Kaipaatko opiskelurauhaa?

Kirjoittaja:
Merja Sormunen,

kirjastoharjoittelija

Näin lukuvuoden alussa opinnot ovat jo pyörähtäneet monilla käyntiin, ja sitä kuuluisaa opiskelumotivaatiota etsitään kovasti. Motivaation ylläpitämisessä auttaa kummasti, jos oma opiskelutila ja -ympäristö ovat sellaisia, joissa pystyy rauhassa keskittymään pänttäämiseen.

Kuulostaako mikään seuraavista yhtään tutulta:

  • Opiskelijasolussa kämppiksesi järjestävät bileitä harva se ilta.
  • Puolisosi ääntely ärsyttää. Milloin hän rouskuttaa pähkinöitä liian äänekkäästi, milloin hän taas katsoo televisiota liian kovalla äänenvoimakkuustasolla.
  • Lapsesi tarvitsevat sitä ja tätä ja mikään ei onnistu ja pian alkaa taas itku.
  • Naapurisi on oikea remonttireiska, ja vietät iltasi vasaran paukkeessa tai poran soraääniä kuunnellessa.
  • Siivoaminen ja pyykin peseminen ovat vain niin paljon houkuttelevampia puuhia kuin opiskelu.

Jos edes yksi edellä mainittu kohta kuulosti korviisi tutulta, niin tiedät varsin hyvin, että oma koti ei välttämättä ole aina se paras paikka opiskelulle. Joskus hyvän keskittymistason saavuttaminen vaatiikin neutraalimman ympäristön, jossa ei ole ylimääräisiä häiriötekijöitä tai ärsykkeitä läsnä.

Tiesitkö, että on olemassa juuri tällainen hiljainen paikka, jossa voisit istua ja opiskella iltaisin, ilman häiriötekijöitä? Paikka, joka oikein huokuu opiskelurauhaa ja jossa (lähes) kaikki opintoihisi tarvitsemasi tieto on vain muutaman kädenliikkeen päässä? Tämä paikka on tietysti Oamkin kirjasto omatoimiajalla.

Omatoimiaika viittaa kirjaston käyttämiseen kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella. Oamkin kirjastot tarjoavat opiskelijoille erilaisia työskentelytiloja, joita voi käyttää iltaisin ja osassa kirjastoista myös viikonloppuisin. Kaikilla Oamkin opiskelijoilla sekä henkilökunnalla on mahdollisuus käyttää omatoimikirjastoa jokaisella kampuksella. Kontinkankaan kirjastoa voivat käyttää omatoimiajalla lisäksi myös OSAOn Kontinkankaan yksikön opiskelijat sekä henkilökunta. Omatoimikäyttöön tarvitaan ainoastaan ilmainen kulkulätkä, jonka voi hakea kampusten virastomestareilta opiskelijakorttia näyttämällä. Oulaisten oppimiskeskuksen omatoimikäyttö taas onnistuu avaimella, jonka voi noutaa oppimiskeskuksesta henkilökunnan ollessa paikalla.

Omatoimiajalla kirjaston henkilökuntaa ei ole paikalla, mutta kirjaston aineistoja, tiloja sekä työvälineitä voi käyttää vapaasti omatoimisesti. Automaattien avulla aineistoa voi myös lainata ja palauttaa normaalisti. Ja mikä parasta, pääset suoraan käsiksi kirjaston e-aineistoihin koneeltasi työskennellessäsi Oamkin verkossa.

Omatoimiaikana kirjastossa ei toki ole pakko opiskella, vaan kirjastossa voi viettää aikaa myös muuten vain. Voit esimerkiksi lukea kirjastosta löytyvää kaunokirjallisuutta tai lehtiä tai e-lehtiä ePress-palvelun kautta. Liian rennoksi ei kirjastossa kannata kuitenkaan heittäytyä, sillä kirjastoa valvotaan myös omatoimiajalla.

Jos et siis saavuta opiskellessa parhainta terääsi kotona, niin kokeile kirjastoa omatoimiajalla. Lue tarkemmat ohjeet täältä tai kysy palvelusta lisää kirjastostasi!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa