Author: luova

Meillä suomalaisilla opiskelijoilla on loistavat mahdollisuudet lähteä ulkomaille suorittamaan opintoja tai harjoittelua, ja kaikki tämä on todella hyvin rahoitettu. Minä olen ollut eläintenhoitajaopintojeni aikana Espanjassa työharjoittelussa eläintarhassa, kansainvälisen kaupan opintojeni aikana Unkarissa opiskelemassa, agrologiopintojeni aikana opiskelemassa Hollannissa sekä työharjoittelussa luomutilalla Kanadassa, ja nyt Belgiassa harjoittelussa. Olen tehnyt kaikki nämä vaihtojaksot ulkomaille muiden töiden lomassa, opintojen ohessa tehtävä työ ei siis ole este vaihdolle. Kerran minulla oli vaihtojaksolla koirani mukana, nyt minulla on neljä eläintäni, ja kaikki mitä omistan, mukanani. Lemmikit tai omaisuus ei siis myöskään kelpaa esteeksi vaihdolle. Suomalainen koulutusjärjestelmä takaa meille hyvän englanninkielen taidon. Jos englanti on hukassa, suomalainen opiskelija saa sen kyllä nopeasti palautettua mieleensä lukemalla, kirjoittamalla, kuuntelemalla ja puhumalla. Kielitaidon puute ei siis sekään kelpaa esteeksi.

Kuva: Karvainen matkaseura Kaapo ja yksi Brysselin monista puistoista

Kuinka minä päädyin Brysseliin, Belgiaan? Olin vaihto-opiskelemassa Hollannissa ja etsin sieltä käsin harjoittelupaikkani. Minulla oli tavoitteena päästä Euroopan vaikutusvaltaisimpaan eläinsuojelujärjestöön, joten hain sinne lähettämällä hakemukseni sähköpostitse. Pian minulla oli Skype-haastattelu ja sopimus allekirjoitettiin. Minun olisi opintojani varten täytynyt enää tehdä kahden kuukauden mittainen harjoittelu, mutta järjestö pyysi minua olemaan neljä kuukautta. Vaikka en saanut enää Kelalta tukia, Erasmus+ sun muut vaihtorahat riittivät minulle ja neljälle eläimelle tuoksi ajaksi.

Sain harjoittelupaikastani etukäteen neuvoja asunnon etsimiseen, sekä organisaation materiaalit tutustuttavaksi. Asunnon saaminen Brysselistä jäi melko viime tippaan, sillä halvat kaksiot, joihin lemmikit ovat tervetulleita, eivät ole kovin yleisiä. Vaihtoni Hollannissa oli loppunut kuukausi ennen harjoitteluni alkamista, joten sain rauhassa muuttaa maata. Pääsin tutustumaan alueeseeni ja työpaikan materiaaleihin hyvissä ajoin.

Kuten sanottua, harjoittelupaikkani Eurogroup for Animals (EFA), on eläinsuojelujärjestö, jonka toimisto sijaitsee Belgian pääkaupungissa, EU-pääkaupungissa, Brysselissä. EFA on Eurooppalaisten eläinsuojelujärjestöjen kattojärjestö, joka toimii EU-tasolla ja on sekä komission että parlamentin tunnustama organisaatio. Erinäisissä EU:n komiteoissa ja konsultaatioelimissä EFAn tehtävä on edustaa eläinten hyvinvointia. Järjestöllä on myös jäsenorganisaatioita, jotka yhdessä muodostavat erilaisia työryhmiä. EFAn pääpainopisteet ovat tuotanto-, turkis-, koe- ja sirkuseläimet sekä lemmikit.

Ennen harjoitteluni alkua sovimme, että painottaisin työtehtäväni tuotanto- ja turkiseläimiin sekä lemmikeihin omien kiinnostusteni ja osaamiseni perusteella. Toimistolla tehtäviäni oli eläinsuojeluun liittyvien uutisten etsiminen, mahdollinen kääntäminen (suomesta englanniksi) ja tiivistäminen. Käänsin myös suomalaisia tutkimuksia englanniksi EFAn ja jäsenorganisaatioiden käyttöön, sekä kirjoitin eripituisia artikkeleita ja uutisia sisäiseen sekä ulkoiseen levitykseen. Jos EFA oli osallistumassa/ järjestämässä tapahtumaa parlamentissa, valmistelin tapahtumia toimistolla ja olin apuna paikan päällä. Kävin myös useissa kansalaiskeskusteluryhmissä, joissa tietyn maataloustuotannon edustajat kävivät ajankohtaisia asioita läpi (markkinatilanne, lakimuutokset, tukipolitiikka jne.). Näistä raportoin kirjoittamalla yhteenvetoja EFAn ja/tai jäsenjärjestöjen käyttöön. Toimistollamme järjestettiin työryhmiä, joissa olin apuna järjestämässä sekä pitämässä pöytäkirjaa.

Kuva: Parlamentissa Cowspiracy-dokumentin esitystapahtumassa

Kuva: Neiti Mikkola edustamassa Eurogroup for Animalsia 

Henkilökohtaisina projekteina minulla oli muunmuassa turkistarhauslainsäädännön vertailu EU-maissa, broilerien hyvinvointisertifiointijärjestelmien vertailu EU-maissa sekä kissojen ja koirien pitämiseen liittyvän ohjeistuksen laatiminen komissiolle. Pidin myös yhteyttä puhelimitse ja sähköpostitse jäsenjärjestöihin sekä eri EU-elimiin. Sain hyvin vapaasti valita tehtäviäni sekä tapahtumia, joihin osallistuin. Työskentely oli suurimmaksi osaksi itsenäistä, mutta tietysti kollegoiden tuki oli kokoajan läsnä. Arvostin kuitenkin sitä, että minuun luotettiin ja pääsin edustamaan EFAa erinäisiin kokouksiin itsekseni.

Aloitin kirjoitukseni pyyhkimällä pois ulkomaille lähtöön liittyvät esteet, sillä eiväthän ne ole esteitä, korkeintaan hidasteita. Lienee kohtuullista, että lopetan kirjoitukseni ulkomaille lähtöön liittyvillä syillä. Sillä niitä, syitä lähteä ulkomaille, riittää! Oikeastaan osaa hidasteista voidaan ajatella myös osana syitä, kuten rahoitus. Mahdollisuus saada kansainvälistä kokemusta ERASMUS+ (tai muun vastaavan) rahoittamana on jotain, mitä ei kannata jättää väliin. Ja toinenkin syy tuli jo siinä samassa lauseessa; kansainvälinen kokemus – se on valttia työmarkkinoilla. Kielitaito kehittyy varmasti, kun Suomen rajojen ulkopuolelle astuu. Englannilla pärjää lähes missä vaan ja sitä tarvitaan Suomessakin työskennellessä. Suomenkieli taas on suurimmalle osalle ulkomaalaisia kuin haltijoiden tai tonttujen laulua (näin minulle on kerrottu), joten on hyvä osata toistakin kieltä. Vaihdon aikana voi myös tarttua muita uusia kieliä varastoon!

Uudet kulttuurit, kielet, ihmiset ja uusi ympäristö! Siinäkin on melkoinen litania syitä lähteä ulkomaille. Opit, paitsi itsestäsi, myös toisista ja erilaisuudesta todella paljon. Opit arvostamaan, mutta myös karttamaan joitakin vanhoja tapojasi oppiessasi uusia. Luot kansainvälisiä kontakteja, sekä työelämään että vapaa-ajalle. Näet maailmaa! Mitä vielä mietit?

Lähe jo!

Lisätietoa harjoittelupaikastani: Eurogroup for Animals   www.eurogroupforanimals.org

 Belgian terkuin,

 Jenna Mikkola (teksti ja kuvat)

 Agrologiopiskelija, Oamk

School of Natural Resources welcomed a guest lecturer from Mulungushi University in Zambia for two week’s teacher exchange. During his visit Dr Paul Simfukwe from School of Agriculture and Natural Resources gave lectures and took part in study tours and workshops in the fields of cattle management, cattle feeding and renewable energy. This was his second visit in Oulu, so he is already familiar with the university and the campus.

This time one purpose of Paul Simfukwe’s visit was to learn to know the local co-operation organizations of Oulu UAS and to look into the ways co-operation between School of Natural Resources and local enterprises is organized in Akraamo.

An important part of the visit was to further the co-operation discussed during Paul Simfukwe’s previous visit and the visits of his colleagues. Planned actions are based on co-operation agreement between Oulu UAS and the two Zambian universities: Mulungushi University and Copperbelt University. Based on previous contacts and some survey work by the Zambian partners the discussions concentrated on seed potato production. It seems to be a very promising field. Also other initiatives were discussed and there is mutual interest in development and research activities.

Paul Simfukwe’s visit was realized within the framework of NSS (North-South-South) project Zambezi II. NSS is funded through the development aid by Ministry of Foreign Affairs and administered by CIMO.

The co-ordinator of the mobility project is Karelia University of Applied Sciences and Oulu UAS is a sending and receiving partner. During the project Oulu UAS has sent students to study in Botswana and in Namibia and has received students from Zambia and Botswana. Oulu has sent two teachers for two week’s exchange and received lecturers from African partner universities in Zambia, Botswana and Namibia. It is particularly important that there is continuity and relationships can be established properly. Successful mobility project can thus be turned into joint development actions. The mobility project in this form has been running from June 2013 and is about to finish in November 2015.

Even though a lot of work was done during the two weeks, Paul Simfukwe had also a chance to spend some free time in Finnish forests and get familiar with Northern nature. He was taken to a field trip and a visit to a hunting cottage in Ii. Paul is an experienced hunter and this time the Finnish hunting methods were presented to him by Matti Järvi and Mikko Aalto. And, since we are in Finland, sauna was an integral part of the weekend.  

 Visiting Oulu waste management center, photo Mikko Aalto

Finnish nature experience, photo Mikko Aalto

Arja Maunumäki, lecturer in School of Natural Resources

Sain tilaisuuden osallistua lokakuussa 2015 Luonnonvarakeskuksen (Luke) järjestämälle biokaasuopintomatkalle Saksaan ja Itävaltaan. Kummassakin maassa uusiutuvilla energiamuodoilla on jo vankka sijansa. Saksassa fossiilisiin energialähteisiin perustuvaa energiantuotantoa halutaan vähentää ja ydinenergiasta halutaan luopua kokonaan vuoteen 2022 mennessä. Saksassa on ollut energian tuotannossa 17 ydinvoimalaa, joista tällä hetkellä käytössä on kahdeksan.

Itävaltaan rakennettiin yksi ydinvoimala, Zwentendorfin voimala, vuosina 1972 – 1977, mutta valmista laitosta ei koskaan otettu käyttöön, koska ydinvoima hylättiin kansanäänestyksessä vuonna 1978.

Itävallassa kolmannes sähköstä tuotetaan uusiutuvalla energialla ja maa aikoo kasvattaa osuuden 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tämän vuoden alussa Itävalta myös kielsi ydinsähkön tuonnin.

Kummassakin maassa tehdään siis hartiavoimin töitä, jotta uusiutuvilla energialähteillä voidaan tuottaa yhä suurempi osuus energiasta. Niin tehdään Suomessakin. Uusiutuvan energian käytössä Suomi kuuluu EU-maiden kärkijoukkoon yhdessä Ruotsin, Latvian ja Itävallan kanssa. Kulutetusta energiasta uusiutuvilla tuotetaan tällä hetkellä noin kolmannes. Tavoite vuoteen 2020 mennessä on 38 %. Suomessa painopiste on selkeästi puussa ja bioperäisissä kierrätyspolttoaineissa, mutta  käyttämätöntäkin potentiaalia on vielä ja esimerkiksi biokaasun tuotantoa voidaan vielä reilusti lisätä.  

Opintomatkan tutustumiskohteina oli viisi biokaasulaitosta, joissa kaikissa käytettiin nurmirehua biokaasureaktoreiden syötteenä joko yksistään tai muiden syötteiden rinnalla. Nurmirehua käytetään syötteenä erityisesti luomutilojen yhteydessä toimivissa biokaasulaitoksissa, koska nurmi kuuluu oleellisesti luomutuotannossa viljelykiertoon ja se tuo peltomaahan seuraavan viljelykasvin tarvitsemat ravinteet. Nämä laitokset sopivat tutustumiskohteiksi meille erityisen hyvin, koska samoja nurmikasveja, apilaa, timoteita, raiheinää ja nurminataa, viljellään yleisesti meilläkin. Saksan yli 7 800 biokaasulaitoksesta suuri osa käyttää syötteenä maissia, mutta meillä maissi ei oikein menesty lyhemmän kasvukauden takia.

Vierailemistamme kohteista kolmessa hyödynnettiin useampaa uusiutuvan energian lähdettä. Vierailimme mm. itävaltalaisella tilalla, jossa tuotettiin biokaasusta sähköä ja lämpöä, öljykasveista jalostettiin biodieseliä traktorin tarpeisiin ja eläinten valkuaisrehuksi, hyödynnettiin aurinkokeräinten lämpöä ja tuotettiin oma sekä 12 naapuritalon lämpö hakkeella. Ei varmaan erikseen tarvitsisi mainita, että tila on energiaomavarainen ja yksi sen tukijaloista on energiantuotanto.

Tutustumiskohteissa pyrittiin tuottamaan energiaa myyntiin tai pyrittiin mahdollisimman suureen energiaomavaraisuuteen. Saksassa ja Itävallassa käytössä on ollut uusiutuvien energialähteiden syöttötariffi jo viime vuosituhannella, jotta uusiutuvan energian tuotantoa saatiin liikkeelle. Alkuvuosien sopimuksissa syöttötariffit ovat olleet huomattavasti suurempia kuin nyt solmittavissa sopimuksissa, mutta myös investoinnit olivat suuremmat. Nyt investointien hinta uusiutuvalla tekniikalla on merkittävästi laskenut. Pallo on saatu liikkeelle ja uusiutuvan energian tuottaminen alkaa olla kannattavaa näissä maissa jo ilman tariffiakin. Vierailimme mm. tilalla, joka investoi aurinkopaneeleihin vuonna 2004, teki sopimuksen 20 vuodeksi ja saa syöttötariffina tuottamastaan sähköstä 46 snt/kWh. 

Uusiutuvan energian tuotanto on muutamassa vuodessa tullut ihmisen arkipäivään ja hyvä niin. Mahdollisuus tuottaa itse käyttämänsä energia puhtaasti on kenellä tahansa ja se tuntuu aika makealta ajatukselta.

Ritva Imppola, projektikoordinaattori, Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Luonnonvara-alan osasto

Kuva 1. Franz ja Maria Berneckerin tilan biokaasulaitokseen tutustumassa Itävallassa.

Kuva 2. Lieteallas naapurina ei tiheässäkään asutuksessa ole kynnyskysymys. Kuva Itävallasta.

Suoritin viime kesän harjoitteluni oululaisella lypsykarjatilalla. Tila on pieni luomutuotannossa oleva lypsykarjatila, jossa lypsäviä lehmiä on 12, nuorkarjaa ja ummessa olevia n. 15. Tilan kaikki eläimet ovat Suomen alkuperäiskarjaa; pohjoissuomenkarjaa eli lapin lehmiä, itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä, ja länsisuomenkarjaa. Lypsylehmät ovat parsinavetassa, nuorkarja ja ummessa olevat lehmät asuvat kylmäpihatossa, josta niillä on vapaa kulku pihalle ympäri vuoden. Myös lypsävät ulkoilevat aina säiden salliessa ympäri vuoden. Kesällä koko karja laiduntaa yhdessä. Tilalla tuotetaan maitoa meijeriin ja tilan suoramyyntiin. Sonnivasikat kuohitaan ja kasvatetaan tilalla noin vuoden ikäisiksi, jonka jälkeen ne teurastetaan. Teurastuotteet myydään tilalta suoraan asiakkaille.

Pidin tavasta ja sitoutumisesta, jolla tilalliset hoitivat eläimiään ja paneutuivat työhönsä. Tilalla jokainen eläin oli yksilö, joka sai juuri sille räätälöityä hoitoa. Tunsin heti ensimmäisenä harjoittelupäivänäni, että viihdyn tilalla varmasti. Enkä totisesti ollut väärässä!

Ensimmäisen viikon aikana totuttelin sekä uuteen päivärytmiin, johon kuului niin aamu- kuin iltanavettakin, että lypsykarjatilan työtehtäviin lähinnä lypsyn ja ruokinnan kautta. Samalla opin tuntemaan eläimiä nimeltä ja huomaamaan, että lehmät ovat yksilöitä siinä missä kissa tai koirakin. Koska tilan eläimet olivat säyseitä, niiden kanssa työskenteleminen alkoi sujua todella nopeasti ja pääsin äkkiä lypsyrutiineihin kiinni. Pikkuhiljaa harjoittelun edetessä sain olla mukana muissakin työtehtävissä. Navetan päivittäisiin työtehtäviin kuului lypsy, ruokinta, eläinten puhtaanapito ja kuivitus, lypsykoneen pesu ja maitohuoneen ja tankin pesu (joka toinen päivä). Sain olla mukana katsomassa myös siemennyksiä ja tiineystarkastuksia, avustin tikkien poistossa, olin mukana vasikan korvamerkkien laitossa, ja ennen kaikkea teimme jatkuvaa kiimantarkkailua. Kaksi poikimista tilalla oli kesän aikana, mutta niihin emme ehtineet mukaan, kun ne tapahtuivat yöllä. Molemmat poikijat olivat pohjoissuomenkarjan edustajia, jotka tilalla poikivat kuulemma yleensä näppärästi ja itsekseen ilman ongelmia. Tilan omistajien kanssa kuitenkin sovittiin, että pääsen seuraamaan syksyn poikimisia jos vain mahdollista.

 Navetan ulkopuolella riitti myös paljon töitä. Tilan emännän kanssa teimme paljon laitumia, olimme peltotöissä muun muassa kyntämässä ja paalaamassa säilörehua ja raivasimme raivaussahalla pajuja. Kiersimme myös peltoja ja tarkastimme rikkakasvitilannetta. Tilalla ei viljellä nurmen lisäksi muita viljelykasveja. Pääsin myös mukaan tilan vuosittaiseen luomutarkastukseen. Tarkastajan kanssa kiersimme navetan sisätilat ja tilan läheisiä peltoja, sekä kävimme läpi tilan papereita.

 Tämä harjoittelu antoi minulle paljon enemmän, mitä osasin etukäteen kuvitellakaan. Tila haluaa jatkaa yhteistyötä Oulun ammattikorkeakoulun kanssa ja ottaa mahdollisuuksien mukaan opiskelijoita harjoitteluun jatkossakin. Tarkempia tietoja voi kysyä koulun harjoitteluvastaavalta.

Mukavaa syksyn alkua ja tsemppiä opiskeluun!

Maria Sirviö,  agrologiopiskelija

Kuvat:

Suomenkarjaa metsälaitumella. Etualalla valkoisia lapinlehmiä, taustalla kyyttöjä. Kuva: Tomi Pietola

Mustikka, tilan uusin tulokas. Mustikan äiti on 13-vuotias lapinlehmä Ruka. Kuva: Tomi Pietola

Kestävä ympäristönhoito, taloudellinen tuotanto, viljelijän selviäminen, luonnonvarojen tehokas kierrättäminen ja eettinen ruuantuottaminen jokaiselle maailman ihmiselle on turvallisimmin toteutettavissa paikallisten toimijoiden avulla. Vain lähellä tuotettu ruoka voi taata häiriöttömän ruuan saannin kaikissa oloissa.

Lähellä tuotettu ruoka (jäljempänä lähiruoka) ohjaa kansalaisia aktiivisen toiminnan suuntaan ja antaa kuluttajille vastuuta omasta lähiympäristöstä huolehtimiseen. Lähiruoka on monissa tapauksissa helppo jäljittää. Usein lähituottaja on myös pieni toimija, joka pystyy reagoimaan muutoksiin nopeammin kuin suuri tuottaja. Eivätkä riskit ja panostukset ole yhtä suuria kuin suurissa yrityksissä. Nopealla muuntautumisella ehkäistään ruuan hävikkiä sekä turhaa energian käyttöä.

Lähellä tuotettu ja kulutettu elintarvike on helposti saatavilla, parantaa paikallista työllisyyttä, vähentää ruuan kuljetusmatkoja, varmistaa ruuan tuoreuden ja monessa tapauksessa vähentää pakkauskuluja.

Suomen valtioneuvoston periaatepäätös määrittää lähiruuan käytön lisäämisen keskeiseksi ruokapoliittiseksi tavoitteeksi (MMM.fi  4.10.2014). ”Lähiruokaa käytettäessä ympäristövaikutukset kohdentuvat omaan ympäristöön, ja niihin pystytään puuttumaan tarpeen mukaan nopeastikin, kun lähiruuan tuotantoketju tunnetaan,” sanoo hallituksen lähiruokaohjelma, joka luotaa suuntia aina vuoteen 2020 saakka.

Kotimarkkinoilla tarkoitetaan koko Euroopan Unionin aluetta, mutta valtiolliset erilaisuudet näkyvät lähiruuan kohtelussa eri maissa. On maita, joissa lähiruuan ympäriltä on purettu kankea byrokratia ja suoramyynti on helposti toteutettavissa. Sitten on valtioita, jotka puuttuvat suoraan kauppaan kaikilla mahdollisilla keinoilla, verotuksellisesti, vastuupelotteilla, kilpailurajoitteilla tai pakkausmerkinnöillä.

Tehokkaat omavalvontaohjelmat, moninaiset tarkastukset (EU:n ja kansalliset) sekä tuottajien varsin korkea ammattitaito takaavat hyvän ja turvallisen ruuan, eikä lisärajoitteille ja –säädöksille aina ole järjellistä perustetta. EU -rahoitteisten hankkeiden avulla on tehty paljon hyviä oppaita lähiruuan ja suoramyynnin edistämiseksi. Tällaiset oppaat kuten Pienmeijeriopas (2014), Alkutuotannon tuotteiden suoramyynti (2014), Vähittäismyyntitoiminta (2014) ja Elintarvikkeiden valmistus ja myynti (2014) ovat hyviä käsikirjoja tuottajalle, mutta kynnystä voisi vieläkin madaltaa.

Ympäristö– ja luonnonolot vaihtelevat Euroopan alueella, siksi tarvitaan monenlaista osaamista. Kaikenlaisissa olosuhteissa tulee löytää keinoja auttaa pientä ja lyhyen tuotantoketjun päässä olevaa tuottajaa. Kaikki keinot esteiden ja rajoitusten poistamiseksi on käytettävä, jotta lähiruoka ja lähituottaja eivät tukehdu valtavan byrokraattisen säännöstelyn alle.

Kirjoittaja Eeva-Kaisa Lahti on maatalousyrittäjä Tervolasta, joka täydentää Oamkissa osaamistaan ja suorittaa agrologi (AMK) -tutkintoa.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa laadittaessa asetettiin ohjelmakaudelle 2007-2013 kolme painopistealuetta:

1. Maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa

2. Yritysten kilpailukykyä, uutta yrittäjyyttä ja yrittäjien verkostoitumista suosiva ja kehittävä toiminta maaseudun elinkeinojen monipuolistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi

3. Paikallisen omaehtoisen toiminnan vahvistaminen maaseudun elinvoiman ja elämänlaadun lisäämiseksi

Ohjelma-asiakirjassa on lisäksi maininta, että kaikkia painopistealoja koskee erityisesti ympäristönsuojelu läpileikkaavana periaatteena. Ympäristövaikutusten osalta erityisesti ympäristötuelle ja sen vaikuttavuudelle asetettiinkin suuria odotuksia; myös vesienhoidon suunnittelussa maatalouden vesiensuojelun toimenpiteet ovat perustuneet hyvin pitkälle ympäristötukijärjestelmän toimenpiteisiin. Rahoitettujen hankkeiden ympäristövaikutukset tuli arvioida sekä hakemus- että loppuraportointivaiheessa, samantyyppisesti kuin aiemmallakin rahoituskaudella.

 Allekirjoittaneelle on kertynyt kokemusta EU-rahoitteisista hankkeista 14 vuoden ajalta. Tähän aikajaksoon mahtuu kaksi EU-ohjelmakautta ja useita eri rahastoista rahoitettuja hankkeita, joita on tullut tarkasteltua pääasiassa hankkeen toteuttajan roolissa, mutta aiemmin myös rahoittajan sekä satunnaisesti tarkastajan näkökulmasta. Kukin EU-ohjelmakausi ohjelmineen on oman aikakautensa tuotos, pyrkien peilaamaan tulevaisuuden tarpeita ja kehityssuuntia. Vuoden 2006 tienoilla ei puhuttu vielä niin paljon ja painokkaasti esimerkiksi lähiruuasta, verkostoitumisesta, paikallisten tahojen aktivoimisesta ja valtion resurssien rajallisuudesta kuin nykyistä ohjelmakautta 2014-2020 valmisteltaessa. Myös taloustilanne oli sekä Suomessa että laajemmin Euroopassa ja muualla maailmassa ohjelmakautta 2007-2013 suunniteltaessa pääsääntöisesti positiivinen, toisin kuin tällä hetkellä. Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että ohjelmakauden 2007-2013 tavoitteissa on selkeästi painotettu ympäristövaikutuksia ja niiden hallintaa, muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Työllisyysvaikutusten ja yritysten toimintaedellytysten parantamisella ei ole tuolloin ollut yhtä suurta merkitystä kuin tällä hetkellä.

 Miten sitten aikoinaan ympäristövaikutuksille asetetut tavoitteet ja odotukset ovat toteutuneet? Maatalouden ympäristötuen vaikuttavuutta on tutkittu muun muassa MYTVAS-tutkimuksessa, jonka tulosten mukaan ympäristötuki on olemassaolonsa aikana, eli 1990-luvun lopulta 2010 –luvulle, pienentänyt maaperän typpi- ja fosforitaseita  merkittävästi. Lisäksi Irene Huuskosen mukaan ohjelmakaudella 2007-2013 viljelijöille tarjotut ympäristötuen toimenpiteet ovat vastanneet hyvin viljelijöillä olleita tarpeita. Hyvä esimerkki tästä on lietelannan sijoittaminen maaperään, jonka huikea suosio on ollut todella yllättävää. On siis täysin mahdollista, että tukijärjestelmän kautta onnistutaan tietyillä, ns. hyvin onnistuneilla toimenpiteillä, vaikuttamaan esimerkiksi vesistökuormitusta pienentävästi. Mutta toisaalta tukiehtojen jäykkyys, tuen määrä suhteessa toimenpiteen vaatimaan työaikaan sekä sanktioiden pelko ovat toisessa vaakakupissa ja niiden painoarvon noustessa viljelijät herkästi jättävät tietyt toimenpiteet valitsematta.

 Käytännössä viljelijöiden kanssa ajatuksia vaihtaessa tulee usein esille se, että tukijärjestelmän monimutkaisuus ja byrokratian suuri määrä vaikuttaa merkittävästi viljelijän intoon ottaa käyttöön jotain tiettyä toimenpidettä. Toisaalta joissain tapauksissa viljelijä saattaa toteuttaa lähes täydellisesti tukiehtojen mukaista toimenpidettä tilallaan, mutta ei halua hakea sille tukea paperityön välttämiseksi. Tällaisten viljelijöiden olemassaolo sekä toimenpiteiden toteuttaminen ei näin ollen näy millään tavoin virallisissa, usein numeerisissa seurannoissa tai tutkimuksissa. Reijo Keräsen laatiman maaseuturahaston ohjelman arvioinnissa esille tuoma seurannan ja indikaattoritietojen puutteellisuus vaikuttavuuden osalta on tältäkin osin todellista; asetettujen tavoitteiden toteutumisen ja ohjelman vaikuttavuuden seurantaan tulisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota.

 Mitä erilaisten EU-rahoitteisten hankkeiden ympäristövaikutuksiin tulee, olen ehkä hieman jäävi toteamaan yhtään mitään. Koska olen työskennellyt vesiensuojeluun liittyvissä hankkeissa, ovat ne mielestäni ilmiselvästi olleet ympäristövaikutuksiltaan positiivisia. Ohjelmatasolla mielestäni on rahoitettu pääasiassa hyviä ympäristöhankkeita. Mutta mikäli laajennetaan katsantokantaa kaikkiin maaseutuohjelmasta rahoitettuihin hankkeisiin ja niiden ympäristövaikutuksiin, kysymys onkin huomattavasti vaikeampi. Jokaisten hankkeen tulee tehdä arvio ympäristövaikutuksista hankkeen hakuvaiheessa. Arviointiin käytettävä lomake on kohtuullisen hyvä, mutta mittaako se todellisuudessa jokaisen hankkeen ympäristövaikutuksia? Vaikutuksethan voivat olla paitsi suoria myös välillisiä. Millaiset ovat esimerkiksi yritystoimintaan suunnattujen hankkeiden ympäristövaikutukset ja kuka niitä seuraa?

 Usein olen pohtinut myös sitä, miten tällä hetkellä valtakunnallisesti usein nojaudutaan kehittämistyössä voimakkaasti EU rahoitusohjelmiin. Onko se lopulta järkevää vai ei? Olisiko mitään mahdollisuuksia kehittää tiettyjä asioita ja aloja myös kansallisin varoin? Tosiasia toki on se, että EU jäsenmaksujen kompensoimiseksi EU rahoitusohjelmien kautta saatavien varojen täysimittainen hyödyntäminen kannattaa ja on järkevää. Mutta toisaalta kaventaako se meidän ajattelutapaamme, rajaako se liiaksi kehittämistoimia tietyntyyppisiksi, kangistummeko tiettyihin kaavoihin hanketoiminnassa? Kansallisilla varoilla tehdyllä kehittämistoiminnalla voisi olla enemmän vapauksia, enemmän mahdollisuuksia toimia poikkitieteellisesti tms. ilman Brysselistä tulevia rahoituksen käyttöön liittyviä rajoituksia. Lisäksi tietyntyyppinen byrokratia ja siihen liittyvä osaaminen suuntaa EU rahoitusohjelmista haettavissa olevien varojen käytön hyvin pitkälle niille tahoille ja organisaatioille, jotka ovat kyseisiä rahoituksia hyödyntäneet aiemminkin. Näin yhteiskunnassamme vahvat vahvistuvat ja heikot heikentyvät edelleen. Olisiko kansallista tahtotilaa tukea myös heikompia?

 Riina Rahkila, agrologi (YAMK)-opiskelija

ine-height: 150%; font-family: ’Calibri’,’sans-serif’; font-size: 10pt; mso-ansi-language: EN-GB;” lang=”EN-GB”>Thanks to my supervisor teacher, Ms Kaija Karhunen, I had the possibility to join the Hydro-Pohjanmaa Project. This research project had many aspects regarding the state of the environment and the control of degradation. Since I was earlier an exchange student at the Department of Natural Resources, this task was really close to my interest. With my dear colleague, Laura Karhu, we have enjoyed working both in the field and the lab. I am especially thankful for both of them that shared their valuable knowledge with me, while being patient and helpful throughout the whole project.

I especially would like to make a note here. Many articles in many different countries tell about how people under the age of 25 cope with a panic to start to work. They tend to be confused about their own skills and how they would manage to pass the criteria. Therefore I am most grateful to have this traineeship as my first real job with this much responsibility. The working environment was really encouraging and supporting, and it is an excellent start in life for me. First of all, I have been some places before with the most outstanding landscapes. But in Finland, I was amazed how Nature is a very integral part of everything here. This is a view that I think I would have not been able to acquire elsewhere. I was always fascinated by the lake Mankilanjärvi where we have been working on, each time I laid my eyes on its wavy, other times silent or twinkling surface.

We Hungarians are not the men of the waters really; therefore it was fun times to get familiar with rowing a boat or how not to capsize into the lake. We have had many funny minutes when we found the boat flooded by rainwater; or when we had such a strong wind which made us hover around the measurement station for 30 minutes before we managed to set our mighty sailor boots on it. Similarly, I have got endowed by self-confidence, precision and a working manner that seeks for efficiency and quality. Finland, hence, is not only a unit in my CV, but an important episode in my professional and personal life.

Dora Szabo

Näin vapun lähestyessä onkin ajankohtaista jakaa hieman harjoittelukokemuksia viime kesältä. Viime keväänä ei mennyt harjoittelupaikan haut nappiin. Kovasti yritin päästä agrologi-harjoitteluun Ouluun, muttei paikkaa auennut. Viime tingassa sitten löytyikin jotain, nimittäin assistentin pesti Luovan muuttotöiden parissa.  Eihän ne hommat maatalouteen mitenkään liittyneet, mutta töiden osa-aikaisuusuuden mukana tulleet vapaat viikot antoi mahdollisuuden lähteä tekemään ilmaista harjoittelua kuukauden ajaksi mielenkiintoisten maatalousyritysten pariin. Päädyinkin viettämään kaksi viikkoa  sekä harjoittelijana Herttoniemen ruokaosuuskunnassa että wwoofferina Vaivion Pikkunupussa.

Herttoniemen ruokaosuuskunta  on ensimmäinen osuuskuntavetoinen kumppanuusmaatalous-malli, jonka perusideana on, että kaupunkilaisten muodostama osuuskunta kerää rahoituksen, jolla vuokrataan peltopätkä, palkataan puutarhuri eli personal farmeri  ja katetaan viljelykustannukset sekä hankinnat. Osuuskuntalaiset saavat vastineeksi investoimalleen rahalle laadukkaita maataloustuotteita ns. omalta pelloltaan, jonka töihin heillä on myös mahdollisuus osallistua.  Herttoniemen ruokaosuuskuntaan kuuluu noin 160 taloutta, joille kaksi ”personal farmeria” viljelee biodynaamisesti vihanneksia, marjoja ja yrttejä parin hehtaarin viljelmillä Vantaan Korsossa.

Saapuessani juhannuksen jälkeen Korsoon  huomasin tulleeni keskelle melkoista työhuippua. Hieman uupuneen oloiset viljelijät kertoivat painaneensa pari viimeisintä viikkoa yli 50-tuntisena viimeisten kylvöjen ja istutusten parissa. Seuraavaksi olikin vuorossa kasvuston hoito, jonka kanssa oltiin pahasti myöhässä  erityisen lämpimän alkukesän vuoksi. Porkkana-, palsternakka- ja punajuurikasvustot olivat harsojen alla päässet peittymään polven korkuiseen jauhosavikkakasvustoon. Muu oli jo myöhäistä, oli pakko kitkeä. Neljään pekkaan ei olisi mahdollista tuosta urakasta selvitä, mutta onneksemme seuraavalla viikolla alkoi ruokaosuuskunnan järjestämä kaksiviikkoinen kvt eli kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri. Reilut kymmen auttavaa käsiparia sai ihmeitä aikaan.

Vaikka hoitotyöt olivatkin töissä päälimmäisenä, ei kaikki aikani kulunut kitkemisen parissa. Sain viljelijöiltä aika vapaat kädet hyödyntää omaa ammattitaitoani. Traktorin rattiin ei minua päästetty, mutta kaikkea muuta tein, kuten otin hoidettavakseni Rikkamestarilla tehtävät haraukset.  Paljon työtä oli myös ensimmäisissä sadonkorjuissa. Osuuskuntalaisille nostettiin perunaa, retiisiä, nippusipulia ja salaattia. Myös tuholaiset tulivat tutuksi, kun kaalikoit hyökkäsivät kaalimaalle. Niitä vastaan on onneksi luomussakin torjunta-aine, jota pääsinkin sitten reppuruiskuttelemaan. Myös osuuskuntalaiset tulivat tutuksi iltatalkoiden ja sadonjakojen yhteydessä. Korsossa töitä riitti enemmän kuin kerkesi tehdä ja huvittavaa kontrastia toi Sörnäisissä majoittuminen sekä peltopäivien jälkeiset huurteiset Kallion kuppioloissa.

Loppukesästä lähdin sitten Pohjois-Karjalaan wwooffaamaan Pikkunupun tilalle Vaivioon. Wwooffaushan tarkoittaa kansainvälistä vapaaehtoistyötä luomutiloilla ruoka- ja majoituspalkalla. Työporukkaani kuuluikin neljä muuta wwoofferia, jotka olivat tulleet Suomeen Ranskasta ja Espanjasta.  Pikkunuppu on mainetta niittänyt luomuvihannestila, jolla on viljelty perinteisiä vihanneksia parin hehtaarin alalla jo reilut 25 vuotta ja tuotteet myydään torilla ja ruokapiireihin.  Jos jotkin työt ovat antoisia vihannesviljelyssä, niin sadonkorjuutyöt. Päivät kuluivat mukavasti sadonkorjuu- ja kauppakunnostustöissä, nautiskellen tunnin siestoista elokuun auringossa riippumatossa loikoillen. Myös viikonloppujen torimyyntipäivät olivat yllättävän mukavia, kun vakioasiakaskunta oikein himoitsi tuotteita. Pikkunupussa vuosien uurastuksen saavutukset näkyvät kaikessa. Tuotteiden laatu on todella korkea, esim. porkkanoita ei ole enää ollut tapana harventaa, koska muuten ne kasvavat aivan liian suuriksi ja rikkojenkin osalta pellon tila on hämmästyttävän hyvä. Tietysti jokavuotisia haasteita Pikkunupullakin on, kuten viime kesän suuret kaalikoituhot. Wwooffaus-reissuni idyllisyyttä lisäsi myös joka toinen ilta lämmennyt sodan jälkeen valmistunut puusauna ja 165 ”massikka” -pientraktori, jolla konehommat hoidettiin.

No mitä näistä kahdesta reissusta jäi sitten käteen matkakustannusten lisäksi?  Kokemukset luomuvihannespellon alkuvuosien työtaakasta ja haasteista verrattuna rautaisen vihannesviljelyn ammattilaisen elämäntapaan ja saavutuksiin viljelmillään antavat perspektiiviä omiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Tuon kesän jälkeen haaveet luomuvihannestilasta ovat muuttuneet realistisemmiksi tulevaisuuden tavoitteiksi. Olkeehan kanssaopiskelijat rohkeita lähtemään haluamienne hommien perään, vaikka oiskin vähän kauempana kotoa.

Kirjoittaja on agrologiopiskelija Ari-Matti Seppänen

Siikalatvan Mankilanjärvellä on elokuun puolivälistä alkaen raksuttanut Oamkin Luonnonvara-alan yksikön automaattinen vedenlaadun mittauslaitteisto. Se tuottaa dataa järven tilasta 24 tuntia vuorokaudessa, ja tieto on luettavissa internetin kautta vaikkapa Kotkantien kampuksella. Paikallisena yhteistyökumppanina toimii Mankilan kalastus- ja jakokunta ja erityisesti yhdistyksen puheenjohtaja Konolan Alpo, joka toimii monella taholla järven kunnostuksen puolestapuhujana.

Mankilanjärvi on aikaisempien tutkimusten mukaan hyvässä kunnossa ainakin veden laadun perusteella. Ongelmakohtia ovat lähinnä järven mataluus ja runsas kasvillisuus, jotka aiheuttavat haittaa etenkin järven virkistyskäytölle. Nyt halutaan selvittää järven veden laatu tällä hetkellä ja myös testata automaattisen laitteiston toimivuutta ja mittaustulosten luotettavuutta humuspitoisissa vesissä.

Vedenlaadun mittaukset liittyvät Luovassa toteutettavaan Hydro-Pohjanmaa -hankkeeseen. Hankkeen  keskeisenä tavoitteena on löytää uusia keinoja maatalouden vesiensuojeluun. Projektin vetovastuu on Seinäjoen ammattikorkeakoululla, joka toteuttaa hanketta Etelä-Pohjanmaalla. Oamkin Luonnonvara-alan yksikkö vastaa toteutuksesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Useimmat maatalouden vesiensuojeluhankkeet, joiden avulla on kartoitettu maatalouden vesistövaikutuksia ja kuormitusriskejä, on toteutettu toistaiseksi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Siellä maaperä- ja ilmasto-olosuhteet sekä maatalouden tuotantorakenne poikkeavat huomattavasti Pohjois-Suomen tilanteesta. Hydro-Pohjanmaa -hankkeen painopiste on Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaan maatalouden ja etenkin kotieläintalouden ympäristökysymyksissä. Projekti keskittyy erityisesti karjanlannan hyödyntämiseen liittyviin logistisiin ratkaisumahdollisuuksiin, happamien sulfaattimaiden haittojen ehkäisyyn, eloperäisten maalajien viljelyyn liittyviin ympäristöriskeihin sekä paikkatietotekniikan soveltamiseen vesistöjen kuormitusriskien arvioinnissa.

Mankilanjärvellä tehdään yhteistyötä yli Oamkin yksikkörajojen. Järvelle ankkuroitu lautta, johon mittauslaitteisto on asennettu, löytyi keväällä Oamkin tekniikan yksikön ”varikolta”. Kesän se oli tuunattavana Oulunsalossa ja elokuun puolivälissä valmis laskettavaksi järvelle. Tulevina viikkoina Luovan opiskelijat käyvät järvellä ja lautalla perehtymässä mittauslaitteistoon ja huoltamassa sitä. Lisäksi otetaan vertailunäytteitä, jotka analysoidaan Oamkin laboratoriossa. Analysointiin osallistuu myös tekniikan yksikön laboratorioalan opiskelijoita ja lisäksi mittausaseman käynnistysvaiheista on tekeillä opinnäytetyö. Näin useat opiskelijat pääsevät toimimaan oikeassa elinkeinoelämän kehittämishankkeessa jo opiskeluaikana.

Yhteistyö ei ole rajoittunut vain Oamkin sisälle ja Järvikylälle, vaan myös monet oululaiset alan asiantuntijatahot kuten SYKE, ELY-keskus, Metla ja Oulun yliopisto ovat olleet kiinnostuneita automaattisen mittausasemamme käynnistämisvaiheista ja käyttökokemuksista. Oulun seudulta löytyy paljon vesialan huippuosaamista ja olemmekin todenneet, että pohjoiset voimavarat kannattaa yhdistää.

Vesinäytteiden ottomenetelmät, automaattisen mittauslaitteiston hankintaan ja asentamiseen liittyvät kysymykset sekä laitteiston huoltoon liittyvät ongelmat Pohjois-Suomen äärimmäisissä luonnonoloissa tulevat olemaan tulevan yhteistyön keskeisiä haasteita. Automaattisten mittauslaitteistojen problematiikkaan liittyvä yhteistyöseminaari/-työpaja on jo sovittu tulevalle marraskuulle.

Kaija Karhunen, lehtori, Hydro-Pohjanmaa –hankkeen projektipäällikkö