Harjoittelumuistoja edelliseltä kesältä
Kesä on täällä taas ja porukka on lähtenyt joko lomille, harjoitteluun tai kesätöihin. Ennen tulevaa kesää on mukava muistella vähän mennyttä, sillä kesä 2015 oli ainakin itselleni täynnä uuden oppimista. Vuosi sitten näihin aikoihin olin nimittäin suorittamassa harjoittelua ProAgria Oulussa.
Mitäpä siellä sai tehdä? No, päätehtävänä meillä harjoittelijoilla oli reilun sadan maitomittarin testaaminen. Homma oli aika vastuullinen, sillä saimme hoitaa koko prosessin suhteellisen itsenäisesti alusta loppuun. Tehtäviimme kuului mittarien purkaminen, peseminen ja testaaminen, varaosien vaihto, testauspöytäkirjan pitäminen, testaustulosten lähettäminen asiakkaille ja työn laskutus. Lisäksi noudimme osan mittareista meijeriltä, pakkasimme ne testauksen jälkeen ja toimitimme takaisin meijerille. Aika spesifiä työtähän maitomittarien testaus oli, enkä todennäköisesti tule tarvitsemaan taitoa mihinkään, mutta kyllä tuo prosessi antoi kokemusta isojen kokonaisuuksien hallinnasta ja projektin läpi viemisestä. Oli mukavaa saada tehdä konkreettista työtä, joka palveli suoraan asiakkaita. Hauskinta oli ehkä oppia purkamaan, kokoamaan ja korjaamaan mittareita, sillä en ole koskaan ollut varsinainen tekniikan ihmelapsi 😉
Harjoittelujaksoon mahtui myös toimistopäiviä, jolloin olimme apuna milloin missäkin asiassa. Siinä sivussa tutustui henkilökuntaan ja oppi monenlaista pientä. Maitomittariurakan jälkeen pääsin asiantuntijoiden mukaan maakuntaan seuraamaan heidän työtään lähietäisyydeltä. Olin mukana muun muassa nurmikäynneillä, kylvöalamuutoksia tekemässä sekä tuotannonohjauskäynnillä. Tilakäynnit olivatkin mielestäni parasta antia ammatillisesti, sillä vierestä seuraamalla ja kyselemällä sai käsityksen siitä, millaista asiantuntijoiden työ on käytännössä. Samalla oppi hieman ammattiasiaakin, sillä mieleen tarttui esimerkiksi monenlaista nippelitietoa, mitä ei luennoilla opi. Kaupan päälle tuli myös pienimuotoista maakuntamatkailua!
Koen saaneeni harjoittelusta irti aikalailla sen mitä halusinkin, sillä pääasiallisena tavoitteena oli päästä tutustumaan ProAgrian toimintaan ja siihen, millaista hommaa neuvontatyö on. Jos olet kiinnostunut näistä asioista, laitahan ensi keväänä hakemus menemään!
Rentouttavaa kesää!
Kaisa Matila