Uusi blogin kirjoittaja esittäytyy!

Heissan,

olen Pauliina, 23-vuotias kolmannen vuoden agrologi opiskelija Siikalatvalta. Olen lähtöisin pieneltä maatilalta, jossa olen lapsosesta asti tehnyt erinäisiä maatilantöitä liittyen enimmäkseen lehmien hoitoon. Se lienee yksi syy miksi hain tänne OAMKiin opiskelemaan kolmisen vuotta sitten.

Toinen oli se, että tuolloin puhuttiin paljon ettei biologille olisi töitä, mikä olisi ollut toinen ammattivaihtoehtoni. ”Agrologilla o aina töitä!”, puhuttiin, joten päätin hakea agrologiksi, vaikken tiennyt mitä agrologit edes tekee oikeastaan paitsi maaseutuun ja ympäristöön liittyen jotain. Se riitti minulle.  Ajattelin, että saisin opiskella itselle tärkeitä asioita: eläimiä (varsinkin lehmiä) ja ympäristöä. Eli niitä samoja asioita joita olisin joka tapauksessa lukenut yliopistolla, mutta nyt mahdollisesti tehden enemmän käytännön töitä ja vieläpä valmistuisin kaksi vuotta aiemmin kuin yliopistossa, oujjee.

Pakko sanoa, että kaikkein parasta agrologina olemisessa on se, että mitä kaikkea VOIN tehdä. Seriously, voin olla maanviljelijä tai joku muu yrittäjä, työskennellä neuvojana tai opettajana, tutkijana tai hankkeessa hankkeen vetäjänä, valvojana… Melkein mitä vaan! Voin opiskella sellaisia asioita mitkä itse koen mielenkiintoisimmiksi: kotieläinten hoitoa, yrittäjyyttä, ympäristöä jne. ja näin rakentaa oman agrologi profiilini. Jos jokaisen meidänkin luokkalaisen laittaisi riviin ja kysyisi ”mitä nää oot opiskellu”, en usko että kahta samalaista työprofiilia tulisi! Jokainen voi spesifioitua miten tahtoo. Allekirjoittanut onkin juuri spesifioitunut nautojen hoitoon, hyvinvointiin ja ruokintaan, ympäristö asioihin ja yrittäjyyteen. Lisäksi minulla on luonnollisesti perustiedot mm. kasvien viljelystä.

Opiskelu täällä antaa mahdollisuuden opiskella laajasti maaseutuelinkeinoihin liittyviä asioita, joita voi tahtoessaan vielä syventää. Oma tavoitteeni on korkea, ja tahdon täältä valmistuttuani lähteä vielä opiskelemaan Helsingin yliopistoon agronomiksi eli maisterin tutkinnon. Kun valmistun, olen jo periaatteessa suorittanut kandin, joten siitä on hyvä lähteä maisteria suorittamaan, olettaen että pääsee sisälle!

Suosittelen agrologiksi opiskelua kaikille niille, joita luonto, luonnonvarat (metsä, marjat jne) ja/tai perinteinen maatalous kiinnostaa tavalla tai toisella.

Hauskoja kevän alkamispäviä!

Terkuin, Pauliina

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa