Author: Liikkeessä

Olen toiminut vuoden 2015 alusta alkaen OAMK Oy:n hallituksessa henkilöstöstä valittuna jäsenenä. Jotta oma osaamiseni olisi hallituksen jäsenenä mahdollisimman ajantasaista koko amk-kenttää koskien, olen osallistunut useisiin seminaareihin ja koulutuksiin. Viimeksi osallistuin AMK-päiville, jotka pidettiin 17.-19.5.2016 laivaseminaarina.

Tänä vuonna AMK-päivät kokosi yhteen yli 400 henkilöstön jäsentä ja opiskelijaa. Otsikkona oli ”AMK goes digi”. Odotukset seminaariin lähtiessä olivat korkealla ja mielessä pyöri useita kysymyksiä. Millaisena muut amkit näkevät digitalisaation mahdollisuudet? Olemmeko me OAMKissa kehityksen kärjessä vai jääneet jo jälkijunaan? Mitä näkemyksiä opiskelijoilla on asiasta?

Juontajana toimineen HUMAKin rehtorin Tapio Huttulan mukaan ”Tulevaisuus on se paikka, jossa amkien ajattelun täytyy olla”. Varsinkin hallitustyöskentelyssä tämä on avainasia. Hallituksen tehtävä on tehdä linjauksia ja valintoja, jotka mahdollistavat pärjäämisen tulevaisuudessa. Millainen meidän toimintaympäristömme on Oulun seudulla 2030-luvulla? Mitä alueellamme silloin tapahtuu? Miten me OAMKissa voimme tukea alueemme kehitystä? Digitaalisuudesta haetaan nyt tulevaisuuden valttikorttia koko Suomessa.

Keskustelu AMK-päivillä aaltoili opiskelijan some-työkaluista tietotyön automatisointiin. Päivien mielenkiintoisimman puheenvuoron piti Tukholman yliopiston apulaisprofessori Matti Tedre. Hän kertoi pitävänsä verkkokursseja, joille osallistuu jopa 800 opiskelijaa. Suurinta osaa ”omista” opiskelijoistaan hän ei tapaa koskaan kasvotusten. Hän työskentelee täysin etänä ja hänellä on kollegoita ympäri maailmaa, joiden kanssa hän tekee läheistä yhteistyötä. Mukaansa tempaavalla esitystyylillä Tedre kertoi, että hänellä ei ole vastausta siihen, miten kurssit pitäisi verkossa toteuttaa. ”En minä tiedä, millainen on hyvä verkkokurssi. En ole koskaan törmännyt verkkokurssiin, josta minulle olisi tullut wau-efekti”, Tedre nauratti yleisöään.

Amk-opiskelijoista olen ylpeä, heillä on erittäin hyviä ideoita ja perusteltuja näkemyksiä. Paneelikeskustelussa opiskelijoita pyydettiin kommentoimaan väitettä, jonka mukaan yhteisöllisyyden syntyminen ja kokeminen jää verkossa vajaaksi. Opiskelijat olivat asiasta jyrkästi eri mieltä. Heille verkko on yhtä luonteva tapa olla yhteydessä toisiin kuin ns. live-elämäkin. Ehkä me keski-ikäiset olemme omien ennakkoluulojemme vankeja tässä asiassa?

Opiskelijat tenttasivat Akavan Sture Fjäderin ja STTK:n Antti Palolan some-taitoja. Laivan yökerho oli haasteellinen paikka seurata keskustelua. 

Seminaareissa on tärkeää verkostoituminen, ajatusten vaihtaminen ja benchmarking. Keskustelujen aikana minulle tuli tunne, että digitaalisuuden suhteen olemme ”samassa veneessä”: kaikki tekevät kokeiluja, osa kokeiluista onnistuu ja osa painuu epäonnistuneina unholaan. Selkeä suunta on vielä hakusessa. Yksi pisimmällä olevista tuntuisi olevan HUMAK, joka on ottamassa käyttöön digikampusta vuonna 2018.  

Mitä tästä seminaarista jäi mieleen? Ehkä seminaarissa olisi voinut olla muitakin aihealueita kuin digitaalisuus. Nyt tuntui, että aihetta pyöriteltiin monesta eri kulmasta, mutta käsittely jäi usein pintapuoliseksi selonteoksi. Konkreettisin esitys tuli opiskelijapaneelista: it-palvelut voitaisiin tuoda kampuksen pimeistä nurkkahuoneista keskelle pääaulaa – näin opiskelijat voisivat ohi kulkiessaan kysyä neuvoja vaikkapa tulostukseen. Ja lopuksi palaan otsikon lauseeseen ”Jos saataisiin edes verkkotentit” – näin kainon toiveen esitti eräs opiskelija kysyttäessä, miten digitaalisuuden pitäisi näkyä opinnoissa. Onneksi meillä OAMKissa on jo käytössä Exam-tenttiakvaario! 

Eija Rajakangas

OAMK Oy:n hallituksen jäsen

Tutkintovastaava (liiketalous), lehtori

visionFactor -projektin opintomatkalle Kapkaupunkiin 17. – 25.4. osallistui 26 naisjohtajaa ja –yrittäjää. Koulutus on osa Eu-rahoitteista  fFactor –hanketta. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa osallistuvien yritysten ja organisaatioiden arvopohjaa ja kehittää vastuullisen toiminnan periaatteita.

Kapkaupunki vierailukohteena tarjosi mahdollisuuden tutustua vastuullisuuteen keinona vaikuttaa konkreettisesti ihmisten elämään. Vaikka apartheid on virallisesti päättynyt, mustien ja värillisten asema on edelleenkin työelämässä heikompi kuin valkoisten. Toisaalta valkoisten pääsyä koulutukseen ja työhön vaikeuttaa lainsäädäntö, joka edellyttää, että yrityksen vastuuhenkilönä täytyy olla mustien edustaja. Samoin koulutuspaikkoja valkoisille on vähennetty.

Etelä-Afrikassa asuu noin 4 000 suomalaista. Tapasimme suomalaisia nuoria työntekijöitä DigiOutsource –yrityksessä. He olivat työllistyneet hyvin ja edenneet esimiestehtäviin. Etelä-Afrikassa toimii noin 30 suomalaista yritystä (Metso, Outotec, Nokia, Wärtsilä jne.)  Markkinoille tulo ei nykyisin ole kovin helppoa. Esimerkiksi Metso on toiminut jo pitkään Etelä-Afrikassa ja paperin kulutus siellä on edelleen kasvussa, toisin muualla maailmassa.

Tutustuimme useisiin vastuullisesti toimiviin yrityksiin. Monkey Biz on voittoa tavoittelematon yritys, joka valmistaa ja myy afrikkalaisia designtuotteita, jotka tehdään paikallisissa kylissä. Tuotteiden valmistajat saavat myyntihinnasta 40 – 60 % itselleen.

Kuva 1. Monkey Bizin tuotteita.

 Kuva 2. Monkey Bizin työntekijöitä

Pääsimme tutustumaan slummiin, jonka laidalla toimii teepusseista tuotteita valmistava yritys Original Tea Bags. Tavoitteena on hyödyntää jätteeksi tarkoitettuja materiaaleja, mm. käytettyjä teepusseja, joka pestään, kuivataan, maalataan ja muokataan koristeiksi tai pinnoiksi erilaisissa tuotteissa. Yritys työllistää slummien asukkaita ja tuo heille tuloja.

Kuva 3. Original Tea Bagsin tuotantoprosessia.

Kierrätysmateriaaleista reppuja ja laukkuja valmistava yritys Sealand Gear työllistää paikallisia työntekijöitä.

Kuva 4. Sealand Gearin kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita.

Kuva 5. Sealand Gearin työntekijä työssään. 

Monet yritykset kantavat sosiaalista vastuutaan huolehtimalla työntekijöidensä terveydenhuollosta, esimerkiksi rokotuksista ja perhesuunnittelusta.  Kaiken kaikkiaan matka oli kiinnostava ja silmiä avaava. Saimme myös luotua kontaktin Stellenboschin yliopistoon mahdollista yhteistyötä varten. 

Päivi Vesala ja Eija Svanberg

Viime viikon perjantaina Teemun puhelin osasi jo ehdottaa, että hänen täytyy suunnata kohti Limingantullia, eikä Raksilaa, kuten yleensä arkiaamuisin. Olihan kyseessä jo neljäs perjantai, kun hän oli menossa Teuvo Pakkalan kampuksen sijasta Talenomille oppimaan työelämälähtöisesti. Samaan paikkaan suuntasivat kulkunsa myös Rantalan pojat ja Tolosen tytöt sekä yksitoista muuta innokasta taloushallinnon opiskelijaa. Sekä tietysti myös minä, Oamkin ohjaavana opettajana.

Idea yhteisopintojaksosta oli ollut ajatuksen tasolla ilmassa jo useamman vuoden ajan, mutta viime kevään taloushallinnon opettajien vierailukäynnillä Talenomilla se alkoi saada konkreettista muotoa. Suunnittelua jatkettiin syksyllä 2015, ja suunnitelmat lyötiin lukkoon sopivasti kevään lukujärjestysten laatimisen kynnyksellä.

Opintojakso on laajudeltaan kolme opintopistettä ja se koostuu lähipäivistä ja itsenäisesti Moodlessa opiskeltavista kirjanpitopaketeista. Lähipäiviä on yhteensä viisi ja niiden aikana opiskelijat ovat tähän mennessä tehneet kirjanpito-ohjelmalla kolmen kuukauden kirjanpidon kirjanpidon asiantuntijan Tuija Annalan johdolla. Tulevana perjantaina on vielä vuorossa tilinpäätöksen ja veroilmoituksen teko sekä seuraavan tilivuoden aloitus. Tositeaineisto perustuu oikean yrityksen tositteisiin, terästettynä muutamalla erikoisemmalla tapauksella. Minä puolestani olen toiminut tulkkina eli olen palautellut mieleen, miten jokin asia on opintojaksojen yhteydessä esitetty, ja olen myös piirrellyt tarvittaessa tiliristikoita. Olemme muuten Tuijan kanssa herttaisen yksimielisiä siitä, että tiliristikot täytyy hallita, ne ovat kirjanpitäjälle ajattelun väline.  

Moodlen kirjanpitopaketteja tehdään yhteensä 21 kappaletta. Kyseiset oppimispaketit ovat samoja, joilla Talenomin oma henkilökunta opiskelee erilaisia kirjanpidon osa-alueita, esimerkiksi marginaaliverotusta, kansainvälistä kauppaa, vastuita ja vakuuksia jne. Jokaisen kirjapitopaketin lopuksi on vielä testi, jolla mitataan opitun määrää. Joudun nyt tässä julkisesti tunnustamaan, että sain ”Mikä on tosite” – moduulin testistä vain 71 % oikein. Puolustuksekseni voin todeta, että osa kysymyksistä liittyi Talenomin sisäisiin työohjeisiin, joihin meillä ei ole pääsyä.

Omasta puolestani – ja myös opiskelijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella – osaan jo sanoa, että tämä on ollut meidän näkökulmastamme erittäin onnistunut yhteistyömuoto. Opiskelijat ovat saaneet uusia näkökulmia, kertausta ja myös lisäystä koulussa opittuun, tietämystä tilitoimistotyöskentelystä sekä varmuutta taloushallinnon tietojärjestelmien käyttöön. Itse en ole koskaan tilitoimistossa työskennellyt, joten olen saanut uusia näkökulmia, joita voimme hyödyntää taloushallinnon opintojaksojen sisältöjen kehittämisessä.  Lähipäivien suurin haaste minulle on ollut se, että kun Tuija kyselee opiskelijoilta ”Mille tilille tämä tosite kirjataan?”, en ryntää huutamaan ”Opettaja, opettaja, minä tiiän!”

Myös Tuijan mielestä projekti on ollut erittäin onnistunut: hän kertoi, että huhtikuun perjantait ovat saaneet raikkaan tuulahduksen nuorista innokkaista opiskelijoista. Hän totesi myös, että meidän opiskelijoista tulee kyllä loistavia ja ammattitaitoisia kirjanpitäjiä. Talenom saa tästä joukosta ensi kesälle ja tulevalle syksylle hyviä harjoittelijoita. Ja vaikka monet opiskelijoista menevät muualle harjoitteluun, voi yhteinen koulutusprojekti poikia myöhemmin työsuhteita.  

Kurssille tehtyä koulutusmateriaalia ja perehdyttämistapaa testattiin nyt ensimmäisen kerran opiskelijoilla. Opiskelijoilta kerättävän palautteen, oppitunneilla saatujen kokemusten perusteella sekä ohjaajien näkemyksien avulla opintokokonaisuutta on tarkoitus edelleen kehittää ja kohdentaa oikeisiin asioihin. Toiveissa siis on, että voimme toteuttaa samanlaisen opintojakson myös vuoden kuluttua.   

Ulla Reinikainen, taloushallinnon lehtori

Motivaatio-sanan ympärillä liikkuu paljon mystiikkaa. Tuo termi on alati meidän opiskelijoiden huulilla, eikä se ole yhtään sen vieraampi työelämässäkään. Motivaatio on mystinen ja näkymätön eteenpäin puskeva voima, joka saa meidät tekemään asioita. Oikeastaan se on kaikkien tekemistemme takana. Joidenkin asioiden tekemiseen motivaatiota ei tarvitse kaukaa hakea: syömme, sillä meillä on nälkä ja tiedämme siitä seuraavan hyvän olon, nukumme, sillä tunnemme itsemme väsyneiksi ja sitä rataa.

Päivittäisissä toiminnoissamme sekä tekemisissämme motivaatio tuntuu itsestäänselvyydeltä, eikä sitä sen suuremmin tule miettineeksi. Kun sanan eteen liittää sanan opiskelu, menee homma kuitenkin mutkikkaammaksi. Opiskelumotivaatio on paitsi yksilöllistä, myös ajoittain vaihtelevaa riippuen kellonajasta, viikonpäivästä, jaksosta tai vuodenajasta. Kun mietin asiaa syvällisemmin, tulin pohtineeksi, mistä opiskelumotivaatio on lähtöisin. Mikä on sen alkuperä ja mistä sen voi löytää?

Tammikuussa 2015 lähdin matkalle. Matkan tarkoitus oli omalta osaltani jatkaa talvisodan perinnettä ja matkata siten vuosikymmeniä taaksepäin, toisin sanoen suorittaa asepalvelus. Oman mausteensa tämän kansalaisvelvollisuuden täyttämiseen osaltani toi se, että olin aloittanut opinnot OAMK:ssa edellisenä syksynä, joten aivan valtavalla innolla en pohjoiseen lähtenyt. Motivaation kannalta tilanne oli varsin ironinen, sillä syksyllä opiskelumotivaationi kärsi pahoin siitä, että tiesin opintojeni keskeytyvän talvella, ja toisaalta palvelusmotivaatiotani söi suuresti halu palata takaisin koulun penkille.

Vaikka puolustusvoimia usein haukutaankin jäykäksi ja vanhentuneeksi instituutioksi, olisi meillä opiskelijoilla varsin paljon opittavaa joistain armeijan käytännöistä. Itselläni ainakin on mukavuudenhaluisena opiskelijana tapana siirtää ikäviä velvoitteita tuonnemmaksi kasaten niitä lopulta pelottavaksi möröksi, joka hyppää sängyn alta, kun opintopisteitä pitäisi olla tietty määrä kasassa Kelaa, työharjoittelua, opinnäytetyötä tai valmistumista varten. Ei armeijassa kysytty, että viitsisitkö tehdä sitä tai tätä, siellä vain tehtiin mukisematta. Motivaatio ei ollut missään vaiheessa kysymysmerkki, se oli huutomerkki.

Miksen siis voisi ottaa opiskeluun samankaltaista asennetta? Akateemisen esseen kirjoittaminen ei ehkä ole houkuttelevinta tekemistä lauantai-iltana, mutta ei kai siinä nyt olekaan kyse siitä, mikä tuntuu mukavalta. Kiinnostuskiikarit hukkuvat aika ajoin teille tietymättömille, mutta ainakin näin jälkikäteen tarkasteltuna se on ollut joka kerta huono tekosyy jättää jotain tekemättä. Kun motivaatio ei liikutakaan, pitäisi keksiä jokin muu keino liikkua eteenpäin.

Toisinaan olen kadehtinut niitä opiskelutovereitani, jotka tuntuvat saavan uskomattoman paljon aikaan, mutta nyt pikkuhiljaa monet motivaatiohuiput ja –kuopat kokeneena olen alkanut miettiä, että ehkäpä motivaatio ei olekaan mikään taikasana, vaan ratkaisevampaa onkin se, mitä tekee silloin kun se on kadoksissa.

Juuso Sippola, LIK14SNLM

Bussilastillinen kirjastoalan opiskelijoita lähti maanantaina Kuopioon. Tunnelma oli leppoisa ja odottavainen.

Kuopiossa ensimmäinen tutustumiskohde oli Savonia-ammattikorkeakoulun kirjasto. Kirjaston tilat eivät olleet suuren suuret, mutta monipuoliset ja viihtyisät. Tekniikkaa oli hyödynnetty mm. uudella kirjojen palautusautomaatilla. Vierailun päätteeksi lounastimme, ja oululainen Antell oli ravintolan pitäjä.

Seuraavaksi suuntasimme Varastokirjastoon. Vierailua odotettiin innolla, sillä yksittäiset henkilöt eivät pääse Varastokirjastoon vierailemaan. Kirjasto oli suuressa hallissa ja vanhojen kirjojen tuoksu piirtyi lähtemättömästi mieleen. Meille näytettiin käytännössä, kuinka kirjat kulkevat lainaksi muihin kirjastoihin. Aineistoa karttuu 4,5 hyllykilometriä vuodessa. Uusi varasto olikin kaksikerroksinen.

Päivän päätteeksi vierailimme Kuopion kaupunginkirjastossa, Savon maakuntakirjastossa. Sielläkin oli lämmin vastaanotto. Saimme yleiskuvan toiminnasta ja Kuopion kaupungista. Lopuksi tehtiin tutustumiskierros, jolla työntekijät esittelivät työtehtäviään.

Matka oli antoisa ja virkistävä. Opintomatkalta saatiin sisältöä vierailupäiväkirjoihin. Erityisen hyvä mieli jäi savolaisten vieraanvaraisuudesta!

Terhi Mustakangas, opettaja

My journey began when I first arrived to Vienna International Airport, where I took a train to city of Graz. I was amazed by everything at that time after almost 4 months away from Europe, I was coming back my home town for summer holiday and family visit.

I had some help from local people with some information, and luckily one of them was sitting next to me on the trip to Graz. I could ask him everything that I wondered about Austria and Graz in particular. The trip took me around 3 hours to get to final destination, Graz Hauptbahnhof, the main railway station in city of Graz. It was easy to buy an Austrian phone sim card, so that I could call my tutor, who was helping me picking up my room key and taking me there. I didn’t know that I lived so close to the railway station, just 5 minute walk, which meant I could jump to any tram and explore the city easily as much as I could.

Orientation Week

Finally the orientation week came; it was a huge happiness for me to meet some Finnish fellow students from Oulu and another one from Vaasa. We formed a group of 5 and made a lot of new friends from different continents, it took us few days to go through all the registrations and procedures but it was extremely helpful though. The school’s system was quite different from Oulu’s, maybe complicated but necessary.

The first impression on the orientation week was about food, we all agreed that food was delicious, and impressive. Everyone was fully charged for the first tour of the Orientation week – Schloss Eggenberg – World Heritage since 1999 by UNESCO. Surprisingly, the castle was just 15-20 minute walk from FH Joanneum. Everyone was so excited to see it. All i remembered that all of us as exchange students were amazed and stunned by its beauty and majesty. We barely listened to the tour guide, I heard a lot of WOWs and saw people taking photos. We were been leading through all the chambers in the castle, and admired how beautiful the castle was. One thing for sure was everyone was so happy and pleased to be there.  

  Schloss Eggenberg

On the next trip, we were all eager to take part in the Zotter chocolate factory trip. Actually, it was a heavy rainy day and we had to cancel another tour to do hiking to the zoo, and we went straight to Zotter chocolate factory. It was about 45 minutes by bus, and we came to the famous chocolate factory not only in Styria but in Austria as well.

All of us were excited and ready to experience and try out some chocolate, but it took a while for the registration and they offered us some chocolate sample and dried grasshoppers. I myself used to try this back then, but for all of other students, they were shocked and surprised to this new thing. It must be a hard memory for them to eat grasshoppers.

We were all allowed to come inside the factory, try some raw cacao beans and not disappointed to find out how chocolate was made from Cacao beans. That was the first time in my life I found out that there were so many kinds of chocolate and I ate so much chocolate for a day, not only me did that though. 

Pic 2. Chocolate fountain  

The Styrian Armory Museum

The final tour in my orientation week was the Styrian Armoury museum. Located right in the city centre of Graz, the museum is 5 a storey-building, is the world’s largest historic armoury and attracts visitors from all over the world. It holds approximately 32,000 pieces of weaponry, tools, suits of armour for battle and ones for parades.

We all were excited to put on some suits of armour, and eventually the tour guide allowed and encouraged some of us to do so. None of us had seen anything like this before, we all were surprised by what we saw during the tour.  

  Pic 3. Museum

 FH Joanneum

Eventually, I came to my new school and met new friends. I was nervous, and excited at the same time. I received so much help from all the teachers, and fellow students. It was always the same when you came to another country and people kept asking you same questions like “Why do you come here?” “How much you like Graz/ Austria?” – And I really enjoyed answering all the questions and of course the questions about where I come from, and where I study, about Oulu, Finland…

People were friendly and helpful, but the school was tough though. I was working way harder to catch up with all the knowledge I missed from the previous semester that full-time students were already been taught. Everyone treated me as a full-time student in the school, no exception, no excuses. The good thing was all knowledge I studied back then was really detailed, deep and professional which was useful for my future.

Unfortunately, not all the courses were in English, just a few of them. I only had to go with what they offered; somehow those courses were out of my knowledge and ability. In the beginning, I was expecting some Erasmus students just like me at school, but actually there were only 3 exchange students and I had a common course with a Spanish guy from Valencia who was really nice and encountering exactly the same problems like I was dealing. 

FH Joanneum

 View from the school

Explore the city

Unlike Finland, most of the shops will be closed on Sundays in Austria and I was lucky to know about that from a local friend. The good thing living in a shared apartment was you could meet people from different countries, and I was blessed to meet and make friends with wonderful friends from Czech Republic, Croatia, Italia, and Austria.  

I had really good time and moments exploring the city with them to such famous places in the city like the Clock tower (Schlossberg), the big church (Mariatrost) or even some students’ parties and events where I found out local people loved to celebrate on Wednesdays as much as on Fridays. I might say I had the best time in my student life back then.

I was so happy that I met nice and good friends in Graz, exchange students and local students as well; we had been around the city experiencing Austrian food, drinks, and culture. I also had a chance to take a trip back to Vienna, the capital, when I had the Christmas holiday. I once again experienced something different; the city is huge, beautiful as I expected. I was like a child in a big city, but it was worthy for all of that after all.

Sharing knowledge and exchanging culture were always the best part of friend making and learning process. Growing up and keeping all the best memory of my journey to Austrian as an exchange student would be unforgettable.

Student Phuong Nguyen, BIT3SN

Oikeuden ja hallinnon sv:n työelämäkontakteja kokoontui 4.2. kymmenettä kertaa yhteiseen aamukahvitilaisuuteen Teuvo Pakkalan kampukselle. Aamukahvitilaisuuteen osallistui tänä vuonna 19 työelämän edustajaa. Osallistujia oli mm. käräjäoikeuksista, ulosottovirastosta, syyttäjänvirastosta, oikeusaputoimistoista, poliisilaitokselta ja asianajotoimistoista.

Tilaisuuden avasi sv-vastaavamme Lea Isopoussu-Koponen menestyksekkään ja pitkään jatkuneen yhteistyön muistelun merkeissä. Puheenvuoron lomassa todettiin, että 10 vuotta sitten ensimmäisessä tilaisuudessa oli ainakin ollut läsnä käräjäoikeuden hallintopäällikkö Jari Lehtelä. Näin toista kertaa tilaisuuteen osallistuvana opettajana oli jälleen hienoa huomata, että työelämäyhteistyö ja verkostot suuntautumisvaihtoehdossamme ovat vakiintuneet ja erittäin hienosti toimivat.

Tilaisuudessa oli tänä vuonna puhujana sovittelutoimiston johtaja Heikki Mikkola Vuolle Setlementti ry.:stä. Mikkola johtaa rikos- ja riita-asioiden sovittelupalvelua Oulussa. Sovittelumenettelyssä on mahdollista sovitella mm. tapahtuneita rikoksia. Sovittelu on aina vapaaehtoista ja sen ytimenä on rikoksen tekijän ja uhrin kohtaaminen ja keskustelu siitä, kuinka rikoksella aiheutetut vahingot ja haitat korvataan. Sovittelu päättyy useimmiten sopimuksen tekemiseen rikoksesta aiheutuneiden haittojen korvaamisesta ja anteeksipyynnöstä. Usein osapuolten kannalta on tärkeää saada keskustella tapahtuneesta ja päättää asia sovintoon.

Vanhojen tuttujen yhteistyökumppaneiden lisäksi uusiakin yhteyksiä syntyy. Sovittelutoimiston kanssa olemme käynnistelemässä yhteistyötä ja sen merkeissä viime syksynä opiskelijoiden kanssa vierailimmekin sovittelutoimistolla osana rikos- ja prosessioikeuden opintojaksoa. Jatkossa tähtäimessä on myös harjoitteluyhteistyön aloittaminen.

Tilaisuuden lopuksi opiskelijat päästettiin irti ja tutustumaan työelämän edustajiin. Opiskelijat ottivat rohkeasti kontaktia mahdollisiin tuleviin työnantajiin ja harjoittelupaikkojen edustajiin. Itsekin opettajana pääsin virkistämään omia tuttavuuksiani työelämään. Jälkeenpäin työnantajilta saadussa palautteessa kehuttiin opiskelijaryhmäämme aktiiviseksi ja energiseksi, ja arveltiin, että tulee jälleen vaikeuksia valita hyvistä hakijoista parhaat. Kyllä näitä opiskelijoita on mukava lähettää maailmalle!

Suvi Röytiö, lehtori

Eräs arvostamani työtoveri erehtyi jokin aikaa sitten lounaspöydässä arvioimaan juuri tapaamaansa uutta ihmistä seuraavasti: ”Hän vaikutti oikein mukavalta ja ihmisläheiseltä henkilöltä – vaikka hän on aiemmin työskennellyt talouspäällikkötehtävissä”. Arvannette varmaan, että nousin kuin limpputaikina. Ai että on suorastaan mainitsemisen arvoista jos talousihminen on mukava ja ihmisläheinen?

Jotenkin sitkaassa se käsitys vain tuntuu olevan, että taloushallinnon parissa työskentelevällä ihmisellä on taskulaskin sydämen paikalla. Ihan vain omien empiiristen havaintojeni perusteella, ilman tarkempaa tutkimutietoa, väittäisin että harvemmin näin on. Ihan jos itseäni ajattelen, niin jo yksin päässälaskutaitoni on sen verran vaatimaton, että edellä mainittua seikkaa sopii epäillä.

Taloushallinnon parissa työskentelevät sekä sitä opettavat tai opiskelevat ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kuka tahansa. Meistä löytyy niin hiljaisia puurtajia kuin ylivilkkaita vipeltäjiä – ja tietysti kaikkea siltä väliltä. Osa viihtyy muiden ihmisten seurassa, toiset taas paremmin omassaan. Vapaa-ajalla kiinnostuksen kohteena saattaa olla niin urheilu, musiikki kuin kirjallisuuskin – tai kaikki edellä mainitut. Emme siis (ainakaan kaikki) vietä iltojamme riskisijoituksia tehden, veroilmoituksia harrastuspohjalta laatien taikka edes sudokuja täyttäen

Mutta yksi asia meitä kuitenkin yhdistää: pidämme numeroista. Jos numeroista ei tykkää, niin työstä tai opiskelusta saattaa tulla raskasta. En muista, milloin itse tajusin olevani numerofriikki. Ehkä viimeistään siinä vaiheessa, kun opiskelukämpässä asuessani vaatimalla vaadin, että saan laskea nelisivuiselta puhelinlaskulta kunkin asukkaan osuuden. (Ihme kyllä asiasta ei tullut sen suurempaa kilpailua). Enkä ole vieläkään kyllästynyt numeroihin, vaikka olen niitä pyörittellyt päivät pitkät kymmenien vuosien ajan.  Minulle toisaalta riittää niiden kanssa askarointi työajalla – vapaa-aika menee pikemminkin kirjainten parissa.

Sinä opiskelija, joka parhaillaan pohdit suuntautumistasi, kuuntele sydämesi ääntä. Älä mieti, mitä ne kaveritkin ajattelvat, vaan tule rohkeasti ulos kaapista ja tunnusta: olen talousihminen!

Ulla Reinikainen, taloushallinnon lehtori

Historian ensimmäisen yrittäjyysakatemian käynnistäminen Ouluun on ollut todella mielenkiintoista. Ammattikorkeakoulun Terwa-akatemia aloitti syksyllä 25 opiskelijan ja neljän valmentaja-kehittäjän voimin.

Nyt uskallamme jo sanoa että tämä on hyvä lähtö ja homma onnistuu. 

Yleisin kysymys akatemiaan liittyen taitaa olla että ”mitä te siellä oikein teette?”. Tähän mennessä olemme tutustuneet toisiimme, suunnitelleet ja testanneet opiskelun käytänteitä ja opintopisteiden kirjaamista, perustaneet kaksi osuuskuntaa, suunnitelleet akatemian viestintää, opiskelleet ja tehneet asiakasprojekteja. Ja huomio, tässä yhteydessä me tarkoittaa ennen kaikkea siis opiskelijoita. Akatemialla opiskelijat ovat pääosissa sekä yrittäjinä että akatemiaympäristön kehittäjinä. 

Toiminnan lähtökohtana on opiskelijoiden perustamat yritykset ja oikea liiketoiminta. Liiketoiminnan ohessa opiskellaan itsenäisesti ja ryhmissä. Opiskelijat lukevat kirjoja, kirjoittavat esseitä ja kokoontuvat pohtimaan lukemiansa ja tekemiänsä asioita. Kokoontumisen muoto on mm. paja, johon jokainen osallistuu kaksi kertaa viikossa neljän tunnin ajan oman yrityksensä eli tiiminsä kanssa. Neljän tunnin sessiot ja dialogi ovat vaatineet harjoittelua mutta toimivat nyt tehokkaasti! Eri osa-alueisiin taas erikoistutaan valitsemalla itselle sopiva tupa, joiden teemoja ovat johtaminen, laskentatoimi sekä myynti ja markkinointi. Lisäksi noin kerran kuussa järjestetään seminaareja, joihin kutsutaan  asiantuntijoita akatemian ulkopuolelta. 

Korkeakoulumaailmaan akatemiamalli tuo vallankumouksellisia muutoksia koska opiskelijoilla itsellään on aidosti vastuu omasta tekemisestään ja myös siitä ympäristöstä jossa oppiminen tapahtuu. Sitoutuminen on aivan erilaista kuin koululla. Valmentamani tiimin whatsapp-ryhmä paukkuu kirjanpidon kysymyksiä lauantai-iltana klo 20.35 ja siinä sohvalla sherrylasin kanssa keskustelua seuratessa en voi kuin todeta että tämä oppimismallihan todella toimii! Opiskelijat kantavat myös huolta tulevien akatemialaisten oppimisympäristöstä ja pohtivat miten heillekin saadaan välitettyä oikeanlaista akatemiahenkistä oppimisen ja tekemisen kulttuuria. 

Akatemiakulttuuria on jo ennen meitä kehitetty pitkään sekä Jyväskylän Tiimiakatemiassa että Tampereen Proakatemiassa. Taannoisella tutustumiskäynnillämme noihin ympäristöihin saimmekin todeta että akatemiakulttuuriin kuuluu todella vahva yhteisöllisyys, sekä myös kansainvälisyys ja avoimuus. Akatemia ei ole tiimiyrityksille kilpailun vaan yhteistyön kenttä jossa kaikki auttavat toisiaan. Omat tiimimmekin saivat mukaansa Jyväskylän ja Tampereen tiimeiltä aivan kullanarvoisia neuvoja . Myös liiketoiminnassa opiskelijat ovat jo ottaneet hienoja avauksia joiden avulla kehittävät ammattitaitoaan ja myös luovat vahvoja edellytyksiä työllistymiselleen. 

Opettajan näkökulmasta akatemia on myös todella mielenkiintoinen siksi, että siellä ei ole laisinkaan opettajia, ainoastaan valmentajia. Mutta siitä lisää ehkä myöhemmin! Paljon kertoo kuitenkin jo se, että akatemialla siihen samaan me– sanaan todella sisältyy sekä opiskelijat että opettajat. Kaikki aidosti yhteistyössä kohti samaa tavoitetta. Tämä on melkoisen huikaiseva tunne! 

PS. Jos kiinnostuitte: akatemian sivut: https://terwaakatemia.wordpress.com

tiimioppimisesta ammattioppilaitoksissa: http://hope.fi/artikkelit/yrittajamainen-oppiminen-leviaa-oulussa 

Terwa.akatemialaiset vieraana Proakatemiassa, Isäntänä Sami Lehto /Proakatemian hienot uudet tilat.

Sanna Oja, tuntiopettaja

Aloitin opintoni OAMK:n kaupan ja hallinnon yksikössä tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa 12.1.1998. Luit ihan oikein, viime vuosituhannella. Nyt alkuvuodesta 2016 valmistun samaisesta yksiköstä tradenomiksi, joskaan en enää ole kärryillä yksikön virallisesta nimestä tai siitä mikä koulutusohjelmani nimi on. Kun minä olin nuori opiskelija, ei ollut suuntautumisvaihtoehtoja tietojenkäsittelyn sisällä. Sähköt sentään oli silloinkin, kuten myös Internet, mutta ei sentään kännykässä (ainakaan mun silloisessa Nokia 1610:ssa). No mutta samapa se sille, minä kerron oman tarinani ja syyt sille miksi opiskelut vähän venähtivät. 

Suoritin opiskeluun liittyvän työharjoitteluni QPR Softwaren HelpDeskissä, jossa opastin asiakkaita yhtiön valmistamien ohjelmistojen asennuksissa ja käytössä. Ajankohtaisesta CV:stäni voi päätellä että tämä tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Työharjoittelun innoittamana jäin taloon vielä osa-aikaiseksi työntekijäksi, kunnes vielä toviksi palasin koulun penkille. Kävi kuitenkin niin, että jo muutaman kuukauden jälkeen minulle vinkattiin avoimesta HelpDesk-paikasta merkittävässä matkapuhelimia (tuolloin) valmistavassa yhtiössä. Nokia otti tuohon aikaan töihin ”kaikki jotka olivat joskus nähneet tietokoneen”, silloin elettiin hyviä aikoja. Menin töihin vain kesäksi, mutta kuinkas kävikään kun syksy koitti…

Kolmisen vuotta myöhemmin palkanmaksajaksi vaihtui ulkoistamisen myötä amerikkalainen IBM. Työpöydän paikka ei merkittävästi vaihtunut. Viisi vuotta myöhemmin (työtehtävät olivat tässä vaiheessa jo vaihtuneet mieluisimmiksi) palkanmaksajaksi vaihtui intialainen HCL Technologies, eikä työpöytä vieläkään vaihtunut. Reilut kaksi vuotta vierähti, kunnes tälle kymmenen vuoden mittaiseksi venähtäneelle Peltola-visiitille tuli loppu. HCL lakkautti toiminnot Oulussa ja kilometritehdas kutsui.

Vasta tässä vaiheessa kävi ensimmäistä kertaa mielessä vuonna 2005 keskeytyneet tradenomi-opinnot. Toisaalta plakkarissa oli jo sen verran työkokemusta, että mahtaisiko koulun papereille enää olla tarvetta töitä hakiessa? No, ainakaan valtion tai kuntien leipiin ei taida edelleenkään päästä ilman papereita. Elettiin kesää 2011. Seuraavina neljänä vuotena tein muutaman pätkätyöpätkän ja nostinpa päivärahoja kassaltakin. Keväällä 2015 kattoon syljeskely kuitenkin jo kyllästytti siinä määrin että hain ja sain vanhaan opinahjooni erillistä opiskeluoikeutta.

Hain opiskeluoiketta suoraan sanottuna kahdesta syystä: 

1. Mitä jos se paperi todellakin ratkaisee mahdollisen töihinpääsyn jonakin päivänä? Osoittaahan loppuun suoritetut opinnot ainakin sen että olen jotain saanut aikaseksikin.

2. Kotona oleminen joutilaana on tylsää. Se voi aluksi tuntua ihan kivalta, mutta uskokaa vanhaa miestä (44v), kyllä siihen kyllästyy. 

Elokuussa 2015 kävin koululla valitsemassa itselleni mieluisia kursseja suoritettavaksi syksyn aikana. Tradenomin tutkinnostani puuttui enää 18 opintopistettä ja päättötyökin oli esitetty puolitoista vuosikymmentä sitten. Osan syksyn kursseista valitsin sillä perusteella että ne kiinnostivat. Osa valikoitui sillä perusteella että olin työtehtävissäni jo tutustunut aiheisiin ja loput periaatteella ”silmät kiinni ja vasemmalla kädellä läpi ilman suorituspaineita”. Suoritettavaa kertyi yhteensä 21 opintopistettä.

Tätä kirjoittaessa eletään tammikuun puoliväliä 2016. Kaikki kurssit on hyväksytysti suoritettu, suoritusmerkinnät on järjestelmissä ja tutkintotodistushakemus on jätetty.

Virallinen valmistumispäiväni on 28.1.2016 ja jo seuraavana päivänä olenkin vanhojen tradenomi-opiskelijakavereiden kanssa juhlistamassa valmistumistani, joten koulusta saa kyllä pysyviäkin kaverisuhteita, kun ei pidä sitä päätä koko opiskeluaikaa kirjojen parissa… 

Mainittakoon vielä lopuksi että päivälleen 18 vuotta opintojen aloittamisesta sain viimeisen hyväksytyn kurssimerkinnän. Täysi-ikäinen tutkinto siis! Nyt tarvisi enää keksiä mitä haluan tehdä isona…

Jarkko Karhunen, Rovaniemen lahja Oululle