Motivaation alkulähteillä

Motivaatio-sanan ympärillä liikkuu paljon mystiikkaa. Tuo termi on alati meidän opiskelijoiden huulilla, eikä se ole yhtään sen vieraampi työelämässäkään. Motivaatio on mystinen ja näkymätön eteenpäin puskeva voima, joka saa meidät tekemään asioita. Oikeastaan se on kaikkien tekemistemme takana. Joidenkin asioiden tekemiseen motivaatiota ei tarvitse kaukaa hakea: syömme, sillä meillä on nälkä ja tiedämme siitä seuraavan hyvän olon, nukumme, sillä tunnemme itsemme väsyneiksi ja sitä rataa.

Päivittäisissä toiminnoissamme sekä tekemisissämme motivaatio tuntuu itsestäänselvyydeltä, eikä sitä sen suuremmin tule miettineeksi. Kun sanan eteen liittää sanan opiskelu, menee homma kuitenkin mutkikkaammaksi. Opiskelumotivaatio on paitsi yksilöllistä, myös ajoittain vaihtelevaa riippuen kellonajasta, viikonpäivästä, jaksosta tai vuodenajasta. Kun mietin asiaa syvällisemmin, tulin pohtineeksi, mistä opiskelumotivaatio on lähtöisin. Mikä on sen alkuperä ja mistä sen voi löytää?

Tammikuussa 2015 lähdin matkalle. Matkan tarkoitus oli omalta osaltani jatkaa talvisodan perinnettä ja matkata siten vuosikymmeniä taaksepäin, toisin sanoen suorittaa asepalvelus. Oman mausteensa tämän kansalaisvelvollisuuden täyttämiseen osaltani toi se, että olin aloittanut opinnot OAMK:ssa edellisenä syksynä, joten aivan valtavalla innolla en pohjoiseen lähtenyt. Motivaation kannalta tilanne oli varsin ironinen, sillä syksyllä opiskelumotivaationi kärsi pahoin siitä, että tiesin opintojeni keskeytyvän talvella, ja toisaalta palvelusmotivaatiotani söi suuresti halu palata takaisin koulun penkille.

Vaikka puolustusvoimia usein haukutaankin jäykäksi ja vanhentuneeksi instituutioksi, olisi meillä opiskelijoilla varsin paljon opittavaa joistain armeijan käytännöistä. Itselläni ainakin on mukavuudenhaluisena opiskelijana tapana siirtää ikäviä velvoitteita tuonnemmaksi kasaten niitä lopulta pelottavaksi möröksi, joka hyppää sängyn alta, kun opintopisteitä pitäisi olla tietty määrä kasassa Kelaa, työharjoittelua, opinnäytetyötä tai valmistumista varten. Ei armeijassa kysytty, että viitsisitkö tehdä sitä tai tätä, siellä vain tehtiin mukisematta. Motivaatio ei ollut missään vaiheessa kysymysmerkki, se oli huutomerkki.

Miksen siis voisi ottaa opiskeluun samankaltaista asennetta? Akateemisen esseen kirjoittaminen ei ehkä ole houkuttelevinta tekemistä lauantai-iltana, mutta ei kai siinä nyt olekaan kyse siitä, mikä tuntuu mukavalta. Kiinnostuskiikarit hukkuvat aika ajoin teille tietymättömille, mutta ainakin näin jälkikäteen tarkasteltuna se on ollut joka kerta huono tekosyy jättää jotain tekemättä. Kun motivaatio ei liikutakaan, pitäisi keksiä jokin muu keino liikkua eteenpäin.

Toisinaan olen kadehtinut niitä opiskelutovereitani, jotka tuntuvat saavan uskomattoman paljon aikaan, mutta nyt pikkuhiljaa monet motivaatiohuiput ja –kuopat kokeneena olen alkanut miettiä, että ehkäpä motivaatio ei olekaan mikään taikasana, vaan ratkaisevampaa onkin se, mitä tekee silloin kun se on kadoksissa.

Juuso Sippola, LIK14SNLM