Oulussa koulussa taas!

Ensimmäinen viikko on takana Ouluun paluun jälkeen! Suunnitelmat kevään opintoihin on tehty uusiksi ja työtä näyttää riittävän! Kurssitarjonta viime syksynä opintonsa aloittaneille on hiukan erilainen kuin omalla ryhmällä, joten nyt vaihdon jälkeen pientä säätöä vaatii saada omat opinnot jatkumaan siitä mihin ne Oulussa jäivät. Toki mitään stressiä niistä on turha ottaa, meidän koululla ollaan todella joustavia, ja omien opintojen kokoaminen ja eteneminen on kiinni vain omasta halusta saada homma toimimaan. Yrittäjyyden ja johtamisen kursseja on muun muassa tiedossa tälle keväälle.

Niin kuin on jo monta kertaa varmaan tullut hehkutettua: hienoa aikaa oli viime syksy. Vaihto antoi entistä avoimempaa suhtautumista toisiin ihmisiin ja tilanteisiin, ystäviä eri puolilta maapalloa, ja ennen kaikkea inspiraatiota omalle uralle ja haaveiden toteuttamiseen. Moni asia muuttui. Tästä on mahtava jatkaa niin omissa opinnoissa kuin muutenkin elämässä, kokemuksia rikkaampana. Pientä haikeutta on vielä ilmassa kieltämättä, mutta nyt vaatii tämä syksy opintojen osalta hurjasti keskittymistä ja ahkeruutta. Onneksi on siis pientä kiirettä ilmassa, niin pysyvät ajatukset tässä hetkessä ja näissä maisemissa, hah!

Kivvaa kevättä!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa