Huom! Oamkin blogi poistuu käytöstä
Osana verkkoympäristön uudistustyötä blogisivusto poistuu käytöstä 30.6.2024. Blogien kirjoittajat vastaavat omien tekstien talteenottamisesta ja arkistoimisesta. Ajankohtaisten blogien julkaisemista kannattaa tarjota Oamk Journalille. Blogi on saatavilla lukutilassa sisäverkosta 31.12.2024 saakka.

Osaamisen osoittamisella ammatilliseksi opettajaksi

Osaamisen osoittaminen on yksi tämän päivän puheenaihe ammatillisen koulutuksen uudistuksessa. Olen itse vanhaa koulukuntaa ja ennen osaamista ei huomioitu. Siksi olen innoissani tästä uudistuksesta.

On hienoa, että ammatillinen koulutus muuttuu sellaiseen suuntaan, että osaamista osataan arvostaa ja siihen panostetaan. Olen törmännyt osaamisperusteisuuden termiin ensimmäisen kerran keväällä ja sana tuntui aluksi suussani hieman vieraalta. Muistan pohdiskelleeni, mitä osaamista tällä nyt haetaan ja välillä jopa tuskailin sekä kipuilin ajatuksen kanssa. Olin vastaan ajatusta; ”eihän nyt opintoja voisi suorittaa kahdessa kolmessa päivässä tekemällä vain pelkkiä näyttöjä”. Kaipasin perinteisiä koulukirjoja ja puuduttavia luentoja. Koin ehkä hieman muutosvastarintaa, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanhat metodit on syytä unohtaa ja uusi hieno osaamisen osoittamisen mahdollisuus ottaa tilalle digipedagogiikkaa hyödyntäen.

Henkilökohtainen oppimissuunnitelma rakennetaan sinua varten ja saat toteuttaa sen oman aikataulun ja elämäntilanteen mukaisesti. Se tuo opiskeluun ihan uuden motivaation ja näkökulman. Opiskelin aikoinaan lähihoitajan ja sairaanhoitajan tutkinnot, ja niissä aikaisempi kokemus olisi ollut hyvä osoittaa osaamisella ja näin olisin päässyt työelämään aikaisemmin kiinni.

Hanna-Leena Huttunen kuvassa toinen vasemmalta.

Ammatillinen opettajakorkeakoulu on hienosti tarjonnut mahdollisuuden näyttää omaa osaamista. Uudet opetusmetodit, kuten blogin kirjoittaminen ei tunnu enää opiskelulta vaan osalta elämää. Kirjoitan itselle talteen muistiinpanoja ja samalla osoitan oppimiseni eteenpäin. Näin koen oppivani huomattavasti enemmän ja pystyn palaamaan tulevaisuudessa vanhoihin muistiinpanoihin opetustani suunnitellessa. Samalla näen, miten paljon olen oppinut ja kehittynyt matkan varrella. Se synnyttää onnistumisen ja hyvän olon tunteen.

Ryhmäytyminen tapahtui koulutuksen alussa nopeasti, ja se loi tunteen, että kuulun juuri tänne. Pienryhmän muodosti neljä henkilöä ja olemme kulkeneet käsikädessä yhteistä polkua kohti maalia. Yhteinen polku loppuu valmistumiseen ja jokainen meistä lähtee ammattitaitoisena opettajana luomaan polkuun haaroja. Yhteiset muistot opettajuuteen ovat synnyttäneet elinikäisiä ystävyyssuhteita. Voin ylpeänä sanoa olevani Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun opiskelija, josta tulee tulevaisuudessa huippuopettaja.

Hanna-Leena Huttunen
AMOKin opettajaopiskelija

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *