Huom! Oamkin blogi poistuu käytöstä
Osana verkkoympäristön uudistustyötä blogisivusto poistuu käytöstä 30.6.2024. Blogien kirjoittajat vastaavat omien tekstien talteenottamisesta ja arkistoimisesta. Ajankohtaisten blogien julkaisemista kannattaa tarjota Oamk Journalille. Blogi on saatavilla lukutilassa sisäverkosta 31.12.2024 saakka.

Daily Archive: 11 joulukuun, 2014

Opiskelijoissa se tulevaisuuden laatu kytee

Korkeakouluyhteisön kehitystyössä opiskelijat jäävät helposti paitsioasemaan. Vaikuttamisessa tuo Oamk-yhteisömme suurin viiteryhmä jää usein turhan ulkopuoliseksi päätöksenteossa suuren vaikuttamiskynnyksen vuoksi. Vai onko tämä vaikuttamiskynnys sittenkään niin korkea?

Totta on, että opiskelijat ovat aliedustettuina korkeakoulumme päätöksenteossa. Totta on myös se, että kynnys vaikuttamistyöhön lähtemiseen on monesti todella suuri. Osaan vain kuvitella kuinka häkellyttävää ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijalle on lähteä keskustelemaan hallinnollisista asioista jargonia jauhavan ammattihenkilöstön kanssa, vaikka kuinka olisi asiaa ja mielenkiintoista mielipidettä tarjota keskusteluun.

Miten me opiskelijat voisimme lähestyä asiaa positiivisemmin ja madaltaa vaikuttamisen rimaa osaltamme?  Meidän tulee ensiksi tiedostaa ne helpoimmat osallistumisen mahdollisuutemme. Yksinkertaisin kaikista on palautteen antaminen. Palautetta voi antaa niin opintojaksokohtaisesti kuin kasvotustenkin. Oleellista palautteen antamisessa on asiallinen kehittävä ulosanti sekä tahto sitä vastaanottaa. Helppo ja luonteva paikka antaa palautetta koulutuksen kehittämisestä on myös opiskelijakunta ja tutkinto-ohjelmatiimit. Tutkinto-ohjelmatiimit ovat säännöllisesti kokoontuvia keskustelufoorumeita, jotka toimivat rehtoraatin päätöksellä. Tutkinto-ohjelmatiimeissä henkilökunta ja opiskelijat tutkintokohtaisesti keskustelevat vuorovaikutteisesti siitä, mitä on tulevaisuudessa kehitettävä.

Yhteisömme tulee jatkossa suoda opiskelijoille entistä helpommin lähestyttäviä matalan kynnyksen keinoja osallistumiseen, koska tällaiset keinot mahdollistavat useampien opiskelijoiden osallistumisen. Positiiviset tuntemukset alhaisemman kynnyksen vaikuttamisesta voivat myös kannustaa opiskelijoita entistä aktiivisempaan kansalaisaktiivisuuteen. Sillä kenellä muulla on loppupeleissä yhtä isot valmiudet luoda laatua korkeakouluumme, kuin sillä suurimmalla viiteryhmällä, opiskelijoilla.

PS. Opiskelija, jos olet kiinnostunut tekemään yhdessä parempaa ammattikorkeakoulua, ole rohkeasti yhteydessä opiskelijakuntaasi.

Anssi Ketopaikka
Koulutuspoliittinen vastaava
Opiskelijakunta OSAKO

11. luukku: Beyond Leevi

Kirjastotonttu haluaisi jatkaa eilisen luukun sanomaa vielä sen verran, että kirjakuljetuksiin liittyy olennaisesti myös kirjaston yhteislainapalvelu. Samaiset siniset laatikot nimittäin kuljettavat myös maksuttomat yhteislainat Kajaanin amk-kirjastosta, Oulun yliopiston kirjastosta ja Varastokirjastosta.

Kirjastotonttu kehottaakin muistamaan yhteislainauksen siinä vaiheessa, kun Leevin tarjonta ei riitä tai Oamkin kappale on lainassa ja aineiston eräpäivä esimerkiksi loppiaisen tuollapuolen! 

Jos tarvitset opastusta yhteislainatilauksen tekemisessä, niin kurkkaa apua opasvideoista tai kysy apua kirjastostasi.