Monthly Archive: tammikuu 2013

”Sydän hakkaa vimmatusti, kädet hikoilevat ja tuntuu, että on vaikea hengittää. Pitääkö sitä kaikkeen lupautua? Neuvotteluhuoneen valtavan pöydän takana istuu mies tumma puku päällä ja kohta se kysyy jotain MINULTA. Entä, jos en osaa vastata? Entä, jos sanat eivät vain tule kurkusta ulos?”

Fiilis olisi voinut olla yllä kuvatun kaltainen. Todellisuudessa näin jälkikäteen muisteltuna en muista, että olisiko jollain miehistä ollut puku päällä ja istuimmeko erityisen ison pöydän takana. Sen muistan, että meitä vastaajia oli useita ja keskustelussa oli oikeasti keskusteleva ja kehittävä sävy. Tilaisuudesta jäi hyvä fiilis!

Hyvällä fiiliksellä ei kuitenkaan yksistään kehitetä asioita. Tarvitaan aina vaan uusia tekoja matkalla kohti laadukkaampaa toimintaa. Yhteisellä matkallamme kohti edelleen parempaa laatua ja arjen käytäntöjä toivon, että pääsemme myös kevään kehityskeskusteluissa kehittämiseen tähtäävään keskusteluun ja yhdessä sovittuihin toimiin asioiden parantamiseksi. Auditoinnin pohjalta laaditussa korkeakouluneuvoston arviointiraportissakin todetaan, että korkeakoulun kehittämiskohteiden priorisointi edistäisi laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuuden arviointia ja kehittämistä. Kaikkea ei siis tarvi muuttaa yhdellä kerralla!

Tiina Gallén
Osastonjohtaja, Yliopettaja
Liiketalouden yksikkö

Vuoden 2011 lopussa jäin kotiin odottelemaan vauvan syntymää. Tunnelmat oli leppoisat ja silti jännittyneet.  Jäin hyvillä mielin töistä pois, kun syksy oli huipentunut hyvin menneeseen auditointivierailuun. Tiesin että hetken voi huokaista ennen kuin alkaa uudet haasteet puhaltaa omissa päivissä – ja öissä. Edessä oleva elämänmuutos jännitti. Kun ensimmäinen lapsi syntyy, on kaikki uutta. Mielessä on paljon kysymyksiä, joihin saa vastauksia vasta kun lapsi on konkreettisesti sylissä.

Vuosi 2012 kiteytyy yhteen pieneen ihmiseen, joka syntyi tammikuussa ja lähti kävelemään joulukuussa. Siinä välissä vauva kasvoi vähän isommaksi ja minä opettelin äitiyttä. Niin kokonaisvaltaisesti vaikuttavaa asiaa en toista keksi kuin mitä lapsen syntymä on. Se pyöräyttää maailman ympäri ja antaa suurimmat ilot ja huolet. Se järjestää toimintaa päiviin ja öihin. Se antaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja samalla saa huomata myös oman pienuutensa. Kun aina ei vain jaksa. Kun haluaisi vain nukkua. Edes hetken.  Ja silti, kun katselee omaa pientä lasta, ei rakkaampaa löydy.

Tällaisen vuoden jälkeen tuntui kummalliselta kävellä työpaikalle ja avata työhuoneen ovi. Kaikki oli jotenkin niin tuttua ja silti mikään ei kuitenkaan ollut ihan samalla tavalla kuin ennen. Mietin, mitä täällä on tapahtunut sillä aikaa kun olin kotona, onko muutoksia ollut paljonkin, kun Oamkista tehdään osakeyhtiötä.

Reilun viikon ajan olen hahmotellut mielessäni Oamkin asioita. Tutut työryhmät ovat toiminnassa, muistioista näkyy, mistä asioista on vuoden aikana keskusteltu. Ne löytyivät helposti tutusta paikasta! Toimintakertomukset on tehty ja samoin suunniteltu seuraavaa vuotta. Huomaan, että tuttuja juttuja löytyy kun luen dokumentteja intrasta, joka on varsin samanlainen kuin lähtiessäni vuosi sitten. Tuntuu siltä, että muutoksia on tulossa mutta vielä ne eivät konkretisoituneet arkeen. Keskusteluissa ne kuuluvat kyllä.

Huomaan, että pientä jännitystä on ilmassa. Mitä tarkoittaa kun Oamk on osakeyhtiö? Mitä se tarkoittaa MINUN työssäni? Ja tässä minä  on ihan jokainen meistä. Miten organisaatio muuttuu? Kuka on esimieheni ja kenen kanssa teen töitä? Ennen kaikkea:  tarvitaanko minua? Tällaisia ajatuksia leijuu ilmassa. Huomaan, että tässä muutosvaiheessa tarvitaan tiedottamista, viestintää ja keskustelua vieläkin enemmän kuin aiemmin. Onko sitä riittävästi? Mielestäni ei ole. Vuoropuhelun on muutoksessa oltava jatkuvaa, koska pienikin viive lisää huhuja. Kun siis rakennetaan uutta, visioidaan tulevaa ja samalla mietitään, pitäisikö jotain tiedottaa ja missä vaiheessa – ollaan jo vähän myöhässä.

Onneksi tällaisissa muutoksissa ei tarvitse odottaa siihen, että lapsi on sylissä, ennen kuin tietää mitä todella tapahtuu. Viestintäkanavia on nykyään paljon jos niitä halutaan käyttää. Ainut mahdollisuus ei ole tiedotustilaisuus kerran tai kahdesti lukukaudessa ja muutama tiedote intrassa.  Toivon siis näin uuden kynnyksellä, että luomme yhdessä uutta hyvää Oamkia keskustelevassa hengessä ja työtä rinnakkain tehden. Silloin voidaan puhua aidosta ja rohkeasta Minun Oamkistani. Organisaatio on juuri niin hyvä kuin ihmiset, jotka siellä tekevät työtä. Epätietoisuus tulevasta ei lisää kenenkään työmotivaatiota.

Innostavaa työvuotta kaikille!

Olen kirjoittanut 1,5 vuoden aikana tähän blogiin viisi kertaa. Aiheitani ovat olleet opiskelijakysely ja palautteenanto, sitoutuminen ja työhyvinvointi, ulkoinen auditointi, laatukiertue ja sen kuulumiset sekä oma harjoitteluaikani. Sanomani laadusta on varmaankin jo mennyt perille! Tämä onkin sitten kuudes ja samalla viimeinen kirjoitus, sillä laatukoordinaattorin sijaisuuteni loppuu ja Sari Ahvenlampi ottaa taas ohjat.

Näin viimeiseksi aiheeksi tuli mieleeni työnkierto. Listasin juuri työkokemukseni Oamkissa ja hämmästyin itsekin, kuinka paljon tähän 1,5 vuoteen on mahtunut. Aloitin kolmen kuukauden harjoittelun rehtorin toimistossa aprillipäivänä 2011 opinto- ja laatuasioiden sekä kv-asioiden hallinnon tehtävissä. Sen jälkeen työtehtäväni jatkuivatkin laatukiertueen lisäksi opintotukilautakunnan tehtävissä. Oamkin tasa-arvosuunnitelman tulin tekemään parin päivän varoitusajalla. Tasa-arvosuunnitelman valmistelun jälkeen vietin kuukauden gradun parissa, mutta sitten opintojen ohjauksen hallinnollisissa tehtävissä tarvittiin apua. Ehkä yllättävin oli tämä sijaisuus tki-toiminnan laatukoordinaattorina ja sain tutustua taas yhteen uuteen puoleen Oamkin organisaatiosta ja sen hallinnosta. Työtehtäväni ovat vaihtuneet melko tiuhaan tahtiin, mutta laatu ja siihen liittyvä työ on silti ollut osana jokaista työpäivääni tavalla tai toisella. Koen, että vaihtelu on ollut virkistävää ja suosittelen sitä kaikille! Yksiköiden yhteistyön lisäämiseksi työnkierrosta on Oamkissa ollut puhetta jo useita vuosia.

”Elämä on juna, ei asema”, kirjoittaa Paulo Coelho. Tämä junamatka Oamkissa on ollut erittäin antoisa ja opettavainen. En jää kaipaamaan pitkiä kokouksia ja tietokoneella istumista, mutta työstä saamiani uusia kokemuksia ja oivalluksia sekä tietenkin mukavia työkavereitani tulen muistelemaan lämmöllä.

Markus Mäkitalokin kiitti kauniisti hallintoa omassa ”jäähyväiskirjoituksessaan”, joten minäpä kiitän hallinnon lisäksi OSAKOa ja kaikkia muita, keiden kanssa olen ollut yhteistyössä!

Pinja Hietalahti

Harjoittelija, Toimistosihteeri, Suunnittelija ja Tki-laatukoordinaattori

Rehtorin toimisto