Sain tilaisuuden osallistua lokakuussa 2015 Luonnonvarakeskuksen (Luke) järjestämälle biokaasuopintomatkalle Saksaan ja Itävaltaan. Kummassakin maassa uusiutuvilla energiamuodoilla on jo vankka sijansa. Saksassa fossiilisiin energialähteisiin perustuvaa energiantuotantoa halutaan vähentää ja ydinenergiasta halutaan luopua kokonaan vuoteen 2022 mennessä. Saksassa on ollut energian tuotannossa 17 ydinvoimalaa, joista tällä hetkellä käytössä on kahdeksan.

Itävaltaan rakennettiin yksi ydinvoimala, Zwentendorfin voimala, vuosina 1972 – 1977, mutta valmista laitosta ei koskaan otettu käyttöön, koska ydinvoima hylättiin kansanäänestyksessä vuonna 1978.

Itävallassa kolmannes sähköstä tuotetaan uusiutuvalla energialla ja maa aikoo kasvattaa osuuden 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tämän vuoden alussa Itävalta myös kielsi ydinsähkön tuonnin.

Kummassakin maassa tehdään siis hartiavoimin töitä, jotta uusiutuvilla energialähteillä voidaan tuottaa yhä suurempi osuus energiasta. Niin tehdään Suomessakin. Uusiutuvan energian käytössä Suomi kuuluu EU-maiden kärkijoukkoon yhdessä Ruotsin, Latvian ja Itävallan kanssa. Kulutetusta energiasta uusiutuvilla tuotetaan tällä hetkellä noin kolmannes. Tavoite vuoteen 2020 mennessä on 38 %. Suomessa painopiste on selkeästi puussa ja bioperäisissä kierrätyspolttoaineissa, mutta  käyttämätöntäkin potentiaalia on vielä ja esimerkiksi biokaasun tuotantoa voidaan vielä reilusti lisätä.  

Opintomatkan tutustumiskohteina oli viisi biokaasulaitosta, joissa kaikissa käytettiin nurmirehua biokaasureaktoreiden syötteenä joko yksistään tai muiden syötteiden rinnalla. Nurmirehua käytetään syötteenä erityisesti luomutilojen yhteydessä toimivissa biokaasulaitoksissa, koska nurmi kuuluu oleellisesti luomutuotannossa viljelykiertoon ja se tuo peltomaahan seuraavan viljelykasvin tarvitsemat ravinteet. Nämä laitokset sopivat tutustumiskohteiksi meille erityisen hyvin, koska samoja nurmikasveja, apilaa, timoteita, raiheinää ja nurminataa, viljellään yleisesti meilläkin. Saksan yli 7 800 biokaasulaitoksesta suuri osa käyttää syötteenä maissia, mutta meillä maissi ei oikein menesty lyhemmän kasvukauden takia.

Vierailemistamme kohteista kolmessa hyödynnettiin useampaa uusiutuvan energian lähdettä. Vierailimme mm. itävaltalaisella tilalla, jossa tuotettiin biokaasusta sähköä ja lämpöä, öljykasveista jalostettiin biodieseliä traktorin tarpeisiin ja eläinten valkuaisrehuksi, hyödynnettiin aurinkokeräinten lämpöä ja tuotettiin oma sekä 12 naapuritalon lämpö hakkeella. Ei varmaan erikseen tarvitsisi mainita, että tila on energiaomavarainen ja yksi sen tukijaloista on energiantuotanto.

Tutustumiskohteissa pyrittiin tuottamaan energiaa myyntiin tai pyrittiin mahdollisimman suureen energiaomavaraisuuteen. Saksassa ja Itävallassa käytössä on ollut uusiutuvien energialähteiden syöttötariffi jo viime vuosituhannella, jotta uusiutuvan energian tuotantoa saatiin liikkeelle. Alkuvuosien sopimuksissa syöttötariffit ovat olleet huomattavasti suurempia kuin nyt solmittavissa sopimuksissa, mutta myös investoinnit olivat suuremmat. Nyt investointien hinta uusiutuvalla tekniikalla on merkittävästi laskenut. Pallo on saatu liikkeelle ja uusiutuvan energian tuottaminen alkaa olla kannattavaa näissä maissa jo ilman tariffiakin. Vierailimme mm. tilalla, joka investoi aurinkopaneeleihin vuonna 2004, teki sopimuksen 20 vuodeksi ja saa syöttötariffina tuottamastaan sähköstä 46 snt/kWh. 

Uusiutuvan energian tuotanto on muutamassa vuodessa tullut ihmisen arkipäivään ja hyvä niin. Mahdollisuus tuottaa itse käyttämänsä energia puhtaasti on kenellä tahansa ja se tuntuu aika makealta ajatukselta.

Ritva Imppola, projektikoordinaattori, Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Luonnonvara-alan osasto

Kuva 1. Franz ja Maria Berneckerin tilan biokaasulaitokseen tutustumassa Itävallassa.

Kuva 2. Lieteallas naapurina ei tiheässäkään asutuksessa ole kynnyskysymys. Kuva Itävallasta.