Mitä, missä, milloin?

Vuoden 2011 lopussa jäin kotiin odottelemaan vauvan syntymää. Tunnelmat oli leppoisat ja silti jännittyneet.  Jäin hyvillä mielin töistä pois, kun syksy oli huipentunut hyvin menneeseen auditointivierailuun. Tiesin että hetken voi huokaista ennen kuin alkaa uudet haasteet puhaltaa omissa päivissä – ja öissä. Edessä oleva elämänmuutos jännitti. Kun ensimmäinen lapsi syntyy, on kaikki uutta. Mielessä on paljon kysymyksiä, joihin saa vastauksia vasta kun lapsi on konkreettisesti sylissä.

Vuosi 2012 kiteytyy yhteen pieneen ihmiseen, joka syntyi tammikuussa ja lähti kävelemään joulukuussa. Siinä välissä vauva kasvoi vähän isommaksi ja minä opettelin äitiyttä. Niin kokonaisvaltaisesti vaikuttavaa asiaa en toista keksi kuin mitä lapsen syntymä on. Se pyöräyttää maailman ympäri ja antaa suurimmat ilot ja huolet. Se järjestää toimintaa päiviin ja öihin. Se antaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja samalla saa huomata myös oman pienuutensa. Kun aina ei vain jaksa. Kun haluaisi vain nukkua. Edes hetken.  Ja silti, kun katselee omaa pientä lasta, ei rakkaampaa löydy.

Tällaisen vuoden jälkeen tuntui kummalliselta kävellä työpaikalle ja avata työhuoneen ovi. Kaikki oli jotenkin niin tuttua ja silti mikään ei kuitenkaan ollut ihan samalla tavalla kuin ennen. Mietin, mitä täällä on tapahtunut sillä aikaa kun olin kotona, onko muutoksia ollut paljonkin, kun Oamkista tehdään osakeyhtiötä.

Reilun viikon ajan olen hahmotellut mielessäni Oamkin asioita. Tutut työryhmät ovat toiminnassa, muistioista näkyy, mistä asioista on vuoden aikana keskusteltu. Ne löytyivät helposti tutusta paikasta! Toimintakertomukset on tehty ja samoin suunniteltu seuraavaa vuotta. Huomaan, että tuttuja juttuja löytyy kun luen dokumentteja intrasta, joka on varsin samanlainen kuin lähtiessäni vuosi sitten. Tuntuu siltä, että muutoksia on tulossa mutta vielä ne eivät konkretisoituneet arkeen. Keskusteluissa ne kuuluvat kyllä.

Huomaan, että pientä jännitystä on ilmassa. Mitä tarkoittaa kun Oamk on osakeyhtiö? Mitä se tarkoittaa MINUN työssäni? Ja tässä minä  on ihan jokainen meistä. Miten organisaatio muuttuu? Kuka on esimieheni ja kenen kanssa teen töitä? Ennen kaikkea:  tarvitaanko minua? Tällaisia ajatuksia leijuu ilmassa. Huomaan, että tässä muutosvaiheessa tarvitaan tiedottamista, viestintää ja keskustelua vieläkin enemmän kuin aiemmin. Onko sitä riittävästi? Mielestäni ei ole. Vuoropuhelun on muutoksessa oltava jatkuvaa, koska pienikin viive lisää huhuja. Kun siis rakennetaan uutta, visioidaan tulevaa ja samalla mietitään, pitäisikö jotain tiedottaa ja missä vaiheessa – ollaan jo vähän myöhässä.

Onneksi tällaisissa muutoksissa ei tarvitse odottaa siihen, että lapsi on sylissä, ennen kuin tietää mitä todella tapahtuu. Viestintäkanavia on nykyään paljon jos niitä halutaan käyttää. Ainut mahdollisuus ei ole tiedotustilaisuus kerran tai kahdesti lukukaudessa ja muutama tiedote intrassa.  Toivon siis näin uuden kynnyksellä, että luomme yhdessä uutta hyvää Oamkia keskustelevassa hengessä ja työtä rinnakkain tehden. Silloin voidaan puhua aidosta ja rohkeasta Minun Oamkistani. Organisaatio on juuri niin hyvä kuin ihmiset, jotka siellä tekevät työtä. Epätietoisuus tulevasta ei lisää kenenkään työmotivaatiota.

Innostavaa työvuotta kaikille!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.