Category: Liikkeessä

Kun tämän vauhdikkaan syyslukukauden aikana vastaanottotunti on ollut se ainoa hetki viikosta kun on hiljaista, olen taas mietiskellyt työssä jaksamista. Siis silloin vastaanottotunnin aikana, muulloin ei ole ollut aikaa. Syksyn aikana olemme joutuneet priorisoimaan töitä ja jättämään jotain tekemättä. Jatkossa joudumme miettimään töitämme aivan uudella tavalla. Ehkä voisimme alkaa yhdistellä tehtäviä tehostaaksemme toimintaa? Iltapäiväväsymyksestä johtuneen hihityskohtauksen luovassa tilassa olemme ehtineet innovoida muutaman kollegan kanssa jo uudenlaisen tentinvalvontamenetelmän: crosstrainer-laite luokkaan ja opettaja kyytiin tentin ajaksi. Tämän innovaation toteutumista odotellessa olen päätynyt nopeampaan ja kokonaisvaltaisempaan ratkaisuun, joka vaikuttaisi adrenaliinipiikin tavoin työssä jaksamiseeni ja kehittymiseeni: jään ensi kevääksi opintovapaalle.

Vaikka onkin houkutteleva ajatus, että ottaisin rennosti ja viettäisin tehotonta tammikuuta, hölläilyhelmikuuta, makoilumaaliskuuta, hidasta huhtikuuta ja tavoitteetonta toukokuuta, aion kuitenkin saada mahdollisimman paljon aikaiseksi. On ihanaa jäädä opintovapaalle, koska saa keskittyä vain yhteen asiaan. Ilmeisesti opiskelijoistakin on ihanaa, että jään opintovapaalle. Yksi heistä totesi: ”Onpa hyvä, sittenpähän tiedä miltä meistä tuntuu.” Pahaa-aavistamaton opiskelija ei tiennyt minkä ajatustulvan, josta joudutte pian lukemaan, hän saikaan minussa liikkeelle. Pieni viaton kommentti sai minut eksistentiaalikriisin syövereihin, taas. Apua, olenko menettänyt opetusotteeni? Omg, onkohan minulla edes koskaan ollut sellaista? Olenko täysin vieraantunut opiskelijan sielunelämästä?

Minun ja opiskelijoiden välillä on toki ikämuuri: kun suurin osa opiskelijoista söi vielä lunta ja kulki kurahousuissa, minä taisin painaa päähäni valkolakkia. Mutta ikä ei ehkä sittenkään ole suurin este sille, että kykenisin ymmärtämään ns. tyypillisen opiskelijan ajatusmaailmaa. Ehkä ongelmana on kuitenkin se, että rakastan oppimista eikä siihen tähtäävä toiminta, opiskelu kaikkine asiaankuuluvine eri traditioineen, ole koskaan ollut minulle tervan juomista. Ei ole kovinkaan montaa asiaa, jonka oppimisen mielekkyyden yksittäinen opettaja olisi saanut pilattua (myönnetään, että on poikkeuksiakin, esimerkiksi saksan kielen rektiot). Nautin luennoista erityisesti silloin, kun luennoitsija on perehtynyt aiheeseen ja osaa ilmaista itseään. Ja jos ei osaa niin sitten vaan joutuu tekemään vähän enemmän töitä oppimisen eteen. Tykkään tehdä luennoilla muistiinpanoja, kysyn kun en ymmärrä ja osallistun keskusteluun, kun opettaja haluaa vuorovaikutusta. Väärin vastaaminen ei minua haittaa, sillä mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän ymmärrän etten oikeastaan tiedä mitään. Olen siis varmasti monen mielestä harvinainen friikki ja seuraava järkevä career move voisi olla väitöskirjan tekemisen sijaan sirkukseen liittyminen.

Nyt alkavat tämän muorin villasukat sutia, kun otan hieman vauhtia kiikkustuolissani ja paasaan ihan pikkuisen nykynuorisolle. Ensinnäkin, kun minä aikanani opiskelin niin yliopistolle hiihdettiin, eikä ollut edes sauvoja. Jos nyt kuitenkin ihan vakavasti puhutaan, meidän koulussamme on todella paljon hyvää, johon on syytä olla tyytyväinen. Opiskeleminen on toki rasittavaakin: stressiä, kalmanlinjoja ja vähäistä vapaa-aikaa, mutta siinä on myös sellaista vapautta, jota teillä myöhemmin työelämässä voi tulla ikävä. Jopa niin ikävä, että väitöskirjan kirjoittaminen voi tuntua lomalta. Nauttikaa siis opiskeluajastanne! Muistakaa, että nyt on aika hankkia sellaista osaamista, jolla erottaudutaan valitettavan suuresta työnhakijajoukosta. Harva opiskelija tulee ehkä ajatelleeksi, että tärkein oppi tulevaisuutta varten ei välttämättä piile katetuottolaskennan perusteiden hallitsemisessa tai eri yhtiömuotojen muistamisessa. Todennäköisempää on, että opiskeluun liittyvät taidot kuten esimerkiksi uuden asian nopea omaksuminen, oman työn organisointi, ryhmässä toimiminen ja aikataulussa pysyminen tulevat heti tarpeeseen työelämässä.

Siksi ehkä minäkin olen kovasti mieleni pahoittanut siitä, kun opiskelijat tulevat tunneille myöhässä, jos tulevat ollenkaan. Yöllä riekutaan juhlimassa ja aamulla torkutaan tunnilla, oi voi. On se kumma että niillä huithapeleilla ei ole mitään tavoitteita. Minulla sentään on se cowin ylewä tawoite saada painaa tohtorinhattu päähäni jonain päivänä, jotta voisin…pitää hitokseen hyvät juhlat. Että ehkä me, minä ja te rakkaat opiskelijamme, emme sittenkään ole niin kauhean erilaisia.

Anna Alapeteri-Marin

Englannin ja markkinoinnin lehtori

PS Jään vapaalle myös blogin kirjoittamisesta, mikä on ihan hyvä asia. Olen huomannut että olen alkanut toistaa itseäni opetuksen lisäksi myös blogikirjoituksissani. Jään siis vapaalle.

Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin kun tenttejä tarkastin! En sen vuoksi, että opiskelijat olisivat niin huonosti osanneet, pikemminkin päinvastoin. Tällä kertaa kukaan ei esimerkiksi kertonut tunnettuna tosiasiana, että ”kahdenkertainen kirjanpito tarkoittaa sitä, että tilitoimiston lisäksi yrittäjä itsekin pitää kirjanpitoa”.  Itse arviointi ei myöskään aiheuttanut normaalia enempää päänvaivaa. Ainahan siinä toki omat haasteensa on, koska arvioinnin täytyy olla objektiivista ja oikeudenmukaista. Etenkin esseekysymysten arviointi on minulle joskus haasteellista, koska yleensä arvioin laskutehtäviä. Mutta tällä kertaa pääosa kysymyksistä oli tiliristikkojuttuja.

Pahan mielen aiheutti taas kerran herra Gauss käyrineen. Miksi hänen piti semmoinen mennä keksimään ja kenen idea oli, että sitä sovelletaan arvosanojen annossa? Niin juu, tiedän kyllä, että sitä ei sovelleta amk:ssa, eikä vissiin kohta enää ylioppilaskirjoituksissakaan. Mutta se nyt vain on jämähtänyt alitajuntaan niin, että mikä tahansa tenttitulosten jakauma, joka siitä poikkeaa, tuntuu jotenkin vääränlaiselta.

Otetaan nyt esimerkiksi viimeksi tarkistamani kolme eri tenttiä.  Ensimmäisen tentin (kirjanpitoa) arvosanajakauma oli alla olevan kuvion mukainen. Siis what!? Eihän tuo muistuta kellokäyrää mitenkään! No, toisaalta se kyllä on hyvin tyypillinen kirjanpidon tentin arvosanojen kuvaaja. Asiat kun tuppaavat olemaan sellaisia, että ne joko osaa tai sitten ei. Usein jakauma on vieläkin selkeämmin semmoinen, että on paljon kiitettäviä ja toisaalta hylättyjä ja ykkösiä. Välimallin arvosanoja taas näkee vähemmän.

Seuraavaa laskentatoimen tentti  tuotti vieläkin hermostuttavamman tuloksen. Arvosanat painottuivat vahvasti asteikon yläpäähän, kiitettäviä oli suorastaan laumoittain. Kun tuskailin tätä kyseiselle opiskelijaryhmälle, eräs opiskelija kysyi vähän närkästyneenä: ”Eikö me muka voida osata niin hyvin?” Selitin, että toki voitte, mutta minulla on huoli siitä, että tentti mahdollisesti oli liian helppo. Mutta kun asiaa mietin, niin tentti kyllä mittasi niitä asioita, joita opintojaksolla oli käsitelty.  Eli täytynee uskoa, että opetus on ollut tehokasta ja opiskelijat fiksuja ja ahkeria.

Kolmas tentti oli sisäisestä tarkastuksesta. Tämän opintojakson tulos (tentti+harjoitukset) olikin sitten palkitseva: vihdoinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen,  tuloksena oli varmaankin ensimmäistä kertaa arvosanajakauma, joka edes etäisesti muistuttaa ”ihannetta”:

Kaiken tämän pähkäilyn tuloksena taisin itse asiassa vihdoinkin päästä eroon pakkomielteestäni. Hoksasin nimittäin sellaisen tosiasian, että eiväthän ne yo-kokeiden arvosanatkaan ihan luontojaan kellokäyrää muodosta, vaan arvosanat ”pakotetaan” tiettyihin prosenttimääriin. Ja meidän tenteissämme taas tavoitteena on ensisijaisesti mitata opiskelijoiden osaamista, ei kikkailla arvosanojen kanssa. Joten sori vaan, herra Gauss, kyllä en aio antaa sinun enää aiheuttaa itselleni mieliharmia!

Ulla Reinikainen, taloushallinnon lehtori

Siinäpä se, arkeni. Yhdeksän harjoitusta ja neljä kurssia. Keskimäärin joka toisen viikonlopun vietän bussissa matkustaen ympäri Suomea ja pelaten lentopalloa. Saattaa kuulostaa tylsältä, ja jopa rankalta, mutten tällä hetkellä voisi olla tyytyväisempi. Saan pelata ammattimaisesti sitä lajia, mistä olen pienestä pitäen haaveillut, sekä suorittaa koulutuksen, johon joissain muissa lajeissa ei ole edes mahdollisuutta.

Onhan tämä välillä rankkaa, sitä en kiellä. Kuitenkin silmissä siintävä valmistuminen, ymmärtäväiset opettajat, mahtavat joukkuetoverit sekä ammattimainen seura auttavat jaksamaan myös niinä vaikeimpina päivinä. Ne rakentavat merkityksellisyyden kokonaisuudelle. Herään aamulla 7.30 joka päivä ja lähden kehittämään itseäni treenisalille ja koulun penkille. Pikkuhiljaa olen kehittänyt itselleni jokaviikkoisen rutiinin, joka on helppo viedä läpi, koska tiedän mihin olen menossa. Suunnittelemalla menoni huolellisesti jää aikaa myös tehdä muita juttuja. Ehdin ihan oikeasti pelaamaan välillä snookeria ja vaikkapa metsästämään.

Urheilumaailman tunteminen on auttanut paljon koulunkäynnissä. Usein huomaan miettiväni asioita luennoilla urheilun näkökulmasta. Miten jokin markkinoinnin osa-alue hoidetaan urheiluseuroissa? Miten markkinointia johdetaan? Miten viestintääsuunnitellaan? Urheiluseurat ovat usein hyviä esimerkkejä, koska niissä on erittäin paljon kehitettävääja erilaisia ideoita voidaan toteuttaa suhteellisen vapaasti. Mikäli sinusta tuntuu, ettei jokin asia aukene, suosittelen miettimään sitä oman harrastuksesi tai mielenkiintosi kautta. Se auttaa monta kertaa tuomaan tarvittavan kosketuspinnan teorian ja käytännön välille. Näin saan konkretisoitua asioita, eikä tarvitse valmistumisen jälkeen miettiä, jäikö minulle mitään käteen tästä koulusta.

Ehkäpä tärkein taito, jonka olen voinut joukkueurheilusta tuoda koulu- ja yritysmaailmaan, on kyky työskennellä erilaisten ihmisten kanssa ja muodostaa niistä entistä parempi yksikkö. Yksikössämmekin teemme paljon ryhmätöitä, joten ottakaa niistä opiksenne ja pyrkikää vaihtelemaan ryhmän jäseniä mahdollisuuksien mukaan. Erilaiset ajatukset saavat myös omaan ajatteluun uusia vivahteita. Työelämään siirtyessäsi voit olla aivan varma, että joudut tekemisiin todella monenlaisten ihmisten kanssa. Lisäksi voit oppia uusia tapoja tehdä asioita, koska käyttämäsi keino ei todellakaan ole aina se tehokkain.

Uskaltakaa pistää itsenne likoon ja tehdä vaikeitakin valintoja unelmienne eteen, sillä se tulee palkitsemaan teidät vielä jossain vaiheessa. Helppoa siitä matkasta ei ole tulossa, mutta sitä onnistumisen tunnetta, kun saavutat unelmiasi ei todellakaan voi rahalla ostaa. Sen voin kertoa.

Juho Rajala, Lentopalloilija, opiskelija

Kesällä 2013 työskennellessäni jo tutuksi tulleessa tehtävässä S-marketin myyjänä päätin, että tämä kesä saisi olla kassan takana ja hyllyjen välissä se viimeinen. Vaikka olin aina pitänyt asiakaspalvelutyöstä ja suorasta kontaktista asiakkaisiin, en kokenut koskaan pääseväni haastamaan itseäni ja hyödyntämään ydinosaamisalueitani perusteellisesti. Myymälä oli toki mainio ympäristö erilaisten ideoiden ja markkinointitempausten kehittelyyn, mutta se varsinainen suunnittelupöytä ja resurssit toteutukseen jäivät usein puuttumaan .

Määrätietoinen yrittämiseni tuotti tulosta alkuvuodesta 2014, kun sain ammattiharjoittelupaikan Etelä-Karjalan osuuskaupan eli Eekoon mainososastolta Lappeenrannasta. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui siltä, että olin pääsemässä oikeaan työpaikkaan, jossa pääsisin toden teolla testaamaan niin koulunpenkillä kuin omissa harrastusprojekteissa kertynyttä osaamista ja tietoa.

Ammattiharjoitteluni ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat pitkälti mainostyöntekijän työkaluihin ja työvälineisiin tutustuessa. Sähköposti ja aikataulut saivat uuden merkityksen, InDesign:sta tuli sydänystäväni ja keväällä hetken mielijohteesta hankkimani keltainen termosmuki himoitsi jatkuvasti lisää kahvia. Työ mainososastolla koostui Eekoon toimipaikkojen markkinoinnin ja markkinointiviestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta kaikkiin käytössä olleisiin kanaviin, joista pieneksi yllätyksekseni painettu media oli edelleen kaikkein suurimmassa roolissa.

Omia päävastuualueitani tuon 14 viikon harjoittelujakson aikana olivat Eekoon autokauppojen, S-marketien sekä kahviloiden printti- ja digikanavien sisällöistä huolehtiminen. Tavanomaisimpiin työtehtäviin kuuluivat esimerkiksi viikoittaisten lehti-ilmoitusten tekeminen, infonäyttöjen ja verkkosivujen ajankohtaisten sisältöjen päivittäminen sekä monenlaisen printtimateriaalin (julisteet, mainokset, kupongit, käyntikortit jne.) suunnittelu ja tuotanto.

Vaikka Osuuskaupan ohjeistot asettivat suurimmaksi osaksi tiukat säännöt julkaisujen ulkoasuille ja sisällöille, pääsin hyödyntämään säännöllisesti myös omaa luovuuttani.

Erityisesti autokauppojen markkinoinnissa ja markkinointiviestinnässä minun annettiin hyödyntää omia ehdotuksia sekä suunnitella ja toteuttaa graafisia ilmeitä useisiin kampanjamateriaaleihin.

Huolimatta työkokemuksen puutteesta juuri vastaavanlaisesta tehtävästä, en kokenut mitään minulle annettua tehtävää ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Itsenäinen ongelmien ratkaisu, parhaiden työtapojen löytäminen yritys ja erehdys -menetelmällä sekä vastuu omien työtehtävien suorittamisesta aikataulussa saivat minut viihtymään työni parissa – ja kesän kiitämään ohitse lähes huomaamattomasti.

Kaiken kaikkiaan harjoittelujakso tarjosi minulle paljon laajemman ja vastuullisemman tehtäväkentän, mitä olin kuvitellut harjoittelijana saavani. Kesä oli todellista ammatillisen oppimisen aikaa ja antoi itseluottamuksen lisäksi hyvät valmiudet koulutusta ja mielenkiinnon kohteita vastaavissa tehtävissä työskentelyyn. Harjoitteluni jälkeen olen saanut jatkaa määräaikaisessa työsuhteessa Eekoolla mainostyöntekijänä.

Lauri Putila (LIK2SNLM2) on digitaaliseen markkinointiin suuntautunut liiketalouden opiskelija, joka digiosaamisen testipenkkinä toimii oma blogi osoitteessa Rahantakoja.fi.

”Elämä vie eteenpäin, on aika jatkaa matkaa.” Näillä sanoilla aloitin jäähyväiskirjeeni pirkanmaalaiselle työnantajaorganisaatiolleni ja sen kolmetuhatpäiselle henkilöstölle puolisentoista vuotta sitten. Mielessäkään ei käynyt, että elämä veisikin taaksepäin. Tai no, ainakin perinteisen aikajana-ajattelun kantilta mietittynä.

Olin edennyt merkonomin pohjakoulutuksella esimiesasemaan. Töitä tein niin kuin isi oli opettanut ja esimerkkiä näyttänyt: itseäni säästelemättä ja antaen työminän edetä valloituksessaan kunnes ei ollut enää muuta jäljellä. Kun sitten tilaisuus eteeni aukesi, lähdin korjaamaan tilannetta muuttamalla Ouluun. Miehen perässä, sanoin. Vaiko sittenkin nöyryyttä opettelemaan? Yhdessä yössä omassa päivittäispiirissäni jopa merkittävästä henkilöstä Ms Nobodyksi kaupunkiin, missä tulin olemaan turistina yli vuoden. Olin liian kallis ja ylipätevä yhteen työhön, ja alikoulutettu toiseen.

Yli puoli vuotta meni syrjäytyessä, päälle kaatuvia seiniä pystyssä pidellen, kunnes se oivallus sitten vihdoin iski: haen kouluun. Ajatus maitojunasta kaikessa helppoudessaan alkoi väistyä ja koulu tuntua ainoalta oikealta vaihtoehdolta, vaikkakin pää täyttyi kysymyksistä. Miten opiskellaan? Pysyykö teoria päässäni? Kestääkö takapuoli istumista? Jaksanko kuunnella tunneilla? Kuinka pärjään itseäni 15 vuotta nuorempien luokkakavereideni kanssa, ja ennen kaikkea, kuinka he kestävät minua?

Onnittelen itseäni hienosta ratkaisusta. Tulevaisuuden työllistymisestä ei kukaan tiedä, mutta arvostan suuresti kokemuksia, ja tämä on minulle ennen kaikkea yksi sellainen. Eli tässä sitä nyt sitten ollaan, opiskelemassa liiketoimintaosaamisen perusteita kahdenkymmenen vuoden työuran perään. Käyhän se näinkin päin!

Perälä Piia, LIK14SND

Viikko syksyn 2014 ensimmäistä jaksoa jäljellä. Erinäköisten projektitöiden lähenevät palautuspäivät nostavat verenpainetta. Vaikka projektiryhmien kanssa säännöllisesti kokoonnutaan työstämään milloin mitäkin keissiä, eivät hommat tunnu etenevän. Missä mättää?

Syitä ryhmätehtävien hitaaseen edistymiseen on vähintään yhtä monta kuin ryhmässä jäseniä: laiskuus, jäsenten välinen skisma, ontuva roolitus ryhmän sisällä tai epähedelmällinen työympäristö. Jason Friedillä on teoria liittyen viimeiseen. Fried on amerikkalainen yrittäjä ja yksi Basecamp -nimisen projektinhallintapalvelun kehittäjistä. Vuonna 2013 Basecamp -palvelua käytti 285 000 yritystä ja sen avulla työstettiin vuoden aikana yli kaksi miljoonaa projektia. Hän on omien sanojensa mukaan jututtanut noin kymmenen vuoden ajan eri alojen ihmisiä siitä, missä ja miten he saavat tuloksellista työtä aikaan. Valtaosa vastanneista kertoi saavansa parhaiten konkreettista työtä tehtyä yksin, omalla ajallaan, ei siis toimistossa virka-aikaan.

Työpäivä perinteisessä toimistoympäristössä tarjoaa loputtoman kattauksen ulkoisia häiriötekijöitä: työkaveri haluaa kysyä jotain, pidetään pikapalaveri, työpuhelut ja niin edelleen. Kun ajatusprosessi keskeytyy, se täytyy taas uudelleen rakentaa ja tähän kuluu turhaa aikaa. Fried vertaa ajatteluprosessia unen eri tiloihin. Päästäkseen ajattelussa syvemmälle, täytyy käydä ensin pinta-tason vaiheet läpi. Sisäiset häiriöt, kuten tarve selata Instagrammia tai käydä Facebookissa, eivät Friedin mukaan ole ongelma ajatteluprosessin kannalta, sillä niitä yksilö valitsee tehdä vapaaehtoisesti ja keskeyttää näin itse ajattelunsa hetkellisesti.

Friedin pointit soveltuvat helposti myös liiketalouden opiskelijan maailmaan. Jos haluaa saada koulutyöt tehokkaasti valmiiksi, työstäminen meluisissa ryhmätyötiloissa voi olla ajanhaaskausta. Kallista opiskeluaikaa on turha kuluttaa hampaat irvessä hakkaamalla päätä seinään ilman tulosta.

Tässä eräs ajatus miksi hommat ei luista.

Juho Haapalainen, liiketalouden opiskelija, LIK1SNLM2

Näin opintojen viime metreillä on aina mukava muistella menneitä ja miettiä oppimaansa. Kolme vuotta sitten aloitimme koulun innokkaina oppimaan uusia tietoja ja taitoja, jotka tulisivat valmistamaan meitä tulevaisuudessa odottaviin uusiin haasteisiin. Kolmisen vuotta opiskelua, muutama epätoivon hetki ja sopivasti hauskanpitoa ja ennen kuin huomasimmekaan, loppusuora alkoi häämöttää.

Mutta ennen kuin saatoimme tuulettaa voiton merkiksi ja jäädä odottelemaan tutkintotodistusta, vastassamme oli kuitenkin kouluajan suurin ja pelottavin haaste eli opinnäytetyö. Vastasimme (lähes) pelottomasti haasteeseen ja lopputuloksena syntyi ohjeistus riski- ja kriisiviestintään sosiaalisessa mediassa. Keskityimme työssämme yrityksen mainetta uhkaaviin tilanteisiin. Huomasimme, että monet riski- ja kriisiviestinnän ohjeista ovat helppoja ja yksinkertaisia, mutta sitäkin helpommin unohdettavia. Moni voisi pitää niitä jopa täysin itsestään selvinä asioina, mutta jostain syystä niiden noudattaminen ei aina kuitenkaan onnistu.

Opinnäytetyömme myötä olemme ennen kaikkea oppineet perusasioita siitä, kuinka viestiä riski- ja kriisitilanteissa. Iloksemme kuitenkin huomasimme, että joidenkin oppien käyttöön ei tarvitse odotella kriisiä, vaan niiden avulla voi myös ennaltaehkäistä pienimmätkin arkielämän riskinpoikaset. Näiden periaatteiden omaksuminen siis helpottaa viestintää niin työ- ja kouluelämässä kuin ihmissuhteissakin. Seuraavaksi voisimmekin esitellä muutamia hyväksi havaittuja ohjeita kaikille tuttujen tilanteiden kautta.

”Älä ota mitään henkilökohtaisesti.” Rakentava kritiikki on harvoin henkilökohtainen hyökkäys sinua vastaan eikä siihen tulisi sellaisena suhtautua. Esimerkiksi kouluelämässä esitelmistä saatuja palautteita, jotka eroavat omasta mielipiteestä, ei tulisi ottaa loukkauksena. Palautteeseen ei myöskään kannata vastata aggressiivisella puolustuksella, sillä silloin kehittävälle keskustelulle ei jää tilaa eikä tilanteesta hyödy kukaan. Sama periaate pätee myös esimiehen antamiin kehitysehdotuksiin suhtautuessa. Näissä tilanteissa siis kannattaa hengittää syvään ja miettiä tarkkaan ennen kuin avaa suunsa.

”Yritä nähdä asia toisen osapuolen näkökulmasta.” Monet elämän riski- ja kriisitilanteet saavat alkunsa kahden erilaisen ihmisen välisestä konfliktista. Jos kumpikaan osapuoli ei suostu ajattelemaan asiaa toisen näkökulmasta, voi tuloksena olla suuri kriisi. Esimerkiksi ihmissuhteissa tällaisessa ristiriitatilanteessa on hyvä hypätä toisen saappaisiin ja miettiä miltä hänestä tuntuu. Tämäkin on helppo ohje, mutta kuinkahan moni sitä oikeasti noudattaa?

”Älä syyttele tai tuomitse.” Pakenemalla vastuuta ja syyttelemällä toisia ei voita mitään. Päinvastoin, syyttelyllä voit itse saada lapsellisen maineen muiden silmissä, vaikka rehti tapa olisi itse kantaa vastuu omista toimista. Omien virheiden myöntäminen on toisinaan hankalaa, mutta valitettavasti vastuunotto kuuluu aikuisen ihmisen elämään. ”Minähän en virheitä tee”- asenteella ei pärjää elämässä, sillä kukaan ei ole täydellinen ja kaikki niitä virheitä jossain vaiheessa tekevät. Se vain on osattava myöntää ja kantaa vastuu jokaisella elämän osa-alueella.

Lopuksi voisimme todeta, että oli viestintätilanne mikä tahansa niin kaikkien tulisi muistaa seuraava kultainen sääntö: ”Puhu totta, älä salaile ja myönnä, jos et tiedä.” Helppoa ja yksinkertaista eikö?

Viittä vaille valmiit markkinoinnin tradenomit, Minna Ruonala & Katri Ruokamo, Lik1snlm2

At the beginning of August, I was depressed because I had not found a place to do my practical training in. Luckily, a friend of mine told me to apply for Oulu Game Lab, since he knew that I was interested in programming games. I was reluctant at first, thinking that they would never accept me. But then I gathered up some courage and applied.  

On the next day, I was asked to come to an interview in the Business kitchen. The interview went well and they told me that they would tell the applicants later that day if they got accepted or not. I was excited but nervous, because this would decide if I got the practical training spot I wanted, and what I would do for the rest of the year.  

And I got in! I was really happy about it! I started my studies & training at Oulu Game Lab on September 1st. The first day was all about getting to know what OGL was about and also getting to know all the other students and of course the teachers. 

On the 2nd day I got assigned a partner. Our task was to develop an idea for a 3D top-down racing game with influences from Guitar Hero and AudioSurf. We developed our idea for 2 weeks, and after that it was time to show our results.

Our idea turned out to be too mediocre and it did not pass an event called ”Gate 1”, in which Oulu Game Lab coaches evaluate game concept designs and decide which designs pass and which ones don’t. After Gate 1, all teams that didn’t pass got assigned to a team that passed.  I was put into a team called State of Matter, a 2D puzzle platformer in which a blob of water (the player) can switch states between liquid, solid and gas. 

At first I was a bit reluctant to work with this idea, but soon I realised that this was a really clear and simple idea which could actually make it big in the game industry. I got so excited that on the first day of working with the team, I created a simple demo in which the player could move a solid block of ice in a basic plain game level. 

After 2 weeks of working with the State of Matter team, the event called ”Gate 2” is upon us, which means our idea might get abandoned. We are currently working hard so that doesn’t happen.

Lasse Takkunen, student BIT2SN

Korkeakoulut ovat samanlaisten taloudellisten haasteiden edessä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Tämän sain havaita viime viikkoisella benchmarking –matkalla Itävallassa. Matka oli osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Korkeakoulujohtamisen ohjelmaa. Ohjelman vetäjänä toimii Metropolia ammattikorkeakoulu. Talouden realiteetit puhuttavat laajasti. Miten ratkaistaan hyvän oppimisen ja niukkenevien resurssien yhtälö?

Itävallassa ministeriö ohjaa toimintaa antamalla kullekin korkeakoululle tietyn määrän opiskelijapaikkoja ja niitä vastaavan rahasumman. Ammattikorkeakoulut voivat valita opiskelijansa ja periä lukukausimaksuja. Yliopistot taas eivät voi ja kaikilla on oikeus opiskella omalla äidinkielellään haluamassaan yliopistossa. Kieltämättä yliopistojen tilanne vaikutti näin suomalaisesta näkökulmasta hiukan kaoottiselta.

Tutustuimme useisiin korkeakouluihin Wienissä ja sen ympäristössä. Yllättävän samatyyppisten haasteiden edessä tuntuivat ammattikorkeakoulut sielläkin painivan. Miten esimerkiksi voitaisiin lisätä tutkimus- ja kehitystoimintaa opetuksen yhteyteen.

Rahapulastaan huolimatta näkemämme korkeakoulukampukset olivat pääosin huippumoderneja oppimiskeskuksia ja henkilökunta asiaansa paneutuneita kehittäjiä. Valmistuneiden opiskelijoiden  työllistymistilanne oli myös erittäin hyvä. Siihen varmasti osaltaan vaikuttaa Itävallan kehittynyt pk-yrityskenttä, jota myös valtio tukee.

Päivi Vesala, yksikönjohtaja

Koko kirjoitus »

Eilen opettajien taukotilassa ilmoille heitetty ”Opettaminen tuntuu olevan nykyään yhtä show’ta ja standupia” sai minut pohtimaan asiaa. Onko opettaminen standupia? Mietitäänpä yhdessä! Näin sanon yleensä opiskelijoille, kun en muista, mitä tarkoitan diaan kirjoittamallani kryptisellä kirjainyhdistelmällä.

• Standupissa esiintyjä seisoo yleisön edessä. Opettajallakin on yleisöä, paitsi kun opiskelijat katoavat mustaan aukkoon, jota kutsutaan perjantai-iltapäiväksi, dagenefteriksi tai meidän koulussa myös melkein kaikki opiskelijat imaisevaksi Innoweekiksi tai Tour d’Ouluksi.
• Molemmat kertovat tutuista asioista. Juu, monesti olen tullut tutuiksi opetettavan asian kanssa jo jopa kaksi viikkoa ennen opetuksen alkua.   
• Molemmat joutuvat joskus improvisoimaan, opettaja erityisesti, kun haitekki pettää. Silloin voi käyttää vaikkapa liitukauden taulua.
• Molemmat laittavat persoonansa ja osaamisensa peliin. Kyllä siinä hiki virtaa, kun harjoittaa runsaseleistä kokovartalo-opettajuutta.
• Molemmat ovat jatkuvan arvostelun kohteena, ja palaute on välitöntä. Vaikka opettaja yleensä saa palautteensa opintojakson päätyttyä, opiskelijoiden silmien manaajamainen muljahtelu kertoo karua kieltä yleisön huomion herpaantumisesta. Molempien on siis hyvä lukea yleisöä ja mahdollisesti vaihtaa lähestymistapaa, jos setti ei uppoa.

Mutta siirrytäänpä sitten eroihin:

• ”Lukekaa kotitehtävänä s. 29 ja tehkää tehtävät” ei ole kovinkaan kummoinen punchline.
• Koomikko saattaa olla jonain iltana ihan liekeissä, mutta opettaja on liekeissä korkeintaan epäonnistuneen kemian demon aikana.
• Opettajan työstä suurin osa on pikemminkin sitdownia kuin standupia eli opetuksen valmistelua oman työpisteen äärellä.
• Standupissa tarkoitus on naurattaa. Opettajia ei ainakaan vielä velvoiteta viihdyttämään. Opiskelu ei ole aina hauskaa. Deal with it.

Ja hei, standup on ennen kaikkea sitä, että yleisö on aktiivisesti mukana vuorovaikutuksessa esiintyjän kanssa. Ja näinhän ei yleensä opetuksessa ole. Prrrrrrrrrrrr kssssssssss! (standupista tuttu rumpupärinä vitsin loppuun). Kiitos, kiitos! ”I’ll be here all week”, koska olen vakituisessa työsuhteessa!

Anna Alapeteri-Marin

Englannin ja markkinoinnin lehtori

PS Voisihan sitä hakea standupistakin inspiraatiota opetukseen. Joskus voisi olla luokassa ”open (älä lue: ouppen) mic” eli ”opettajan mikki”, jolloin ihan kuka tahansa voi tulla kokeilemaan opettamista. Mutta hei, show’n nimi on sitten ”Tilinpäätöksen tunnusluvut”, ”Segmentointiprosessi vaiheet” tai ”Toisen asteen yhtälön ratkaisukaava”, että siitä sitten vaan huumoria repimään 2 tai 3 x 45 min.