Opettajan joulu
Niin se vaan rauhan ja ilon ajan odotus on taas koittanut, paitsi tietysti kiireisille tontuille, jotka yrittävät vimmaisesti kääriä opintojaksoja pakettiin täällä Teuvo Pakkalan (tuttavallisemmin TePan) kadun opintopistetehtaalla. Tälle tontulle ainakin yleensä tässä vaiheessa vuotta kostautuu karmealla tavalla se, että laitoin opiskelijat tekemään viikkotehtäviä, tentin ja loppuraportteja, tuhma kun olen taas ollut.
Mutta mitä oikeastaan merkitsee joulu opettajille, joiden lomat ovat tunnetusti runsaita ja pitkiä? Suurimmalle osalle ihmisistä joulun aikahan merkitsee yhä hiljentymistä, ja kyllähän tenttivastausten lukeminen vetää opettajankin hiljaiseksi. Jouluna on mukavaa myös sytyttää kynttilöitä pimeiden iltojen piristykseksi. Opettajakin polttaa kynttilöitä, molemmista päistä. Jos vielä lokakuussa on ollut joku tolokku opetuksessa niin viimeistään joulukuun alussa opettajan jutut ovat joulupuuroa, josta hyvällä tuurilla joku opiskelija saattaa löytää sen mantelin.
Sanotaan myös, että joulu on antamisen aikaa. Sitähän se on toki opettajillekin, nimittäin opintopisteiden antamisen aikaa, kun ylensyötämme arvosanoja Asioon, arvosanajärjestelmäämme, jonka väkivaltainen tuhoutuminen (jopa tuhoaminen) ja korvautuminen uudella systeemillä on varmasti monen opettajan joululahjatoivelistalla. Ylensyöttämisen yhteydessä monelle opettajalle iskee morkkis: miksi, oi miksi, tungin näin monta osasuoritusta opintojaksolle? Sulatellessamme syksyn opintojaksoja muistamme toki vaalia myös jokavuotisia perinteitä, kun jätämme arvioinnit viime tinkaan ja kuuntelemme tuttuja virsiä. Olen varma, että jouluklassikot ”Missä mun arvosana viipyy?” ja ”En tiennyt että se pitää palauttaa tänään” tuovat kyyneleet opettajan silmiin tänäkin vuonna. Jouluna on myös hyvä pysähtyä muistelemaan tunneilla nukkuneita opiskelijoita ja miksei myös menneitä aikoja. Esimerkiksi viisi vuotta sitten saatu kurssipalaute saattaa palautua mieleen aattoyön hartaimpana hetkenä. Ja tonttu ei vaan saa unta.
Totta puhuakseni tänä vuonna olen saanut seurata jouluun liittyviä työ- ja opintokiireitä TePan kampuksen aulassa, jossa olen viettänyt aikaa opintovapaalla ollessani. Lukiessani ja kirjoittaessani sohvalla, jonka yläpuolelle odotan ilmestyvän pronssisen muistolaatan ”Tässä lepäsi Anna” (kollegat, hox!), olen pakostakin havainnoinut kirjoitustyöni lomassa sekä kiireisiä kollegoitani että stressaantuneita opiskelijoitani. Olen huomannut, että jakson loppuessa kahden viikon päästä ei ole väliä törkätäänkö paistomittari opiskelijaan vai opettajaan; kypsiä ovat varmasti molemmat.
Anna Alapeteri, englannin ja markkinoinnin lehtori
PS Onneksi joulu on kaiken kiireen ja tohinan keskellä ennen kaikkea lasten juhla. Kyyninen opettaja sai viikko sitten ihanan muistutuksen lasten viattomuudesta, kun 8-vuotias tyttäreni kysyi: ”Äiti, mikä on selfie?”
