Parempi tulevaisuus

Jambo!

Olen Aija Saari, ensimmäisen vuoden YAMK-opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulussa ja ikuinen maailmanparantaja. Maailmaa tuskin saan parannettua mutta pientä positiivista aaltoilua voi meistä jokainen saada aikaan. Pieni aalto voi ajan saatossa saada voimaa ja kasvaa muutoksen myrskyksi. Tämä ajatus auttaa jaksamaan.

Minun matkani OAMK:n opiskelijana alkoi reipas 20 vuotta sitten. Olen ehtinyt opiskella Oulun seudun ammattikorkeakoulussa talouden- ja hallinnon tutkinnon, viestinnän tutkinnon ja ammatillisen opettajan pedagogisen pätevyyden. Matkani opintojen saralla on nyt jatkunut Entrepreneurship Education -maisteriopinnoissa. Opinnoissani minulla on tavoitteena kehittää Innovation & Learning Center -konseptia toteutettavaksi Rwamwanjan pakolaissetlementissä Ugandassa. Eikä siinä kaikki. Ensimmäisen innovaatiokeskuksen rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden vaihteessa. Lupa- ja tonttipaperit ovat jo taskussa.

Afrikka sai minut otteeseensa noin 10 vuotta sitten, kun lähdin ensimmäiselle matkalleni Tansaniaan työharjoittelun merkeissä. Sen jälkeen olen palannut Afrikan mantereelle säännöllisen epäsäännöllisesti. Käänteentekevä matka suuntautui Ugandaan vuonna 2015, missä työskentelin Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena pääasiassa kongolaisten asuttamalla pakolaisalueella. Tuolla matkalla koin vahvasti, että tämä on se juttu, mikä saa minun liekkini roihuamaan.

Nyt on kulunut kaksi vuotta siitä, kun perustimme Ouluun tyttöjen perhekotia ylläpitävän Furaha ryn. Kodissamme Niilin alkulähteellä Jinjan kaupungissa asuu tällä hetkellä vakituisesti 5 tyttöä ja heidän hoitajansa Juliet. Tulen kertomaan tässä blogissa myös Furaha-kodin arkeen liittyvistä asioista. Seuraan mielenkiinnolla tapahtumia erityisesti Itä-Afrikassa, joten tuskin maltan olla mainitsematta jotain myös niistä asioita.

Blogini nimi ”Kesho bora” on swahilia ja tarkoittaa suomeksi ”Parempi tulevaisuus”. Minusta nimi kuvaa hyvin sekä projektiamme Furaha-talolla että Rwamwanjan pakolaissetlementissä. Blogiini tulen kirjoittamaan tekstejä kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Tervetuloa kuulolle!

 

Aija Saari

Olen Aija Saari, Entrepreneurship Education -maisteriohjelman opiskelija Oulusta. Tavoitteenani on toteuttaa Innovation & Learning Center -rakennushanke Rwamwanjan pakolaissetlementissä Ugandassa.

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *