TERWA-AKATEMIAN 4-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄJUHLAT

Tämä lukuvuosi on lähtenyt Terwa-akatemiassa hyvin käyntiin – kautta aikojen isoin tiimiyrittäjien ryhmä aloitti tänä syksynä, sekä ensimmäistä kertaa akatemiaan oli erikseen oma hakunsa. Uusia hakijoita oli jopa yli neljäkymmentä. Suunnitelmissa oli järjestää Terwa-akatemian 4-vuotis syntymäpäiväjuhlat. Kaikki uudet ja vanhat Terwalaiset oli kutsuttu juhliin, ja oli mukavaa tutustua tiimien kesken.

Uusi yhteisöllisyysvastaavamme Hanna kokosi lyhyellä aikataululla kokoon juhlatoimikunnan, jonka kanssa ryhdyimme järjestämään Terwan synttärijuhlia. Saimme lyhyellä aikataululla järjestettyä juhlallisen, mutta samalla rennon tapahtuman.

Juhlat alkoivat alkumaljoilla, jonka jälkeen Oulun Kauppaklubista oli kaksi herraa pitämässä puheita: Ralf Mattson Konttivuokrauksesta, sekä yrittäjänä ja kauppaklubin hallituksessa toimiva Jukka Alakontiola. Ralf kertoi inspiroivan yritystarinansa, jossa perhearvot nousivat vahvasti esille. Jukka kertoi tiimiyrittäjille suunnatusta eettisen yrittäjyyden kilpailusta, jossa pienryhmissä kuvataan video YouTubeen, ja sitä voidaan käyttää myös Oulun kauppaklubin nettisivuilla. Aiheena on ”Mitä on eettinen yrittäjyys”. Videoissa voidaan käsitellä, millaista on eettinen yrittäminen Terwalaisen näkökulmasta, ja se on tarkoitus tehdä osuuskunnittain, tai myös pienemmissä tiimeissä osuuskunnan sisällä. Voittajatiimille on luvassa jopa 1 500€ palkinto.

Olemme otettuja, että Kauppaklubi on antanut meille tällaisen mahdollisuuden, ja innokkaat tiimit ovat aloittaneet videoiden valmistelun.

Puheiden jälkeen oli vapaata seurustelua. Pian oli aika katsoa perinteen mukaan vanhoja sekä uusia tiimivideoita, jotka kuvataan joka vuosi ja niiden tarkoitus on kuvata omaa tiimiä jotenkin. Tiimivideoiden jälkeen Terwa-akatemian johtoryhmä halusi muistaa muutamia terwalaisia kunniamaininnoilla. Mainintoja saivat muun muassa vuoden projekti, ensimmäiset yrityskaupat ja Terwa-akatemialle tehty opinnäytetyö.

Valmentajat halusivat myös kevyesti osallistua juhlien ohjelmiin, ja tekivät hienon videon, josta oli tarkoitus vihjeiden avulla arvata kuka valmentajista oli kyseessä.

Jatkoille lähdettiin 45 Specialiin, joka sponsoroi juhliemme alkumaljat. Tapahtuman mahdollistivat myös K-supermarket Ritaharju ja Pekuri, ABC Tupos sekä Elokuvateatteri Star. Jäämme odottamaan innolla millainen vuosi on luvassa.

 

Kirjoittajat: Nina Heikkilä ja Janika Lönnqvist

Kuvat: Mikko Seurujärvi

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *