Ulkomaanharjoitteluun? Minun matkani Irlantiin
Uskallanko lähteä?
Suoritin ensimmäisen harjoitteluni Irlannissa lypsykarjatilalla keväällä 2019. Minulta löytyy jo yksi ammattikorkeakoulututkinto, olen kolmikymppinen alan vaihtaja, jolla ei ollut minkäänlaista aikaisempaa kokemusta maatilalla työskentelystä. Kieltämättä pohdin omassa mielessäni, kuinka voin pärjätä vieraassa maassa vieraan työn äärellä ja vielä vieraalla kielellä. Päätin kuitenkin uskaltaa ja luokkakaverini kautta sain yhteyden erääseen tilaan, joka otti minut avosylin vastaan.
Siispä matkani alkoi aikaisin aamulla huhtikuun 14. päivä ja matkasin Oulusta Helsingin kautta Dubliniin, josta matkani jatkui bussilla 3 tuntia kohti etelää Corkin kaupunkia, josta tilan isäntä tuli minut noutamaan. Määränpäämme oli pieni Bandonin kylä Corkin eteläpuolella, jossa vietin yhteensä 9 viikkoa.
Lehmät matkalla lypsyltä laitumelle
O’Learyn perhe
Asuin harjoitteluni ajan maatilan isännän perheen luona ja O’Learyn perhe ottikin minut osaksi omaa perhettään. Perheeseen kuului äiti, isä, joka oli myös tilan isäntä sekä 14-, 13- ja 9-vuotiaat lapset. Minulla oli oma huone, johon saatoin vetäytyä omaa rauhaa tarvitessani, mutta aika paljon vietin aikaa perheen kanssa, laitoimme ruokaa ja söimme yhdessä, lasten kanssa myös pelasimme paljon. Harjoitteluni kolmeksi viimeiseksi viikoksi tilalle saapui myös italialainen harjoittelija, jonka kanssa työskentelimme yhdessä.
Harjoitteluni sisältö
O’Learyn maatilalla lypsettiin päivittäin lypsyasemalla noin 160 lypsylehmää. Tilalla oli myös nuorkarjaa noin 150 kappaletta. Irlannissa lehmät viettävät suurimman osan vuodesta laitumella ulkona ja vain muutaman kuukauden sisällä navetassa, joten navettaolosuhteet ovat hyvin erilaiset verrattuna Suomeen, koska navetoissa ei tarvitse varautua lumeen ja pakkaseen. Jokainen työvuoro aloitettiin lehmien hakemisella laitumelta, yleensä kuljin lehmien perässä huolehtien, että jono liikkui ja että kaikki pysyivät matkassa mukana. Tämän jälkeen aloitimme lypsyn, jossa myös avustin päivittäin. Lypsyn jälkeen vastuullani oli juottaa vastasyntyneet vasikat sekä auttaa tilan isäntää ruokkimaan muu nuorkarja. Pidin huolta myös tilan puhtaudesta, pesin lypsyaseman päivittäin ja siivosin karsinoita. Olin myös isännän apuna lehmien lääkitsemisessä ja muissa hoitotoimenpiteissä ja avustin kaikessa, missä vain kykenin. Pääsin avustamaan myös muutamassa poikimisessa, mikä oli todella mielenkiintoista.
Ruokahetki
Mitä opin?
Oikeastaan kaikki, mitä tilalla tein, oli minulle uutta, sillä aikaisempaa kokemusta maatilalla työskentelystä minulla oli tasan yhden viikonlopun verran edelliseltä syksyltä sekä toki hallussani oli kaikki se teoriatieto, jonka koulusta ensimmäisen vuoden aikana ehdin hankkimaan. Lehmien käsittely ylipäätään oli aivan uutta, se että sain ne kulkemaan haluamaani suuntaan, oli opettelun takana. Myös yksilöiden tarkkailu laumassa, sairaiden ja kiimassa olevien yksilöiden havaitseminen niin suuresta joukosta oli melko haasteellista, mutta huomasin taitojeni kehittyneen huomattavasti 9 viikon aikana. Lypsyasemalla työskentely oli minulle myös aivan uutta, päivittäin opin uusia asioita ja isäntä jaksoi kärsivällisesti minua opettaa ja vastata kaikkiin tyhmiin kysymyksiin ja vieläpä joskus kielimuurin takia moneen kertaan.
Vapaa-aika
The Cliffs Of Moher on yksi Irlannin suosituimmista turistikohteista
Minulla oli joka viikko 1-2 päivää vapaata ja yleensä lähdin aina vähintäänkin jollekin pienelle reissulle, jotta näkisin ja kokisin mahdollisimman paljon. Tein paljon päivän kestäviä pikku reissuja lähistölle, vietin myös paljon aikaa Irlannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Corkissa, kävin päivän kestävillä kiertoajeluilla ympäri Irlantia, vierailin Galwayssa Irlannin itärannikolla sekä totta kai matkani huipentui Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin, jossa vietin muutaman päivän ennen kotiin lähtöä. Näin valtavasti kauniita maisemia ja koin mahtavia reissuja, join teetä enemmän kuin ikinä elämässäni tähän mennessä yhteensä sekä herkuttelin irlantilaisilla erikoisuuksilla.
Miksi lähteä?
Voin lämpimästi suositella ulkomaan harjoittelua jokaiselle, joka on joskus edes vähänkään miettinyt, että pitäisikö lähteä. Aikaisempaa ammattikorkeakoulututkintoa suorittaessani 10 vuotta sitten en sitä uskaltanut vielä tehdä ja kaduin sitä myöhemmin. Nyt sain uuden tilaisuuden ja olen siitä valtavan kiitollinen. Ulkomailla suoritettu harjoittelu on ainutkertainen tilaisuus kokea toisen maan kulttuuria, saada työkokemusta, luoda uusia ystävyyksiä ja verkostoja. Toki haasteitakin aina matkaan mahtuu, muun muassa kielimuuri aiheutti välillä väärinkäsityksiä, sekä aika ajoin vaivannut koti-ikävä ja sairastamani 1-tyypin diabetes aiheutti välillä päänvaivaa, mutta kaikesta selvisin! Olen todella tyytyväinen, että lähdin, lähde sinäkin!
Garnish Island
Anna Mononen, agrologiopiskelija
