Kahden mielenkiintoisen ja antoisan pestin tullessa tänä keväänä osaltani päätökseen on mukava pysähtyä makustelemaan oman työn antia ja sen kautta opittua. Olen saanut perehtyä työhyvinvointiin liittyviin asioihin työskennellessäni Voimaa ossaamisesta! -hankkeessa. Laatuasioihin olen päässyt tutustumaan täydennyskoulutuksen laatukoordinaattorin roolin kautta. Molemmat tehtävät ovat opettaneet minulle paljon ja olen kiitollinen niiden tarjoamista kokemuksista. Näiden vuosien aikana on käynyt ilmeiseksi, että työhyvinvointi, laatu ja tuloksellisuus liittyvät erottamattomasti yhteen. Ei ole olemassa yhtä ilman toista, tai kahta ilman kolmatta.

Minulla oli mielessäni moniakin työhyvinvointiin, laatuun ja tuloksellisuuteen liittyviä aiheita, joista olisi ollut mielenkiintoista ja hyödyllistäkin kirjoittaa. Päädyin kuitenkin lähestymään asiaa yhdestä, perustavaa laatua olevasta näkökulmasta käsin. Mielestäni asiantuntijaorganisaatiossa työskenneltäessä pohja työhyvinvoinnille, laadulle ja tuloksellisuudelle voitaisiin luoda jo pelkästään aivojen toiminnan ymmärtämisellä. Aivot ovat asiantuntijan ja tietotyöläisen tärkein työväline. Jos aivokapasiteetista on käytössä vain murto-osa, menetämme koko ajan valtavan määrän potentiaalia, jolle olisi paljon käyttöä, varsinkin näinä haastavina aikoina.

Lähdetään liikkeelle neuropsykologisista perusteista. Aivojen otsalohkot säätelevät ja ohjaavat monin tavoin kaikkia tiedollisia ja älyllisiä toimintoja. Erityisesti otsalohkojen etuosat mahdollistavat korkeamman älyllisen toiminnan kuten suunnittelun, päämäärän asettelun, ennakoinnin, toiminnan korjaaminen sekä seurausten arvioinnin. Otsalohkot ovat mukana myös sovittamassa tunnereaktioita ja toimintatarpeita yhteen ympäristön tilanteiden kanssa. Lisäksi ne säätelevät tarkkaavaisuutta ja sen suuntaamista toiminnan kannalta tärkeään kohteeseen.

Jotta havainnollistuisi paremmin, miten aivot toimivat, kuvitellaan akuutti stressitilanne, esimerkiksi kohtaaminen karhun kanssa. Nähdessämme karhun, aivoissa käynnistyy monimutkainen prosessi, jonka seurauksena stressihormonit vähentävät toimintaa aivojen etulohkojen alueella merkittävästi. Tämä on ollut eloonjäämisen kannalta tärkeää, jotta varmistetaan nopea päätöksenteko, taistele tai pakene. Stressitilanteessa aivojen etulohkot ovat siis käytännössä ikään kuin kytketyt pois päältä. Tuolloin meidän ei ole mahdollista käyttää suunnittelussa ja muussa tiedollisessa työssä tärkeitä aivojen osiamme, vaikka haluaisimmekin. Aivojen fysiologisia reaktioita vastaan ei voi taistella tahdon voimalla.

Stressaavan tilanteen mentyä ohi, esimerkiksi karhun poistuessa takavasemmalle, stressihormonit palautuvat normaalitasolle. Tämä tunnetaan rentoutumisreaktiona. Sen seurauksena kaikki elimistön toiminnot palautuvat normaaleiksi. Tällöin on jälleen mahdollista palata korkeampaa aivotoimintaa vaativan työskentelyn pariin.

Nykyelämässä harvoin kohtaamme karhuja tai joudumme muutenkaan hengenvaarallisiin tilanteisiin. Elimistömme hälytysjärjestelmä on kuitenkin aina valppaana ja reagoi helposti erilaisiin ärsykkeisiin, sekä sisäisiin että ulkoisiin. Saatamme esimerkiksi säikähtää äkillistä kovaa ääntä, jolloin sama mekanismi aktivoituu. Huomatessamme, että säikähdys oli aiheeton eikä vaaraa ole, rentoudumme jälleen ja palaamme normaalitilaan. Hälytysjärjestelmä aktivoituu myös fysiologisista syistä, esim. verensokerin laskiessa liian alas tai väsyessämme. Tällöin aivot saavat käskyn tankata energiaa, syödä ja levätä, jonka jälkeen palaudumme taas normaaliin toimintakykyyn.

Vaikka työelämässä ei ole juurikaan todellisia uhkia, on elimistömme usein jopa pitkäkestoisessa stressitilassa. Tämä johtuu siitä, että aiheutamme hälytyksiä ja ylläpidämme uhkatilanteita omilla ajatuksillamme. Esimerkiksi erilaiset työpaikan ristiriitatilanteet tai käynnissä olevat ja tulevat muutokset saavat meissä aikaiseksi erilaisia pelkoajatuksia ja uhkakuvia. Nämä ajatukset puolestaan laukaisevat saman primitiivisen stressireaktion. Ja kun ylläpidämme ajatusta pelottavasta ja uhkaavasta tilanteesta, ei elimistöllämme ole tilaisuutta palautua hälytystilasta takaisin normaalitilaan, vaan stressitila pitkittyy. Näin saatamme olla todella pitkiäkin aikoja tilassa, jossa emme pysty hyödyntämään aivojemme täyttä kapasiteettia.

Oman ajattelumme roolin ymmärtäminen on tärkeää stressin vähentämisessä. On olennaista oivaltaa, että omat ajatuksemme aiheuttavat tunteemme. Tällöin turha stressi vähenee ja saamme käyttöömme huikean määrään lisää aivokapasiteettia, jonka hyödyntäminen on ollut mahdotonta stressitilassa. Ennen tunnetta on aina ajatus, joskus se on vain niin nopea, ettemme ehdi panna sitä merkille. Aluksi voi tuntua hankalalta ajatella, että tunteemme ovat aina oman ajattelumme seurausta, eivät suoraan ulkopuolisten olosuhteiden aiheuttamia. Kun kuitenkin mietimme asiaa, huomaamme, että aivan kaikista asioista on mahdollista ajatella monella tavalla. Se miten kustakin asiasta kulloinkin ajattelemme, riippuu osaltaan mielialastamme, väsymystilasta ja lukemattomista muista seikoista.

Aina kun ajatuksiimme liittyy pelkoa, uhkaa, tarvetta suojautua tai puolustaa itseämme tai vaikuttaa toisten silmissä tietynlaiselta, aivomme aktivoituvat stressitilaan ja otsalohkon toiminta kytkeytyy pois päältä. Tämä voi tuntua yllättävältä, onhan työelämä pitkälti rakentunut suorittamisen ja pätemisen varaan. Aivot toimivat kuitenkin parhaiten silloin, kun olotilamme on rento, avoin ja positiivinen. Silloin aivokuoremme uloin osa ja otsalohko toimivat parhaiten ja kykenemme luovaan ongelmanratkaisuun, pystymme näkemään eri vaihtoehtoja laajasti, näemme yhteyksiä asioiden välillä, pystymme rakentavaan yhteistyöhön ja saamme parhaita ideoita. Kun taas olemme kireitä, stressaantuneita, väsyneitä, peloissaan tai paineen alla, ajattelumme kapeutuu, näemme herkemmin uhkia ja vaihtoehtojen määrä sekä laatu supistuvat. Emme pysty paremmanlaatuiseen ajatteluun, vaikka haluaisimmekin. Aivojen on fysiologisesti mahdotonta toimia parhaalla mahdollisella tavalla, kun keho on stressitilassa.

Joukosta löytyy aina joku, joka ajattelee toimivansa tehokkaimmin pienen paineen alla. Tämä onkin totta tietynlaisten rutiininomaisten tehtävien kohdalla. Kuitenkin korkeampaa aivotoimintaa vaativien tehtävien kohdalla on toisin. Monikaan ei ehkä tiedä, kuinka huikean paljon paremmin, laadukkaammin ja tuloksellisemmin hän pystyisi työskentelemään rennossa, avoimessa ja positiivisessa olotilassa.

Haluaisin haastaa teidät mukaan pieneen ajatusleikkiin. Jos aivojen toiminnan ja kokemuksen rakentumisen merkitys ymmärrettäisiin syvällisesti, mitä siitä seuraisi käytännön tasolla?

 Annukka Tihinen
Tuntiopettaja, Täydennyskoulutus