Hedonismia

Työhuonekaveri nimittää minua hedonistiksi. Vähän epäreilua minusta. Siis onhan se totta, että syöminen on minulle tärkeää. Ja että yksi ensimmäisistä jutuista aamuisin töihin tullessa on tarkistaa päivän ruokalista. Mutta silti…

Minun on vaikea ymmärtää niitä ihmisiä, jotka eivät pysty syömään mitään aamuisin. Minulle taas olisi kauhistus lähteä liikenteeseen ilman aamupalaa. Herätyskello on soimassa hyvissä ajoin ennen töihin lähtöä ihan vain sen vuoksi, että ehdin kaikessa rauhassa nauttia aamuteen ruislepien kera, ja siinä samalla lukea aamun Kalevan. Tulee hengen ja ruumiin tarpeet hoidettua näppärästi samalla kertaa.

Töihin tultua käyn sitten heti ensimmäiseksi hakemassa kupin teetä. Johan siitä on melkein tunti, kun viimeksi on teetä saanut! Samalla tulee täytettyä vesipullo, joka on ihan välttämätön varuste puhetyöläiselle. Ja sitten pitääkin tarkistaa päivän lounaslista ja sopia ruokailuseura. Olen todella onnellinen Wallusta. En ole sen sortin kätevä emäntä, joka pyöräyttäisi pastacarbonaarat mukaan töihin. Todella mielelläni maksan 3,95 siitä, että saan mennä valmiiseen pöytään. Lähes aina löytyy mieluisa vaihtoehto syötäväksi, usein useampikin. Kenties en ole maailman suurin kulinaristi, mutta minulle kyllä maistuvat Wallun ruuat oikein mainiosti. Jos joskus suolaa puuttuu, niin sitähän voi lisätä. Ja olen jo useamman kerran valittanut siitä, että leipä on liiankin hyvää. Siihen asiaan ei ole tullut korjausta.

Opiskelijoille lounas maksaa 1,25 ja se on kyllä jo lähes ilmaista. Eihän sillä taida saada edes kahvikupillista kaupungin kuppiloista. Harmi vaan, että ruokajonot ovat aina välillä ihan järkyttävän pitkät. Ei siis ihme, että luokkahuoneessa alkaa levoton liikehdintä viimeistään klo 11:15 tienoissa. Tavoitteena olisi päästä jonon keulille. Minulla tulee liiankin helposti tempauduttua tunnelmaan mukaan, ja sanottua että okei, tehkää tämä harjoitus loppuun kotona iltalampun valossa… Mutta opiskelijan parastahan minä vain ajatellen. Yrittäkääpä itse keskittyä tyhjällä vatsalla esimerkiksi vaihtuvien vastaavien sisäisten katteiden sekä niihin mahdollisesti liittyvien laskennallisten verosaamisten eliminointiin.

Iltapäivällä sitten pitää tietysti nauttia välipala. Siksi työpöydälläni on vakiovarusteena hedelmiä. Pitää yrittää torjua erilaisia makeita houkutuksia, joita on tarjolla Wallussa, Carmassa ja ajoittain myös henkilökunnan taukotilassa. Valitettavasti en ole niitä ihmisiä, jotka voivat syödä mitä vaan lihomatta. Se on tullut empiirisesti testattua. Harmin paikka. Enkä myöskään ole niitä ihmisiä, jotka unohtavat syödä. Unohtavat! Täysin utopistinen ajatus!

Päivällisen ajankohdan joudun suunnittelemaan jumppa-aikataulujen mukaan, mikä joskus aiheuttaa hiukan päänvaivaa. Liikkuminen kun on epämukavaa tyhjällä tai täydellä vatsalla, joten oikea ajoitus on olennaisen tärkeä. Ja ilman iltapalaahan ei voi mennä nukkumaan. Jo isoäitini sanoi aikoinaan, että pitää syödä illalla, että jaksaa nukkua. Tätä kertomusta lukiessa tulee kyllä väkisinkin sellainen kuva, että syön koko ajan. Mutta eikö se ole ihan suositusten mukaista syödä viisi kertaa päivässä?

Piti vielä oikein sivistyssanakirjasta tarkistaa, mitä se hedonismi tarkalleen ottaen tarkoittaa.  Sieltä löytyi seuraava selitys: ”hedonismi = katsomus, jonka mukaan ihmisen toimintaa ohjaa pyrkimys välttää mielipahaa ja saada mielihyvää.”  No jaa, eikö tuota voisi kutsua ihan terveeksi järjeksi?

 Ulla Reinikainen, taloushallinnon lehtori