Oppilaitoksen laatuparadoksi
Koulutusorganisaatiossa laadunvarmistus saattaa olla kirosana. Tältä tuntuu ainakin välillä, jos sattuu kuulemaan opettajien ja muunkin kouluväen juttuja sopivissa tilanteissa. Henkeä ahdistaa, kun muutenkin aika loppuu ja vielä pitää piirrellä prosessikaavioita tai ruksailla lomakkeita. Lisäksi istutaan yhä useammissa sellaisissa kokouksissa, joissa kukaan ei taida ihan tarkasti tietää, että miksi. Tämä on tietenkin surullista, sillä laadunvarmistukseen liittyvä kokoustaminen on periaatteellisesti tärkeintä mahdollista yhteistyötä.
Laadunvarmistusjärjestelmiä analysoiva tutkimus vahvistaa harmaata kuvaa laadunvarmistuksen vaikuttavuudesta asiantuntijaorganisaatioissa. Jotakin hyvää siitä useimmiten onneksi seuraa, siis perustehtävää tukevaa vaikutusta on mutta on myös kustannuksia ja sivuvaikutuksia. Ikävimpiä kustannuksia ovat sosiaaliset kustannukset eli se, että henkilöstö väsyy, turhautuu tai menettää innostuksen palon. Ikävä sivuvaikutus saattaa olla sekin, että henkilökunnan usko työtehtävien mielekkyyteen alkaa hiipua aina laatupäälliköitä ja johtoa myöten.
Hyvä laadunvarmistusjärjestelmä auttaa perustehtävän tekemistä eikä aiheuta mitään negatiivisia vaikutuksia. Mistä sellaisen löytäisi?
Oma käsitykseni on, että yksikään tähän asti auditoinnin läpäissyt laadunvarmistusjärjestelmä maamme yliopistoissa ja korkeakouluissa ei ole kovin hyvä. Niissä lähdetään hallinnon ja säätelyprosessien näkökulmasta. Joissakin pehmeämmin, joissakin kontrolloivasti. Rakenne on aina sama kuin teollisuuden ja tavaratuotannon järjestelmissä: prosessikontrolli. Asiantuntijaorganisaation raaka-aineet, prosessit ja tuotokset ovat kompleksisia ja aineettomia, mikä täytyisi osata ottaa huomioon myös laadunvarmistuksessa. Myös nykyinen auditointikriteeristö saattaa suunnata perinteiseen ajatteluun, vaikka sitä suunniteltaessa pyrittiin mahdollisimman suureen avarakatseisuuteen. Voisi käydä myös niin, että sellainen järjestelmä, joka todella olisi koulutusorganisaation erityispiirteisiin rakentuva, kohtaisi vaikeuksia auditoinnin läpäisemisessä nykyisellään.
Laadunvarmistuksen tärkein sääntö kuitenkin on, että se on organisaation perustehtävään sopiva. Koulutusorganisaation perustehtävä on auttaa opiskelijoita oppimaan. Oppiminen mahdollistaa kurssien ja opintokokonaisuuksien suorittamisen ja tutkinnon valmistumisen. Hyvä laadunvarmistus varmistaa siis sitä, että oppimista todellakin tapahtuu ja opintopolku toimii ilman esteitä ja viiveitä. Organisaation laadullinen tavoite (osaamistavoite) ja määrällinen tavoite (valmistumistavoite) saavutetaan.
Tutkinnon valmistuminen ei parane valmistumislukuja mittaamalla. Läpäisykään ei parane läpäisyä mittaamalla. Sitä paitsi oppiminenkaan ei parane pelkästään tenttejä pitämällä. Mittaaminen ja seuranta on tärkeää, mutta ne eivät yksistään riitä laadunvarmistuksen perustaksi koulutusorganisaatioissa.
Nyt lähenemme oppilaitoksen paradoksia. Oppilaitoksen tuloksen tekee opiskelija. Tuloksen laatu on myös opiskelijan aikaansaannosta. Opettaja avustaa opetuksellaan tuloksen tekemistä. Opetuksen ja opiskelun tukipalvelu ohjauksineen ja palveluineen tukee opiskelijaa opintopolulla ja avustaa opettajia opiskelijoiden avustamisessa. Tuotoksen laadussa ja määrässä tekijänoikeus on opiskelijalla.
Millaista siis on oikea laadunvarmistus koulutusorganisaatiossa? Se on opiskelijasta lähtevää ja oppimisen laatuun sekä tavoitteen mukaiseen osaamiseen keskittyvää. Koulutusorganisaation laatuajattelu perustuu oppimisen todennäköisyyden optimoinnin idealle.
Tällaista järjestelmää ei vielä ole rakennettu – enempää Suomessa kuin muuallakaan. Hyviä aineksia on kuitenkin olemassa. On erittäin tärkeää, että hallinnon ja tukipalvelun prosessit ovat kunnossa ja läpinäkyviä. Se on ensimmäinen vaihe. Seuraavaksi tulee rakentaa laadunvarmistuksen työkaluja opiskelijan oppimisen ja sitä tukevan opetuksen edistämiseen. Oulun seudun ammattikorkeakoulussa yksi tällainen lupaava työkalu on muodostumassa opetuksen toteutussuunnitelmasta.
Asko Karjalainen, Johtaja, Ammatillinen opettajakorkeakoulu
