinnot ainakin sen että olen jotain saanut aikaseksikin.

2. Kotona oleminen joutilaana on tylsää. Se voi aluksi tuntua ihan kivalta, mutta uskokaa vanhaa miestä (44v), kyllä siihen kyllästyy. 

Elokuussa 2015 kävin koululla valitsemassa itselleni mieluisia kursseja suoritettavaksi syksyn aikana. Tradenomin tutkinnostani puuttui enää 18 opintopistettä ja päättötyökin oli esitetty puolitoista vuosikymmentä sitten. Osan syksyn kursseista valitsin sillä perusteella että ne kiinnostivat. Osa valikoitui sillä perusteella että olin työtehtävissäni jo tutustunut aiheisiin ja loput periaatteella ”silmät kiinni ja vasemmalla kädellä läpi ilman suorituspaineita”. Suoritettavaa kertyi yhteensä 21 opintopistettä.

Tätä kirjoittaessa eletään tammikuun puoliväliä 2016. Kaikki kurssit on hyväksytysti suoritettu, suoritusmerkinnät on järjestelmissä ja tutkintotodistushakemus on jätetty.

Virallinen valmistumispäiväni on 28.1.2016 ja jo seuraavana päivänä olenkin vanhojen tradenomi-opiskelijakavereiden kanssa juhlistamassa valmistumistani, joten koulusta saa kyllä pysyviäkin kaverisuhteita, kun ei pidä sitä päätä koko opiskeluaikaa kirjojen parissa… 

Mainittakoon vielä lopuksi että päivälleen 18 vuotta opintojen aloittamisesta sain viimeisen hyväksytyn kurssimerkinnän. Täysi-ikäinen tutkinto siis! Nyt tarvisi enää keksiä mitä haluan tehdä isona…

Jarkko Karhunen, Rovaniemen lahja Oululle

Trapesti, se on se ovi siellä kellarikerroksessa. Ja kai siellä jotain tehdään – joskus. Trapesti kärsii enemmän ja vähemmän siitä, etteivät kanssaopiskelijat tiedä, mikä se on tai mitä siellä tehdään. Tässä postauksessa avaan näitä seikkoja.  

Trapesti on osakeyritys, joka on perustettu vuonna 2002. Tarjoamme markkinoinnin, taloushallinnon ja web-puolen palveluja asiakkaille, jotka ovat ihan oikeita yrityksiä. Trapestin työntekijät ovat Teuvo Pakkalan kadun kampuksen opiskelijoita, ja heitä on kerrallaan Trapestilla noin 15. Trapestilla olemisesta kerrytetään opintopisteitä ja arvokasta työkokemusta oman alan töistä, sekä saadaan oikeita kontakteja työelämään.

Mielestäni Trapestilla ”työskenteleminen” on mukavaa vaihtelua tavallisen koulun penkillä istumisen ohella. Tiimimme on vahva ja yhtenäinen, ja viihdymme tehtävissämme. Olen oppinut paljon uusia asioita omassa pestissäni viestintävastaavana, sekä oppinut ymmärtämään, millaista on toimia oikeassa työyhteisössä.

Ahertamisen ja pakertamisen lisäksi pidämme yhteisiä illanviettoja, kuten pikkujouluja. Toimistolle voi aina tulla vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaa yhdessä. Se juuri onkin mahtavinta Trapestissa, että opintopisteiden lisäksi saat kourallisen uusia ystäviä ja oppiminen on oikeasti hauskaa!

Haluatko sinä suorittaa opintojasi omalla tyylillä?

Trapestin kirjavasta joukosta löytyy monenlaista roolia, joista jokainen tarvitsee tekijän. Oletko markkinointihenkinen ja sosiaalinen? Pidätkö nettisivujen väsäämisestä? Onko sinussa luontaista kipinää johtamiseen tai ihmisten hyvinvointiin? Onko some sittenkin sinun juttusi? Mikä ikinä vahvuutesi onkin, Trapesti tarvitsee juuri sinunlaistasi ihmistä, joka on valmis tarttumaan toimeen ja oppimaan tekemällä!

Käy tutustumassa sivuillamme lisää eri pesteihin ja ole kuulolla kevään rekryissä.

www.trapesti.fi

Hyvää kevätlukukautta! 

Ellamari Koutonen, Viestintävastaava, Trapesti Oy

Oulun ammattikorkeakoulun kolmen kampuksen opettajat ovat tehneet syksyn yhteistyötä Sosiaali- ja terveysala ja sen tietojärjestelmät -opintojen kehittämisen merkeissä. Olemme päässeet projektin myötä tutustumaan sekä Oulun ammattikorkeakoulun että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin erikoistiloihin. 

Oamkin Professorintien kampuksella on simulaatioympäristö, jossa terveysalan opiskelijat voivat harjoitella erilaisia potilaan hoitoon liittyviä hoitotilanteita. Oikeaa sairaalaympäristöä muistuttavissa tiloissa on aikuisen ihmisen kokoisia nukkeja. Niille saadaan aikaan ihmisen vitaalit toiminnot, joita voidaan mitata. Yksi nukke jopa synnyttää. Opettaja ohjaa näiden nukkejen elintoimintoja opiskelijoiden hoitotoimenpiteiden mukaan labran ohjaushuoneesta. Opiskelijat voivat kysellä potilaan vointia ja opettaja vastaa nuken kautta, millaisia tuntemuksia potilaalla on. Näissä simulaatiotiloissa käy myös OYS:n henkilökunta harjoittelemassa ryhmätyöskentelyä vaativissa hoitotilanteissa. 

Kuva: Simulaatiopotilas sairaalasängyssä. (Kuva Elisa Laukkanen)

 Oamkin Kotkantien kampuksella on ns. cave-ympäristö (Cave Automatic Virtual Environment), jossa on 3D-malli sairaalaympäristöstä. Cave on rakennettu tilaan, jossa on iso kaareva optinen kuvapinta, johon kuva heijastetaan. Tilassa on mahdollista suunnitella ja testata sairaalan erilaisten tilojen toimivuutta, esimerkiksi hoitohuoneen kokoa ja kalustusta. ( http://cave.oamk.fi/cave/?ln=fi ). Tilan 3D-vaikutelman aikaansaamiseen tarvitaan 3D-lasit.  Tilassa liikkumista ohjataan erillisestä ohjausyksiköstä tai sitä varten suunnitelluilla erikoislaseilla.

Kuvat: Sairaalan tilat ilman 3D-laseja näyttävät sekavilta. Erikoisilla 3D-laseilla voi ohjata tilassa liikkumista. (Kuvat Sinikka Viinikka)

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tiloissa kävimme tutustumassa OYS Test Lab:iin. Tila on avattu syksyllä 2015. Yritykset voivat testata siellä omia tuotteitaan aitoa ympäristöä muistuttavissa olosuhteissa yhdessä terveysalan ammattilaisten kanssa. Tilan väliseinät ovat kevyitä ja hyvin liikuteltavia. Näimme mm. naistentautien hoitohuoneen, jossa oli testattu OYS:n uuden sairaalarakennuksen hoitohuonetta. Oamkin opiskelijat pääsevät keväällä mukaan projektiin, jossa testataan lääkärin elektronisia työvälineitä.

 Kuvat:Testissä oleva sairaalasänky ja naistentautien hoitohuone. Keskosten sänky, johon on integroitu keskosten hoidossa tarvittavat laitteet. (Kuvat Sinikka Viinikka)

OuluHealth Lab:ssa yhdistyvät vierailukohteemme: http://ouluhealth.fi/labs/. Oamk on hyvin mukana Oulun seudun kärkihankkeissa: http://ouluhealth.fi/about-ouluhealth/. 

Lehtori Sinikka Viinikka, SoTTi-projektista

Tein 14 viikkoa kestävän ammattiharjoittelun Antell-konsernissa, jossa työskentelin osana markkinoinnin tiimiä. Antellilla markkinoinnin tiimi koostuu kahdesta markkinointikoordinaattorista sekä markkinointipäälliköstä, joita avustin yhdessä toisen yksikkömme harjoittelijan kanssa. Antell täytti juuri 135 vuotta ja syksy oli Antellilla varsin hektistä, joten tekemistä riitti hyvin koko harjoitteluajalle.

Toimenkuvaani kuuluivat markkinointiassistentin tehtävät. Suunnittelin printtimainoksia ravintoloihin sekä kahviloihin ja sähköisiä mainoksia sosiaaliseen mediaan. Mainosten suunnittelussa minulle oli iso hyöty koululla käymistäni, vapaasti valittavista, graafisen suunnittelun, kuvankäsittelyn sekä sivuntaiton opinnoista, sillä mainoksien tekemiseen käytin niissä opiskelemiani ohjelmia eli PhotoShopia sekä InDesignia. Kuvasin myös itse tuotteita mainoksia varten. Lisäksi pääsin mukaan promotapahtumien valmisteluihin sekä toteutukseen. Käsittelin ja koordinoin markkinointimateriaalitilauksia ja avustin sisäisten laskutusten kanssa. Autoin myös toimitusjohtajan assistenttia 135-vuosijuhlien asiakastilaisuuksien järjestelyissä tekemällä asiakaskutsuja sekä menukortteja. Kävimme yhdessä toisen markkinoinnin harjoittelijan kanssa kampanjoimassa kahvilakampanjaa Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden sekä tekniikan- ja kulttuurin yksiköissä sekä yliopistolla. Osallistuin myös markkinointikoordinaattorin Nooran kanssa yksikkömme ensimmäisen vuoden opiskelijoiden InnoStart – tapahtumaan, jossa Antell oli yksi toimeksiantajista.

Ammattiharjoittelusta oli minulle todella paljon hyötyä, sillä opin harjoitteluaikana todella paljon markkinoinnista ja erilaisista markkinointiin liittyvistä työtehtävistä. Sain selkeän kuvan siitä mitä hektinen markkinointiassistentin työ pitää sisällään. Harjoitteluaika tarjosi hyvät avaimet työelämään ja avasi silmiä siitä millaisiin työtehtäviin tahdon tulevaisuudessa työllistyä. Olen kiitollinen, että pääsin Antellilla osaksi osaavaa ja ammattitaitoista markkinoinnin tiimiä!

 Heidi Leskelä, markkinoinnin opiskelija

Belgiassa tosiaan tuntee välillä kävelevänsä jättimäisen sarjakuva-albumin sivuilla.

Artesis Plantijn Hogeschool Antwerpenissä ja Erasmus University College Brysselissä järjestivät CommunicationDays – teemalla kansainvälisen luennoitsija-vierailuviikon 16-19 marraskuuta.

https://www.ap.be/news/962 

 Luennoitsijoita oli useasta EU-maasta ja Journalism ja Communication Management opiskelijat kuulivat asiantuntijoiden näkemyksiä mm. kansainvälisen yritysviestinnän, markkinoinnin, radio-ja tv-toiminnan, muodin, sosiaalisen median saroilta. Vierailevat luennoitsijat taas otettiin lämpimästi vastaan: meille järjestettiin koulutusta (Train/Tease the Teacher: SoMe applikaatioiden käytöstä), ideoitamme ja mielipiteitämme kerättiin Idea Kitchen –tapahtumassa mm. koulutuksen kansainvälistämisestä. Lisäksi pääsimme nauttimaan mielenkiintoisesta kulttuuriohjelmasta (vierailu hienossa MAS museossa Antwerpenissä,  

http://www.mas.be/Museum_MAS_EN 

 mielenkiintoisissa ravintoloissa ja tietysti tutustuimme myös Brysselin olutkulttuuriin).

Autenttinen olutravintola, jossa tarjoilija kantoi isoja kannuja pöytään ja heitteli lasit asiakkaille! Yhtään ei mennyt rikki.

Tapasin myös tutkimus- ja kehitystyön parissa työskentelevää henkilökuntaa Antwerpenissä; he ovat kovin kiinnostuneita yhteistyöstä mm. naisyrittäjyyden ja kulttuurialan hanketoiminnassa (yllä oleva kuva ei ole tki-kokouksesta).

Erittäin kiinnostava vaihtoviikko! Omat luentoni käsittelivät aihetta ’Humour in Corporate Communication’ (vrt. www.oamk.fi/hurmos).

Antwerpenissä kampuksia on useita ja niiden arkkitehtuuri on vaikuttavaa.

Taina Vuorela, yliopettaja

Niin se vaan rauhan ja ilon ajan odotus on taas koittanut, paitsi tietysti kiireisille tontuille, jotka yrittävät vimmaisesti kääriä opintojaksoja pakettiin täällä Teuvo Pakkalan (tuttavallisemmin TePan) kadun opintopistetehtaalla. Tälle tontulle ainakin yleensä tässä vaiheessa vuotta kostautuu karmealla tavalla se, että laitoin opiskelijat tekemään viikkotehtäviä, tentin ja loppuraportteja, tuhma kun olen taas ollut.  

Mutta mitä oikeastaan merkitsee joulu opettajille, joiden lomat ovat tunnetusti runsaita ja pitkiä? Suurimmalle osalle ihmisistä joulun aikahan merkitsee yhä hiljentymistä, ja kyllähän tenttivastausten lukeminen vetää opettajankin hiljaiseksi. Jouluna on mukavaa myös sytyttää kynttilöitä pimeiden iltojen piristykseksi. Opettajakin polttaa kynttilöitä, molemmista päistä. Jos vielä lokakuussa on ollut joku tolokku opetuksessa niin viimeistään joulukuun alussa opettajan jutut ovat joulupuuroa, josta hyvällä tuurilla joku opiskelija saattaa löytää sen mantelin.  

Sanotaan myös, että joulu on antamisen aikaa. Sitähän se on toki opettajillekin, nimittäin opintopisteiden antamisen aikaa, kun ylensyötämme arvosanoja Asioon, arvosanajärjestelmäämme, jonka väkivaltainen tuhoutuminen (jopa tuhoaminen) ja korvautuminen uudella systeemillä on varmasti monen opettajan joululahjatoivelistalla. Ylensyöttämisen yhteydessä monelle opettajalle iskee morkkis: miksi, oi miksi, tungin näin monta osasuoritusta opintojaksolle? Sulatellessamme syksyn opintojaksoja muistamme toki vaalia myös jokavuotisia perinteitä, kun jätämme arvioinnit viime tinkaan ja kuuntelemme tuttuja virsiä. Olen varma, että jouluklassikot ”Missä mun arvosana viipyy?” ja ”En tiennyt että se pitää palauttaa tänään” tuovat kyyneleet opettajan silmiin tänäkin vuonna. Jouluna on myös hyvä pysähtyä muistelemaan tunneilla nukkuneita opiskelijoita ja miksei myös menneitä aikoja. Esimerkiksi viisi vuotta sitten saatu kurssipalaute saattaa palautua mieleen aattoyön hartaimpana hetkenä. Ja tonttu ei vaan saa unta. 

Totta puhuakseni tänä vuonna olen saanut seurata jouluun liittyviä työ- ja opintokiireitä TePan kampuksen aulassa, jossa olen viettänyt aikaa opintovapaalla ollessani. Lukiessani ja kirjoittaessani sohvalla, jonka yläpuolelle odotan ilmestyvän pronssisen muistolaatan ”Tässä lepäsi Anna” (kollegat, hox!), olen pakostakin havainnoinut kirjoitustyöni lomassa sekä kiireisiä kollegoitani että stressaantuneita opiskelijoitani. Olen huomannut, että jakson loppuessa kahden viikon päästä ei ole väliä törkätäänkö paistomittari opiskelijaan vai opettajaan; kypsiä ovat varmasti molemmat.  

Anna Alapeteri, englannin ja markkinoinnin lehtori 

PS Onneksi joulu on kaiken kiireen ja tohinan keskellä ennen kaikkea lasten juhla. Kyyninen opettaja sai viikko sitten ihanan muistutuksen lasten viattomuudesta, kun 8-vuotias tyttäreni kysyi: ”Äiti, mikä on selfie?”

PK-Inno –hanke on pyörinyt nyt yli vuoden ajan. Tavoitteena on lisätä opettajien ja muun henkilöstön yrityskontakteja ja yritysyhteistyötä ja mahdollistaa lyhyitä henkilöstövaihtoja. Mitkä ovat yritysten haasteet? Markkinointi? Talous? IT? Kilpailu? Viestintä? Logistiikka? Laatu? Henkilöstö? Voiko amk ja sen opiskelijat opettajien ohjaamina olla mukana tarkentamassa ongelmia ja mietimässä, kehittämässä, jopa toteuttamassa ratkaisuja? Mitä välineitä yritykset käyttävät, olisiko meillä mahdollisuus päivittää yrityksen välineitä tai menetelmiä (Excelin käyttöä, englannin kirjoitusta, viestinnän taitoja, prosessien kehittämistä..) ja mitä voisimmeko oppia yritysten käyttämistä välineistä ja menetelmistä?

Entä mitä meidän tulisi opiskelijoille opettaa eli mitä valmiuksia tulevilla työntekijöillä tulisi olla – sikäli kun yritykset itsekään pystyvät niitä tarkasti kuvaamaan. Minkälaista osaamista yritykset tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa?

Näitä juttuja voi jokainen miettiä oman alansa näkökulmasta – eikä pelkästään miettiä, vaan käydä katsomassa ja kokemassa, kysymässä ja keskustelemassa. Näin teimme pari viikkoa sitten, kun kävimme tj. Sirpa Walterin vieraana Nallikarissa – virallisesti Nallikari Seaside Oy. Kahvien ja croissanttien lomassa Sirpa Walter esitteli toimintaa ja tavoitteita. Nallikariin valmistuu ensi kesäksi uusia lomamökkejä ja tavoitteena on kokonaisuudessaan muuttaa imagoa leirintäalueesta monipuoliseksi lomakyläksi, jossa on tapahtumia ja ohjelmaa ympäri vuoden.

Keskustelimme erilaisista yhteistyömahdollisuuksista. Toukokuussa järjestettävään SF-Caravanin liittokokousviikonlopun tapahtumiin voisi olla tarpeen opiskelijoiden erilaista työtä ja ohjelman suunnittelua ja markkinointia. Harjoittelijoita on ollut aikaisemminkin, etenkin kesäaikaan. Harjoittelijoille voidaan myös räätälöidä monipuolisia tehtäviä liittyen esimerkiksi taloushallinnon tehtäviin (kustannuslaskentaa, budjetointia ja hinnoittelulaskelmia). Innoweek –kohteenakin Nallikarin olisi oivallinen. Tai Lab-opintoihin voisi löytyä kehitystehtäviä, sillä haasteena Nallikarilla on talvi ja sen tuotteistaminen.

PK-Inno -hankkeen puitteissa olemme aiemmin vierailleet KasvisHovissa, Cajanus-kodissa, CubiCasassa, Balmuirissa, Polas Electrolla ja 9solutions Oy:ssä. Useimpien yritysten kanssa on syntynyt yhteistyötä. Hanke jatkuu vuoden 2016 loppuun.

Eija Svanberg, PK-Inno -hankkeen koordinaattori

Koko kirjoitus »

On niin helppoa elää tulevassa. On myös niin helppoa elää menneessä. Vaikeinta tuntuu olevan tässä hetkessä eläminen. On kyseessä sitten menneiden murehtiminen tai tulevaisuuteen haikailu, lopputulos on sama – nykyhetken menettäminen todellisen läsnäolon puutteen takia.

Opiskeluaika on usein hektistä ja myös raskasta, kun deadlinet painavat päälle ja aikaansaamattomuus lannistaa mieltä. Liian usein tekee mieli lykätä tehtäviä tulevaisuuteen, jos niitä ei ole ihan pakko saada tehtyä tänään. Paine kasvaa, kun asiat kasaantuvat. Nykyhetkestä voi olla vaikea nauttia, kun tieto tulevasta tehtävävuoresta on mielen pinnalla jatkuvasti. Siksi tärkeään rooliin astuukin päivittäinen tekeminen; jokapäiväinen tasaisesti jakautunut tehtäväannos auttaa pitämään arjen tasapainossa. Kun arki on ennustettavaa ja tasaista, voi siitä myös aidosti nauttia.

Usein ongelmaksi voi muodostua myös se, että esimerkiksi köyhänä opiskelijana haaveillaan työelämään siirtymisen jälkeisestä vauraudesta. Ajasta, jolloin kaikki on valmista ja täydellistä. Ajasta, jolloin elämän todellinen eläminen voi vasta alkaa. Omakotitalosta. Uudesta farmari-Volvosta. Isosta perheestä. Suomalaisesta unelmasta.

Elämä ei kuitenkaan koskaan ole valmis. Ei edes toteutuneissa haavekuvitelmissa. Aina löytyy epätäydellisyyttä, jota ei voi täydellisesti paikata edes materiaalisten ja taloudellisten resurssien ollessa kunnossa.

”I have realized that life is a blessing and a trial, life comes and goes before You know.”

Joseph A. Kisselburgh, The Send – Cosmos – Fire Colors

Pysähdy hetkeksi. Mieti, mitä kaikkea sinulla on. Mieti, mitä kaikkea sinulla ei ole. Tekisikö se, mitä sinulla ei ole, sinut todella onnelliseksi? Onnellisuus ei löydy rahasta ja materiasta, vaan jostain ihan muualta.

Rauha. Ympäröivät ihmiset. Terveys. Arjen askareet. Pimenevät syysillat. Joulunodotus. Nämä ovat asioita, joista olen itse kiitollinen. En tarvitse enempää. Pimenevässä ja viileässä syysillassa ulkoileminen tähtitaivaan ja kuunvalon alla on asia, joka saa minut syttymään elämälle. Mikä parasta, minun ei tarvitse tehdä sen eteen mitään. Kaikki puitteet on valmiiksi asetettu.

Artturi Härkönen, liiketalouden opiskelija