Monthly Archive: helmikuu 2013

Soijaa pukkaa

Kulunut viikko on ollut jälleen opiskelijakuntamaisen monimuotoinen, on koettu riemun hetkiä, tavattu mielenkiintoisia ja tärkeitä henkilöitä, pelätty pahinta ja toivottu parasta. Perjantaina 22.2. vietettiin paikallisen sisarjärjestömme Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlia, mukana juhlimassa oli myös OSAKOn edustajia. Paljon onnea OYY! Lauantaina veimme toisen ryhmän kansainvälisiä opiskelijoitamme perehtymään pilkkimisen saloihin. Asia noteerattiin myös Kalevassa ja jutun nettiversion pääset vilkaisemaan täältä.

Uusi viikko alkoi toiminnallisissa merkeissä kun vuorossa oli toista kertaa järjestetty hankifutisturnaus. Itse en valitettavasti kerinnyt käymään paikanpäällä todistamassa tätä tapahtumaa, mutta hauskaa oli kuulemma ollut, kuten pitääkin. Koulutusalajärjestöjemme järjestämillä jatkoilla oli ollut teknisiä ongelmia saunan lämpenemisen kanssa, tai oikeastaan sen lämpiämättömyyden takia.

Keskiviikkona saimme kylään toimistollemme vaikuttamisen kannalta tärkeitä vieraita, kun kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja ja kaupungin hallituksen puheenjohtaja kävivät juttelemassa ajankohtaisista asioista. Tuokion aikana kerkesimme mm. muistutella vieraitamme kunnallispoliittisen ohjelmamme tavoitteista ja keskustella tulevan Oamk Oy:n hallituksen kokoonpanosta. Jälkimmäisestä asiasta julkaisimme kannanoton.

Viikon sydämientykytykset on tarjonnut eduskunnan käsittelemä lukukausimaksuasia ja alkanut hallituspuolueiden puoliväliriihi ja seuraavina viikkoina tehtävät ratkaisut opintotuen kannalta.

Päivän suuri uutinen opiskelijakortin tulevaisuutta ja kortin mahdollisuuksia koskien oli tämä.

 

 

Väsynyt haiku

Väkisin väännettykin

Nyt ei vaan pysty

 

Tapio Korhonen, pääsihteeri

Marilyn Kaye: Valitut

Marilyn Kaye on mielestäni taitava nuortenkirjojen kirjoittaja. Hänet tunnetaan parhaiten Replica-kirjasarjasta, joka on myös mielestäni lukemisen arvoinen. Esittelen kuitenkin uudemman Valitut-kirjasarjan. Vaikka sarja onkin suunnattu nuorille, sen lukemisesta voi nauttia aivan yhtä lailla hieman vanhempikin, koska mielestäni juoni on hyvä ja ennalta-arvaamaton. Lukemista ei häiritse edes se, että sarjan hahmot ovat yläkouluikäisiä.

Meadowbrookin yläkoulussa on niin sanottu valittujen luokka. Luokkaan kuuluu yhdeksän nuorta, joilla kaikilla on jokin yliluonnollinen erityiskyky kuten tulevaisuuden ennustaminen tai katoaminen. Vain harvat ja valitut tietävät oppilaiden kyvyistä. Luokan opettaja Madame haluaa opettaa valittuja ymmärtämään omia kykyjään ja yrittää opettaa heitä käyttämään niitä hyviin tarkoituksiin. Hän haluaa myös suojella näitä erityiskykyisiä oppilaita ihmisiltä, jotka haluaisivat käyttää hyväkseen valittujen kykyjä. Ensimmäisessä sarjan osassa käykin ilmi, että joku yrittää hyötyä valituista ja epäilyttävien tapahtumien vyyhti alkaa muotoutumaan.  Seuraavat kirjat jatkavat jännityksen kasvattamista ja tapahtumien syyt purkautuvat pikkuhiljaa kirjasarjan edetessä…

Sarjaan on ilmestynyt tähän mennessä yhteensä kuusi kirjaa, joista kolme ensimmäistä on suomennettu. Koska valittujen luokalla on yhteensä yhdeksän oppilasta, voisi olettaa, että lisää on luvassa ainakin vielä seuraavat kolme kirjaa!

-Annika R.

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu, Loistopokkari 2003

Sotaorpo Framboise Dartingen kertoo muisteuksia lapsuudestaan ja saksalaisesta Tomasista. Kirjassa on suuri osuus resepteillä, jotka Framboisen äiti on jättänyt perinnöksi tyttärelleen. Kun hän perustaa kotitilalleen ravintolan, jonka ruokien reseptit ovat äidin keittokirjasta, reseptien sekaan kirjoitetut vihjeet tuovat mieleen ne valheet, joiden keskellä hän vietti lapsuutensa.

-Aino Kopperoinen

Francesca Lia Block: Wasteland (2003)

 Arvio englanniksi, koska satuin tänään kirjoittamaan tästä kirjasta muualla, eikä kirjaa ole suomennettukaan.

 

Quick-to-read treat from Block.

Wasteland is a young adult contemporary book from popular American writer Francesca Lia Block. She has written many ya books which often have elements of magical realism or fantasy. In the center of Wasteland are teenage siblings Marina and Lex and Marina’s friend West. It’s a story of forbidden love; Marina and Lex seem to be oddly fond of each other and it puts them at unease. The language is beautiful and poetic, and I can see if someone finds the book a bit confusing because of it, but I think it was easy enough and very pretty. 

Story can be slightly hard to follow at times because it’s not linear but I recommend just reading on, you’ll catch it. I wanted to know more about Lex but because major portion of the story is told through Marina, Lex’s inner thoughts aren’t explored that much. The ending was too ”easy” in my opinion but all in all it was a wonderful, beautifully written little story about coming of age, love, relationships and struggling with feelings.

-Katja P. 

Cormac McCarthy: Menetetty maa (2005)

Metsästys retkellä Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla Llewelyn Moss osuu huumekauppiaiden välienselvittelyn jälkeiselle rikospaikalle. Moss ottaa rikospaikalta rahalaukun, mutta näkee kuolevan miehen jonka luo hän myöhemmin erehtyy palaamaan viemään vettä. Moss saa peräänsä paikalle tulleet  huumekauppiaat, jotka pääsevät nopeasti hänen jäljilleen.

Kartelli määrää psykoottisen palkkatappajan etsimään Mossin ja hakemaan tältä rahat. Palkkatappajan epätavanomaiset metodit ovat kuitenkin tehokkaita saalistuskäytäntöjä pehmeässä yhteiskunnassa, joka ei ymmärrä, eikä osaa varautua psykopaatin raakaan ja suoraviivaiseen lähestymis tapaan, jossa kolikon heitto määrää asioiden oikeellisuuden.

 Psykopaatin jälkeen jättämä ruumisvana johdattaa vanhan sheriffin sekä Mossin, että tappajan jäljille. Eläköityvälle veteraani poliisille huumerahoista käytävä järjetön verilöyly tuntuu olevan vain uuden ruman ajan tulevaa alkusoittoa. Moss voi olla vielä pelastettavissa..

Cormac McCarthyn kirja on karu kuvaus huumekartellien soltkuisesta taistelusta normaalissa yhteiskunnassa, sekä valmiudesta käyttää rumia otteita rahan haalimiseen.

Kirja on mielestäni yhtä hyvä kuin siitä tehty elokuva. Tarinat poikkeavat tosin hieman toisistaan.

Matti Leppälä

Dennis Lehane: Suljettu saari (2003)

Kesällä 1954 kaksi liittovaltion poliisia, Teddy Daniels ja Chuck Aule saapuvat Shutter Islandille tutkimaan erästä tapausta. Murhasta tuomittu Rachel Solando on karannut saarella sijaitsevasta Ashecliffen vankimielisairaalasta, josta pitäisi olla mahdotonta karata. Saarella kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Mikä onkaan todellinen syy Teddyn saarelle saapumiseen. Onko hän tullut tosiaankin etsimään karannutta potilasta? Vai onko hän tutkimassa vankimielisairaalan radikaaleja hoitomenetelmiä? Vai onko Teddyn saarella oloon henkilökohtainen motiivi, sillä paljastuu että potilaiden joukossa on hänen vaimonsa tappanut pyromaani. Tutkimusten edetessä kysymykset vain lisääntyvät ja tunnelmaa kiristää myös myrsky, joka sulkee heidät saarelle. Mitä lähemmäksi totuutta Teddy ja Chuck pääsevät sitä varmemmalta heistä alkaa tuntua etteivät he koskaan pääse saarelta pois.

Dennis Lehanen taitavasti kirjoitettu jännityskirja pitää lukijan otteessa loppuun asti. Kirjasta on myös tehty Leonardo DiCaprio tähdittämä ja Martin Scorsesen ohjaama elokuva.

-Johanna-

Liza Marklund: Uhatut (2002)

Uhatut on tositarinaan perustuva romaani. Kirjan päähenkilö Maria (Mia) Eriksson kertoi tarinansa Liza Marklundille, joka kirjoitti tarinasta Ruotsin valtiopäiviäkin kohauttaneen esikoisteoksensa Gömdan vuonna 1995. Suomeksi kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2002. Liza Marklund tunnetaan dekkareista, joiden päähenkilö on toimittaja Annika Bengtzon. Uhatut (1995 Gömda) ei ole dekkari, vaan karmaiseva tarina vuosikausia kestäneestä perheväkivallasta ja vainosta. Romaanin itsenäiset jatko-osat ovat Turvapaikka (2004) sekä Mian salaisuus (2006).

Kirja kertoo Mia Erikssonista, tavallisesta ruotsalaisesta naisesta, joka rakastuu väärään mieheen. Aluksi maahanmuuttajataustainen mies on ihana, kohtelias ja rakastava. Pikku hiljaa suhteeseen hiipii viha, vallanhimo ja väkivaltaisuus. Mies alkaa puuttua Mian tekemisiin ja pian hän huomaa elävänsä keskellä sekä henkisestä että fyysisestä väkivallasta muodostuvaa helvettiä. Pariskunnalle syntyy lapsi, mutta perhe-elämä ei ole onnellista. He eroavat ja ex-mies alkaa vainota Miaa.

Vaino pahenee, kun Mia tapaa uuden miehen, menee naimisiin ja saa toisen lapsen. Vainooja uhkaa jatkuvasti perheen henkeä. Vaino ulottuu myös Mian lähiomaisiin.  Viranomaiset ovat voimattomia yrittäessään suojella Mia ja hänen perhettään. Lopulta Mian perhe joutuu lähtemään kodistaan ja piilottelemaan eri paikoissa, mutta aina ex-mies löytää heidät. Lopulta perheen on kadottava maan alle suojellakseen omaa henkeään. Perhe joutuu kierteeseen, jossa asuinpaikka vaihtuu jatkuvasti. Ainainen pelko ja epävarmuus elämässä vaarantavat lasten kehityksen. Vaikean elämäntilanteen seurauksena Mian Emma-tytär sairastuu fyysisesti ja psyykkisesti sekä Mian mielenterveys järkkyy.

Kirja on järkyttävä kuvaus perheväkivallasta ja vainosta, mutta kuitenkin tarina on kauheudestaan huolimatta selviytymistarina. Kirjaa lukiessani mietin – miksi yhdellä vallanhaluisella ja väkivaltaisella miehellä on oikeus tuhota monen ihmisen elämä? Tarina kertoo myös siitä, miten huonosti yhteiskunta ja viranomaiset pystyvät suojelemaan vainon ja väkivallan uhria. Kirja on ajatuksia herättävä.

Jaana Rusanen

Tuija Lehtinen: Siskokullat

 

Tuija Lehtisen nuorille aikuisille suunnattu teos Siskokullat on julkaistu jo vuonna 1995, mutta päätin esitellä sen, sillä kirja kertoo oululaisesta opiskelijaelämästä.  Päähenkilönä on 18-vuotias Jukka, joka opiskelee kotiväen ja kavereidensa kummastukseksi lastentarhanopettajaksi, asuu kolmen naispuolisen kämppiksen kanssa Välivainiolla vanhassa omakotitalossa ja etsii itseänsä ja sitä oikeaa.

Kirja kuvaa mielestäni hyvin vasta omilleen muuttaneen nuoren sielunelämää: taloudellisia vaikeuksia, sosiaalista elämää kavereineen ja yhden illan juttuineen, opiskelupaineita, identiteetin etsintää ja lapsuudenkodista eriytymistä. Tuija Lehtisen tyyliin kirja sisältää hurttia huumoria ja nasevia sutkautuksia. Varsinaista juonta ei teoksessa ole, vaan se on kirjoitettu enemmän päiväkirjan omaiseksi, mitä en koe kuitenkaan häiritseväksi.

Huomaan palaavani kirjaan tasaisin väliajoin, vaikka en enää varsinaista kohderyhmää olekaan. Suosittelen teosta Tuija Lehtisen nuortenkirjoista tykkääville, tämä on taattua laatua.  

Elina Ka

Life Beyond Routine

Winter is slowly sliding towards spring. Even the sun has decided to present itself and shed light on our busy days. This time of the year is famously a favourable time for new ideas, hobbies, and even new beginnings.

The post-darkness sun isn’t the only source of inspiration for this week’s blog post, though. OSAKO works in teams, and as I’m responsible for international events, I’m part of a team concentrating on students’ well-being. Students’ health care is obviously central to our work, but the concept of well-being extends beyond that; it’s also about possibilities for satisfying free time and being an active member of the society. Sometimes this requires new ideas, hobbies, and new beginnings. A well-being student is a student who feels good, not just a student who’s physically healthy.

Routine makes us feel comfortable and creates sense of security. Up to a certain point this is, of course,  a good thing. However, it is all too easy to stick to the routine, and never taking a step out of our comfort zone will make sure we never learn anything new, either. I’m not talking about skydiving or bungee jumping here, but simple little things, that we all can do every once in a while. Someone maybe hasn’t been ice skating for years, or there’s a restaurant right next door that you’ve never visited. Or maybe someone’s been planning to learn how to snowboard but never got around to do it.

Many of the activities we’ve organized for the international students have been new experiences for me, as well. Last week we took the students ice fishing, and even though this might not be as exotic for me as it is for some, it surely is something I hardly ever do, and therefore extremely refreshing.

Maybe in the future we should inform also the Finnish students better about these events. The next trip OSAKO will organize is a day trip to the SnowCastle on March 16th, and everyone’s more than welcome on board. And if anyone has any new ideas on how we could contribute to students’ well-being, we’d be very happy to hear your suggestions!

 

This year I won’t say

I will not do this and that

I will say hell yeah


Tanja

Secretary of Cultural Affairs

Lehtinen Lasse (Arto Paasilinna): Nätti-Jussi

Nätti-Jussi oli varsinanen legenda, josta kerrotaan kaskuja yhä edelleen varsinkin Pohjois-Suomessa. Nätti oli kuitenkin muutakin kuin legenda: hän syntyi vuonna 1890 ja kuoli 1964.

Tämä suomalainen seikkailija on virallisesti lähtöisin Karstulasta, mutta sinne, kunnanesimiehen pihaan, hänet jätti tuntematon nainen ja Nätti sai vasta n. 30-vuotiaana tietää olevansa vaihdokas, jonka oikea koti olisi ollut iso talo Mäntässä. Karstulassa tämä kampurajalkainen, hylätty vauva annettiin kasvatiksi Äijä ja Maija Nätin perheeseen ja poika sai nimekseen Johan Viktor Nätti,  Nätti-Jussi aloitti seikkalijan matkansa. Myöhemmin Jussi huutokaupattiin Poikosten perheeseen.

Jo 5-vuotiaana Jussi pantiin paimentamaan lehmiä laidunkausiksi metsään, kunnes hänet huutokaupattiin uudelleen 7-vuotiaana  seppä Räihälle ja hänen vaimolleen. Sepän apupoikana  Jussi oppi tekemään sepän töitä. Jussi oli harva puheissaan, mutta tarkka kuuntelija ja näppärä oppimaan eri asioita koko ikänsä, joten hän oppi jo pienenä selviytymään itsenäisesti erilaisissa tilanteissa ja suoriutumaan hyvin monipuolisista askareista. Samalla sinnikkyydellä hän oppi puhumaan ruotsia ja englantia.

Nätti-Jussi kiersi maailmaa Afrikan kulta- ja timanttikaivoksilta Pohjois-Amerikan intiaanikyliin ja  Liverpoolin satamakorttelehin. tulivatpa matkoilla tutuiksi myös Brysselin timanttikauppiaat ja Wienin kahvilat,  puhumattakaan Lapin metsätyömaista. Nimekkäitä tuttavuuksia Nätillä oli Al Caponesta Joe (”John F:n isä”) Kennedyyn, Kekkosesta Haile Selassieen.

Kirja on hulppean hilpeä selostus Nätin uskomattomista matkoista ja tuttavuuksista. Kuinka paljon kirjassa on fiktiota,  minkä verran faktaa – sitä saa lukija ihmetellä. Kirjan esipuheessa Paasilinna, kiitellessään Lehtistä tämän suostuttua viimeistelemään kirjan, mainitsee tämän olevan historiantutkija, jolla on ollut ”pätevyys tarkistaa päähenkilöä koskevat asiatiedot monista Suomen ja ulkomaiden arkistoista” (Lehtinen, Nätti-Jussi, 8).

Kenelle kirjaa voi suositella? Ihan kenelle tahansa, joka ei ota kaikkea ihan tosissaan ja osaa nauttia kunnon seikkailusta.

Heli Puustinen