Daily Archive: joulukuu 9, 2015

Kauppalistan somistamisen vuoksi ei kannata nääntyä nälkään

Päätimme joulun alla kurkistaa hieman Marja Sarajärven mietteisiin, onhan hän tuore oamkilainen. Muutamien kysymysten kautta selviää, että Marja on nopeassa tahdissa tutustumassa ammattikorkeakouluun. Mitä hän korostaa työssään ja valitseeko kahvia vai teetä? Katsotaanpa!

Kerro hieman itsestäsi.

Aloitin työt Oamkin hallintojohtajana marraskuun alussa. Loikkasin silloin itselleni täysin uuteen ympäristöön, sillä aiemmin olen työskennellyt pääasiassa teollisuuden palveluksessa. Ensimmäisten viikkojen jälkeen puhkun edelleen innostusta. Erittäin mielenkiintoinen yhteisö!

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta laatu?

Pohtiessani laatu-sanan merkitystä totesin viljeleväni usein adjektiivia laadukas. Ehkäpä se kertoo tilasta, jota pidän tavoittelemisen arvoisena, niin tekemisessä kuin lopputuloksessa. Tärkeintä kuitenkin on, että laatu on tarkoituksenmukaista. Kauppalistaa voi hioa ja somistaa loputtomiin, mutta ei sen vuoksi kannata nälkään nääntyä. Laatujärjestelmä tukee tarkoituksenmukaisen laadun säilyttämistä. Selkeillä prosesseilla ja säännöllisillä auditoinneilla varmistamme, että toimintamme on sovittujen käytäntöjen mukaista, laadukasta siis.

Mitä asioita haluat korostaa työssäsi?

Omassa työssäni haluan korostaa jatkuvaa kehittämistä ja asioiden rivakkaa ja ennakkoluulotonta edistämistä. Uskon, että Oamkissa toiminnan kehittämiseen ja tehostamiseen on henkilöstön monipuolisen osaamisen ja avoimen asenteen ansiosta erityisen hyvät edellytykset.

Mikä pitää sinut tällä hetkellä kiireisenä?

Tällä hetkellä olen hyvin kiireinen, sillä pyrin kuumeisesti opiskelemaan oamkilaiseksi. Kiireiset päivät ovat kuitenkin olleet antoisia. Tässä firmassa on meneillään hämmästyttävä määrä hienoja juttuja – osaammehan kaikki olla niistä ylpeitä?

Kahvi vai tee? Kahvi – musta ja vahva.

Jatka lauseita:
Huomenna olen mukana… korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa, mielenkiintoinen päivä tiedossa.

Varmistan aina, että… kaapissa on kahvia ja mehua. Muuten ei päivä lähde käyntiin.

Olen tyytyväinen siitä, että… olen mukana tässä upeassa ja osaavassa porukassa.

Mitä haluat toivottaa oamkilaisille joulun ja uuden vuoden kynnyksellä?
Tahdon toivottaa kaikille oamkilaisille toiveiden mukaista joulunaikaa ja mahdollisimman laadukasta uutta vuotta.

Haluamme muistuttaa näin joulun alla, että tontut liikkuvat. Näiden mietteiden myötä oikein rattoisia joulupyhiä kaikille!

Toivottavat
Marja sekä Hallintopalveluiden laatukoordinaattorit Sari ja Marianne