Näin vapun lähestyessä onkin ajankohtaista jakaa hieman harjoittelukokemuksia viime kesältä. Viime keväänä ei mennyt harjoittelupaikan haut nappiin. Kovasti yritin päästä agrologi-harjoitteluun Ouluun, muttei paikkaa auennut. Viime tingassa sitten löytyikin jotain, nimittäin assistentin pesti Luovan muuttotöiden parissa.  Eihän ne hommat maatalouteen mitenkään liittyneet, mutta töiden osa-aikaisuusuuden mukana tulleet vapaat viikot antoi mahdollisuuden lähteä tekemään ilmaista harjoittelua kuukauden ajaksi mielenkiintoisten maatalousyritysten pariin. Päädyinkin viettämään kaksi viikkoa  sekä harjoittelijana Herttoniemen ruokaosuuskunnassa että wwoofferina Vaivion Pikkunupussa.

Herttoniemen ruokaosuuskunta  on ensimmäinen osuuskuntavetoinen kumppanuusmaatalous-malli, jonka perusideana on, että kaupunkilaisten muodostama osuuskunta kerää rahoituksen, jolla vuokrataan peltopätkä, palkataan puutarhuri eli personal farmeri  ja katetaan viljelykustannukset sekä hankinnat. Osuuskuntalaiset saavat vastineeksi investoimalleen rahalle laadukkaita maataloustuotteita ns. omalta pelloltaan, jonka töihin heillä on myös mahdollisuus osallistua.  Herttoniemen ruokaosuuskuntaan kuuluu noin 160 taloutta, joille kaksi ”personal farmeria” viljelee biodynaamisesti vihanneksia, marjoja ja yrttejä parin hehtaarin viljelmillä Vantaan Korsossa.

Saapuessani juhannuksen jälkeen Korsoon  huomasin tulleeni keskelle melkoista työhuippua. Hieman uupuneen oloiset viljelijät kertoivat painaneensa pari viimeisintä viikkoa yli 50-tuntisena viimeisten kylvöjen ja istutusten parissa. Seuraavaksi olikin vuorossa kasvuston hoito, jonka kanssa oltiin pahasti myöhässä  erityisen lämpimän alkukesän vuoksi. Porkkana-, palsternakka- ja punajuurikasvustot olivat harsojen alla päässet peittymään polven korkuiseen jauhosavikkakasvustoon. Muu oli jo myöhäistä, oli pakko kitkeä. Neljään pekkaan ei olisi mahdollista tuosta urakasta selvitä, mutta onneksemme seuraavalla viikolla alkoi ruokaosuuskunnan järjestämä kaksiviikkoinen kvt eli kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri. Reilut kymmen auttavaa käsiparia sai ihmeitä aikaan.

Vaikka hoitotyöt olivatkin töissä päälimmäisenä, ei kaikki aikani kulunut kitkemisen parissa. Sain viljelijöiltä aika vapaat kädet hyödyntää omaa ammattitaitoani. Traktorin rattiin ei minua päästetty, mutta kaikkea muuta tein, kuten otin hoidettavakseni Rikkamestarilla tehtävät haraukset.  Paljon työtä oli myös ensimmäisissä sadonkorjuissa. Osuuskuntalaisille nostettiin perunaa, retiisiä, nippusipulia ja salaattia. Myös tuholaiset tulivat tutuksi, kun kaalikoit hyökkäsivät kaalimaalle. Niitä vastaan on onneksi luomussakin torjunta-aine, jota pääsinkin sitten reppuruiskuttelemaan. Myös osuuskuntalaiset tulivat tutuksi iltatalkoiden ja sadonjakojen yhteydessä. Korsossa töitä riitti enemmän kuin kerkesi tehdä ja huvittavaa kontrastia toi Sörnäisissä majoittuminen sekä peltopäivien jälkeiset huurteiset Kallion kuppioloissa.

Loppukesästä lähdin sitten Pohjois-Karjalaan wwooffaamaan Pikkunupun tilalle Vaivioon. Wwooffaushan tarkoittaa kansainvälistä vapaaehtoistyötä luomutiloilla ruoka- ja majoituspalkalla. Työporukkaani kuuluikin neljä muuta wwoofferia, jotka olivat tulleet Suomeen Ranskasta ja Espanjasta.  Pikkunuppu on mainetta niittänyt luomuvihannestila, jolla on viljelty perinteisiä vihanneksia parin hehtaarin alalla jo reilut 25 vuotta ja tuotteet myydään torilla ja ruokapiireihin.  Jos jotkin työt ovat antoisia vihannesviljelyssä, niin sadonkorjuutyöt. Päivät kuluivat mukavasti sadonkorjuu- ja kauppakunnostustöissä, nautiskellen tunnin siestoista elokuun auringossa riippumatossa loikoillen. Myös viikonloppujen torimyyntipäivät olivat yllättävän mukavia, kun vakioasiakaskunta oikein himoitsi tuotteita. Pikkunupussa vuosien uurastuksen saavutukset näkyvät kaikessa. Tuotteiden laatu on todella korkea, esim. porkkanoita ei ole enää ollut tapana harventaa, koska muuten ne kasvavat aivan liian suuriksi ja rikkojenkin osalta pellon tila on hämmästyttävän hyvä. Tietysti jokavuotisia haasteita Pikkunupullakin on, kuten viime kesän suuret kaalikoituhot. Wwooffaus-reissuni idyllisyyttä lisäsi myös joka toinen ilta lämmennyt sodan jälkeen valmistunut puusauna ja 165 ”massikka” -pientraktori, jolla konehommat hoidettiin.

No mitä näistä kahdesta reissusta jäi sitten käteen matkakustannusten lisäksi?  Kokemukset luomuvihannespellon alkuvuosien työtaakasta ja haasteista verrattuna rautaisen vihannesviljelyn ammattilaisen elämäntapaan ja saavutuksiin viljelmillään antavat perspektiiviä omiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Tuon kesän jälkeen haaveet luomuvihannestilasta ovat muuttuneet realistisemmiksi tulevaisuuden tavoitteiksi. Olkeehan kanssaopiskelijat rohkeita lähtemään haluamienne hommien perään, vaikka oiskin vähän kauempana kotoa.

Kirjoittaja on agrologiopiskelija Ari-Matti Seppänen