On monta tapaa palata lomalta

Sain viettää oman kesälomani sään helliessä ja lähes kokonaan vapaana työhuolista. Palasin tällä viikolla sateisena maanantaiaamuna töihin aivot jokseenkin nollattuna. Muutamat kollegat olivat ehtineet aloittaa jo viikkoa aiemmin. Ensimmäinen aamupalaveri käsitteli toimintajärjestelmämme lähestyvää katselmusta. Tuntui kuin pyörremyrsky olisi pyyhkäissyt ylitseni ikitehokkaiden laatukoordinaattoriemme käydessä läpi kuluneen viikon työn satoa samalla, kun he listasivat lähiviikkojen töitä. Melko monessa kohdin totesin olevani se tuotannon tekijä, joka mitä ilmeisimmin jarruttaa asioiden etenemistä.

Tällainen ”havahduttamiskokous” oli toisaalta oikein hyvä aloitus. Iltapäivällä työt jo rullasivat melkein normaalia vauhtia ja loppuviikon kalenterikin alkoi selkiintyä. Luulenpa, että voimme tarjota vastaavia elämyksiä muillekin lomilta ja vapaajaksoilta palaaville. Yksiköiden ja rehtorin toimiston syksyn aloitustilaisuuksissa on varattuna puheenvuoro toimintajärjestelmästämme ja laadunvarmistuksesta. Saamme tällöin hyvän tilaisuuden tarkastella Oamkin tilaa ja kehitysnäkymiä. Marraskuussa meillä on edessämme ulkopuolisten arvioitsijoiden katselmus, johon keräämme parhaillaan näyttöjä toimintajärjestelmämme kattavuudesta ja sen eri osien jatkuvasta kehittämisestä.

Töihin käydessämme meidän jokaisen on hyvä muistaa laadun syntyvän monista pienistä osatekijöistä. Toimintamme laatu ja tuloksellisuus kehittyy, kun arvioimme toimiamme ja prosessejamme säännöllisesti. Monistamalla hyviä käytänteitä ja parantamalla havaittuja kehittämiskohteita syntyy Oamkin laatua. Sehän on laatujärjestelmän symboliikankin mukaan jokapäiväistä leipäämme. Laadun jatkuva kehittäminen pidentää ja ennen kaikkea leventää leipäämme jatkossa.

 

Risto Kimari
vararehtori