Terwa-akatemia ei pysähdy koronaan

Oulun ammattikorkeakoulu siirtyi etäopetukseen 16.3.2020. Näin tehtiin myös Terwa-akatemiassa, jossa opiskellaan yrittäjyyttä.

Terwa-akatemialaisille tyypillinen kunnianhimo ja vastuullisuus näkyvät uudessa tilanteessa. Yrittäjyyttä opiskelevat liiketalouden opiskelijat siirsivät toimintansa nopeasti ja helposti nettiin, etätyökalujen varaan. Osaa tiimiyritysten toiminnasta on jouduttu mukauttamaan ja esimerkiksi Osuuskunta Wärin järjestämä Laskuhumala-tapahtuma Ruskon laskettelukeskuksessa 18.3. jouduttiin perumaan. Tapahtumaan oli myyty 450 lippua.

Yrittäjyystaidoille tarvetta tulevaisuudessa

Vaikka moni yrittäjä on tällä hetkellä haastavassa tilanteessa, juuri yrittäjyystaidoille on kysyntää tulevaisuudessa. Meidän on ajateltava rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, asetettava tavoitteita ja kehityttävä, jotta yhteiskunta pääsee koronan jälkeen taas raiteilleen.

Terwa-akatemiassa opiskellaan yrittäjyyttä perustamalla osuuskunta tradenomiopintojen toisena vuotena. Tiimiyritys toimii 2,5 vuoden ajan ja sen pyörittämiseen sovelletaan luettavaa kirjallisuutta. Opiskelijat oppivat tuotteistamaan osaamistaan sekä hankkimaan todellisia asiakkaita, joille tehdään projekteja. Opintojen aikana on siis mahdollisuus ansaita myös rahaa. Aikaisempaa yrittäjäkokemusta tai omaa liikeideaa ei tarvitse olla etukäteen.

Näin opiskelijat kuvaavat opiskelua Terwa-akatemiassa (linkki podcastiin): https://open.spotify.com/episode/4no5dqVPkbSDZv57309CYM?t=0

Terwa-akatemiaan haetaan yhteishaussa suoralla haulla. Hakuaika on käynnissä 1.4.2020 klo 15.00 asti: https://www.oamk.fi/fi/koulutus/ammattikorkeakoulututkinnot/tradenomi-amk-liiketalous/tradenomi-amk-liiketalous-terwa-akatemia-valintaperusteet

Katriina Klemola, Terwa-akatemian valmentaja