Kirjoittaja
Asko Karjalainen
Koulutus- ja tki-johtaja 
Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu

Hyvä tieteen oppimisen ystävä. Olet varmaankin miettinyt sitä, miksi meillä on tällainen maailma ihmisten elettävänä? Miksi siinä on juuri näitä ongelmia, tällaisia hyvän elämän ja onnellisuuden aineksia, tällaisia työvälineitä, asuintaloja ja kaikenlaista tekniikkaa? Itse vastaisin tähän kysymykseen siten, että maailmamme on sitä mitä se on, sen seurauksena, millainen tieteellisen oppimisen taso korkeakouluissamme on.

Kaikki maapallon tuhannet korkeakoulut muodostavat yhdessä maailmanlaajuisen tiede- ja innovaatioyhteisön. Jokainen korkeakouluopiskelija on tämän globaalin yhteisön jäsen ja nauttii samoja oikeuksia ja kantaa samaa vastuuta tulevaisuudesta. Kaikkialla tässä yhteisössä on sama oppimisen korkein laatuvaatimus. Oppiminen vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Me elämme täsmälleen sellaisessa maailmassa, kuin minkä osaamme tietomme pohjalla rakentaa.

Oppiminen on ihmisen ja ihmiskunnan arvokkain ominaisuus. Oppijat ovat tärkein ja merkittävin resurssi, joka meillä voi olla.

Huonosta oppimisesta seuraa aina ongelmia. Haitallisinta huono oppiminen on, jos sitä tapahtuu korkeakouluissa. Sillä on vakavat seurannaisvaikutukset. Suuri vaikuttavuus pätee onneksi myös hyvään oppimiseen. Hyvä korkeakouluoppiminen antaa meille mahdollisuuden kehittyä kansakuntana, kulttuurina, ihmiskuntana.

On ainakin kahdenlaista huonoa korkeakouluoppimista, pinnallista ja kritiikitöntä. Pinnallisessa oppimisessa ei ymmärretä mitään tai ei juurikaan mitään. Muistetaan asioita tentissä: toivottavasti kuitenkin siinä määrin riittävästi, että tentti menisi läpi. Kritiikittömässä oppimisessa kuvitellaan, että tieteellinen tieto on virheetöntä ja täydellistä. Opettajan ja oppikirjojen väitteet ovat ihmistä suurempia totuuksia. Surullisin muoto tässä on se, että tietoihin tai teorioihin rakastutaan. Aletaan uskoa, että jokin tutkija on ainoana oikeassa, muut väärässä. Tai jokin teoria on ainoa oikea lähtökohta, ikuinen totuus, jota ei saa kyseenalaistaa. Tieteestä tulikin nyt yhtäkkiä uskontoa. Huono oppiminen johtaa huonoon tutkimukseen, huonoon opettamiseen ja edelleen huonoon oppimiseen. Huono oppiminen tuhoaa tiedettä ja tekee sen tiedosta suppeaa, pinnallista, epätarkkaa, asenteellista, epätotta ja pahimmillaan aivan soopaa, arkiuskomuksiakin merkityksettömämpää sanahelinää ja ideologiaa.

Tieteessä ei ole varmaa tietoa, on vain tieteen menetelmin perusteltuja uskomuksia, joita ei vielä ole kumottu uusilla paremmin perustelluilla uskomuksilla. Tieteen menetelmän ytimessä ovat kritiikki ja itsekritiikki. Kaikki olemassa oleva tieto ymmärretään epätäydellisenä, kuten myös omat käsitykset ja oma ymmärrys. Kaiken saa kyseenalaistaa, tämänkin lauseen, eikä tiede siitä rikkoudu. Korkeakouluopiskelijana, tutkijana ja opettajana meidän täytyy ymmärtää tieteellisen tiedon erityisluonne ja uuden tiedon tuottamisen menetelmä täydellisesti. Tieteen menetelmän täydellinen oppiminen tarkoittaa sitä, että se opitaan kaikkine mahdollisuuksineen, puutteineen, virhelähteineen ja kehittämistarpeineen.

Korkeakouluoppimisen tavoite alkaa toteutua silloin, kun oppija ymmärtää opettajan tiedon olevan rajallista ja oppikirjojen tiedon olevan puutteellista. Korkeakouluoppimisen laatu on parhaimmillaan, kun oppija alkaa tuottaa uusia ajatuksia, oletuksia ja uskomuksia tiede- ja innovaatioyhteisön testattavaksi. Ja huomatkaa, tämä oppimisen taso ei ole tarkoitettu vain harvoille ja valituille, tai vain tohtoriopiskelijoille, vaan kaikille tieteen oppimisen ystäville – heti opintojen alusta alkaen.

Tutki ja kysy perusteluja, kritisoi ja kyseenalaista, jotta ymmärtäisit asiat perin pohjin. Perehdy asioihin laajemmin, jotta tajuaisit kokonaisuuksia. Perustele ajatuksesi tieteen pelisääntöjä noudattaen ja testaa ajatustesi pätevyyttä keskustelemalla. Luovu oletuksistasi, kun huomaat ne vääriksi.

Tällä hetkellä itse toivoisin, monen muun tavoin, sellaista korkeakouluoppimisen tasoa, joka korjaa ilmakehän ongelmat, poistaa muovit meristä, tuottaa saasteettoman energianlähteen, auttaa ihmisen avaruuteen, rakentaa parempaa yhteistyötä ja yhteiskuntaa ja kasvattaa ihmisistä tieteen oppimisen ystäviä.

Kirjoitus on osa asiantuntijoiden blogikirjoitusketjua. Asko Karjalainen on haastanut tämän blogiketjun seuraavaksi kirjoittajaksi Helsingin yliopiston vararehtorin, yliopistopedagogiikan professorin Sari Lindblomin.