Category: Rohkeasti kirjasto

Parantaja on helsinkiläisen rikoskirjailija Antti Tuomaisen (s. 1971) läpimurtoromaani, jolla hän voitti vuonna 2011 Vuoden Johtolanka –palkinnon Suomen parhaasta dekkariteosta. Teos on ollut sangen menestynyt, sillä se on myyty jo ainakin 26 maahan ja se on myös saanut laajalti kiittävää kritiikkiä.

Romaani on lähitulevaisuuteen sijoittuva jännäri ja antiutopia, sekä ohessa myös vahva rakkauskertomus. Ollaan ilmastonmuutoksen kourimassa Helsingissä, joka tulvii jatkuvien rankkasateiden ja merennousun johdosta. Kaupunki myös pullistelee ilmastopakolaisia eteläisemmistä maista. Kaikki kynnelle kykenevät pyrkivät muuttamaan pohjoiseen, mistä löytyy vielä kelvollisia elinoloja. Tähän ankeaan ympäristöön sijoittuu jännitysjuoni, jossa kirjailija Tapani Lehtinen yrittää jäljittää kadonnutta vaimoaan Elinaa. Tapanin odysseia synkässä kotikaupungissaan vaatii tahtoa ja kestävyyttä, väkivallan uhka on lähellä koko ajan.

Teos on iskevästi kirjoitettu, nopealukuinen, siitä huolimatta myös tunnelmaa hönkivä. Poikkeuksellinen miljöö tekee tästä mielestäni jännärinä hieman erilaisen tapauksen. Kaiken kaikkiaan tarinan maailmankuva on varsin synkeä, koska lopun aikojen maailmassa elellään. Mutta rakkaus voi olla vielä se säie, joka tekee elämästä elämisen arvoista.

Ei mieltäylentävä teos, mutta napakka ja intensiivinen jännäri, joka pitää otteessaan. Kirja ei myöskään ole liian pitkä.

”Ja samassa kaikki mitä pöydälläni näin, suussani maistoin ja mitä mieleeni tuli vahvistivat pelkoani siitä, että jotakin pahaa oli tapahtunut. Nielemisestä tuli hankalaa, kun kurkkuun nousi ylimääräinen pala ja vatsan ja rinnan seudulle puristus, joka yhtäkkiä pakotti keskittymään yksinomaan hengittämiseen.”

”Iskevästi kirjoitettu, täynnä käänteitä ja äkillistä väkivaltaa, ei vähempää kuin uuden genren syntyminen…” – The Sunday Telegraph, Iso-Britannia

Parantaja Leevissä >>

Jos pidit Elizabeth Gilbertin kirjasta Omaa tietä etsimässä, pidät todennäköisesti myös tästä kirjasta. Minä tartuin kirjaan sattumalta tänä syksynä, kun asiakas palautti sen minulle asiakaspalvelutiskillä. Takakannen tekstin luettuani päätin lainata kirjan itselleni. Aihe kiinnosti, sillä olen harrastanut joogaa muutaman vuoden. Vielä tuossa vaiheessa en osannut aavistaa, miten paljon muitakin yhtymäkohtia omaan elämääni tästä kirjasta löytäisin. 

Kirja on amerikkalaisen journalistin Claire Dedererin omaelämäkerrallinen teos. Dederer on tuore äiti, joka lähtee hakemaan joogasta apua selkäongelmiinsa. Lopulta joogasta muodostuu ennen kaikkea matka itseen. Kahdenkymmenenkolmen jooga-asanan kautta hän kuljettaa lukijaa mukanaan elämänsä eri vaiheissa.

Dederer kertoo elämästään hauskasti, itseironisesti ja koskettavasti. Elämäkerta kuvaa sitä, miten epäsovinnaisessa avioliitossa eläneiden hippivanhempien tyttärestä kasvoi täydellisyyden tavoittelija ja suorittaja. Dederer elää maineeltaan rennossa ja vapaamielisessä Seattlessa. Tästä huolimatta kirjoittaja löysi itsensä keskeltä äitikulttuuria, jossa äitiydestä oli tehty tiukan normiston mukainen suoritus.  Joogan hellittäessä lihaskireyksiä, se hellittää hiljalleen myös sitä henkistä vankilaa, jonka kirjoittaja oli ympärilleen luonut. 

Ja ne yhtymäkohdat omaan elämään? Minäkin olen asunut ja joogannut Seattlessa. Kirja tarjosi mahdollisuuden palata sinne hetkeksi takaisin. Dederer kuvaa Seattlea ympäristöineen niin elävästi, että huomaisin pyyhkiväni ikävän kyyneleitä. Kirjoittajan joogakokemuksissa oli huvittavan paljon samaa kuin omissani: pelon tunne astuessani joogasaliin ensimmäisen kerran, haavekuvien täydellinen romuttuminen ollessani vastakkain oman kehoni kanssa, mutta myös hiljalleen kasvava innostukseni kehittyä ja oppia enemmän. 

Kaiken kaikkiaan kirja on tyttären, vaimon ja äidin kasvutarina, johon moni nainen voi samaistua. Oli sitten hurahtanut joogaan tai ei..

”Kun aloittaa joogan harjoittamisen elämänsä keskivaiheilla, tuntuu samalta kuin saisi käsiinsä itseään koskevan asiakirjakansion. Se on täynnä tietoa, jota ei välttämättä haluaisi nähdä.” – Claire Dererer

Elämäni asennot Leevissä >>

Ville Haapasalon ”Et kuitenkaan usko” on vuorotellen hervottoman hauska, absurdi ja paikoin ahdistavakin, se valottaa lisäksi mielenkiintoisella tavalla aikoja, jolloin Neuvostoliitto hajosi. Haapasalo on merkitty teoksen päätekijäksi, haastattelijan roolissa on oululaisille kotoisa Kauko Röyhkä sekä valokuvaajana Juha Metso. Valokuvat olivatkin erittäin mielenkiintoista antia.

Haapasalo on aiemmin kertonut hypänneensä väärään junaan, kun häneltä on tiedusteltu syytä opintoihin Pietarissa. Kirjassa kerrotaan nyt hieman tarkemmin niistä syistä, miksi hän valitsi näyttelijäopinnot nimenomaan Neuvostoliitossa. Kirjasta käy myös ilmi, kuinka Ville selvitti opintonsa (hän ei maahan tullessaan osannut venäjää) ja miten hänestä tuli lopulta itäisen naapurimaamme superjulkkis. Maineikas Forbes-talouslehti on kuulemma rankannut Ville Haapasalon Venäjän ”kolmanneksi arvokkaimmaksi kasvoksi”. Jos joulun tienoon normiriemu kyllästyttää, tartupa tähän kirjaan!

”Et kuitenkaan usko” Leevissä >>

Love actually, suomenkieliseltä nimeltään Rakkautta vain, on brittiläinen romanttinen komedia vuodelta 2003. Ilmestymisvuotensa jälkeen siitä on tullut yksi englantilaisten suosikkijouluelokuvista, joka katsotaan uudestaan vuosi toisensa jälkeen. Paitsi että elokuva on sekä viihdyttävä että koskettava, se tarjoaa meille ulkopuolisille mielenkiintoisen näköalapaikan brittiläiseen joulunviettoon. Suurin osa elokuvasta on filmattu Lontoossa joulun aikaan, sen tapahtumat ajoittuvat viiden viikon ajalle juuri ennen jouluaattoa näyttämönä mm. Heathrowin lentokenttä.

Elokuva on lastattu huippunäyttelijöillä. Keski-ikäistä kirjastotätiä sykähdyttää eniten Colin Firth, Mr. Darcynakin tunnettu hurmuri, joka ei tässäkään elokuvassa jätä nenäliinaa kuivaksi kirjailija Jamien roolissa. Hyvänä kakkosena seuraa Liam Neeson, joka tekee erityisen koskettavan roolin vaimonsa menettäneenä miehenä. Unohtamatta myöskään iki-ihanaa Alan Rickmania, joka myös kuuluu kirjastotätimme suosikkinäyttelijöihin.

Huippunäyttelijöitä on elokuvassa oikeastaan ärsyttävyyteen asti. Hugh Grantin tai Rowan Atkinsonin nähdessään tulee mieleen, että ihanko oikeasti ei muita näyttelijöitä ollut tarjolla, mutta ihmeen hyvin heidänkin kuluneet kasvonsa solahtavat elokuvan kulkuun. Hugh Grantin pääministeri David on uskottava roolissaan ja Rowan Atkinson on erittäin oma itsensä korumyyjä Rufuksena, joka on kuin joulun suojelusenkeli. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus näyttelijäkaartissa on Andrew Lincoln, joka nykyisin tunnetaan amerikkalaissarja The Walking Deadin Rick Grimesina. Eikä sovi unohtaa naisnäyttelijöitä, joista hienoja roolisuorituksia tekevät erityisesti Keira Knightley ja Emma Thompson.

Kun ne hektiset jouluvalmistelut on viimein saatettu kunnialla loppuun, suosittelen vetämään villasukat jalkaan, nappaamaan syliin rasian konvehteja sitä Nessu-pakettiakaan unohtamatta ja heittäytymään rakkauden vietäväksi reilun kahden tunnin ajaksi. Uskon että tästä elokuvasta jokainen löytää suosikkiparinsa ja -tarinansa, joka todistaa että rakkautta on kaikkialla ja kun siihen vielä lisätään joulun taika, kukaan ei voi olla sitä vastustamatta.

Elokuvan traileri >>

Love Actually Leevissä >>

Useilla palkinnoilla palkittu tähtitieteen professori Esko Valtaoja sai tästäkin Kaiken käsikirjasta Laura Jäntin palkinnon vuonna 2013, kirja ilmestyi jo viime vuonna. Aika laaja on sisältö, kun nimenä on Kaiken käsikirja, otsikoissa mm. Todellisuus, Kaiken alku, Historia ja Ihminen. Jos kuulostaa kuivalta, niin sitä ei kirja kyllä ole, kerronta on sen verran eloisaa.

Valtaoja väittää kirjassaan muistuttavansa Mörri-Möykkyä. Ehkä siinä on perää. Mitä muita nimiä kirjassa vilisee – ainakin da Vinci, Shakespeare, Carl von Linné, Charles Darwin, Halle Berry ja Viivi Pumpanen.

Alkoiko kiinnostaa … tarkista saatavuus Oamkin kirjastosta.

Ville Kivimäen kirjoittama Murtuneet mielet : taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945 on saanut tänä syksynä Tieto-Finlandia-palkinnon ja perustuu tekijän aiemmin julkaistuun väitöskirjaan.

Sotatraumoista, nykykielellä post-traumaattisesta stressioireista, ei osattu puhua ja niitä hävettiin. Hermojen menettäminen nähtiin mielisairautena, johon liittyi Suomessa vahva stigma. Kirjallisuudessa aihetta on tutkittu tähän mennessä hyvin vähän, koska hiljaisuutta on ollut hankalaa tutkia: puhumisen sijaan sodasta traumatisoituneet sotilaat mieluummin vaikenivat koko asiasta. Monet halusivat unohtaa vaikeat kokemukset, siirtyä elämässä eteenpäin ja usein oireita vähäteltiin, koska aina löytyi niitä, joille kävi vielä huonommin. Vertailukohtana olivat tietenkin sankarihaudoissa makaavat miehet. Talvi- ja jatkosodan aikana psykiatrisen hoidon piiriin päätyi lopulta 18 000 sotilasta.

Psykologiaa ymmärtäviä rintamalääkäreitä ei sotien aikana juuri ollut, jolloin sotilaiden psyykkiset ongelmat jäivät lopulta psykiatrian piiriin siviilisairaanhoidossa. Siellä oireita ei kuitenkaan osattu liittää sotakokemusten aiheuttamiksi, eikä psykiatrian ammattilaisilla ollut kokemusta tai ymmärrystä sodasta. ”Sielusyntyinen reaktio”, ”sairasmielinen reaktio”, ”psykopatia”, ”sotapsykoosi” – muun muassa näillä termeillä diagnosoitiin sotatraumoista kärsiviä sotilaita. Silloin ajateltiin, että psyykkiset vammat johtuivat potilaan luonteen heikkoudesta ja ihanne sisukkaasta suomalaisesta sotilaasta oli niin vankkumaton, että syy henkisestä romahtamisesta vieritettiin mieluummin potilaalle itselleen. Psykiatriset hoitomenetelmät olivat rajuja: kun rauhoittelu ja lepo eivät tuottaneet tuloksia, käytettiin mm. sähkösokki- ja insuliinihoitoja.

Teoksen avulla saamme jälleen hieman tarkemman kuvan sodistamme. Eräässä haastattelussa Ville Kivimäki pohti, että Suomessa on ymmärretty hämmästyttävän hitaasti se fakta, että jokaisella sotilaalla on murtumakohtansa. Ei ole olemassa sotilasta, joka olisi immuuni sodan aiheuttamille psyykkisille oireille. Sotatraumoista kärsineet sotilaat leimattiin pitkään ja perusteettomasti pelkureiksi ja luonteeltaan viallisiksi. Näitä käsityksiä teos yrittää osaltaan häivyttää.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

80-luvun lapselle Nintendon Super Mario Bros-pelit ja erityisesti niiden musiikit ovat sitä todellista stuff of legends eli vapaasti käännettynä eeppistä nostalgiaa. Erityisesti ensimmäisen Mario-pelin musiikkien osalta allekirjoittanut on ehdollistunut nakertamaan sisäposkea keskittyessään ja vasemman peukalon (eli se millä ohjattiin sitä jäykkää ja teräväkulmaista mustaa ristikkonäppäintä) 2. nivel ylhäältä lukien lukkiutuu ajoittain vielä vuosien jälkeenkin. Ei mikään ihme loppujen lopuksi, sillä vanhempani eivät suostuneet ostamaan uutta peliä ennen kuin entinen oli menty läpi. Kohtalotoverini tietänevät, että Super Mario Bros 1 oli vaikeusasteeltaan sitä luokkaa, että pelin läpipelaamisessa meni hetki… En muista enää tarkkaan, mutta uskoisin, että puhutaan kuukausista.

Syytän siis parinkymmenen vuodentakaista voimakasta altistumista pelimusiikeille, mikä riivasi minut näppäämään lainaan tämän nuottijulkaisuhelmen heti, kun se vain lipesi luetteloijan käsistä. Julkaisuun on koottu keskeisimmät Super Mario Bros -pelien sekä vanhoista että tuoreimmista pelimusiikeista. Tämmöiselle muutaman kerran vuodessa ja enimmäkseen muutenkin korvakuulolta soittavalle autotallikiipparistille intermediate-tason nuotit osoittautuvat hippasen vaikeaksi, mutta hieman oikomalla sovituksia ja uppoutumalla harjoittelulle sillä samalla intensiteetillä kuin alkuperäiselle pelille back in the day sain kuin sainkin soiteltua säälliset oodit vanhoista suosikeistani kuten Castle -theme ja Star power.

Suosittelen lämpimästi tätä nostalgiapläjäystä muillekin soittotaitoisille 80-luvun lapsille.

Super Mario series Leevissä >>

Tässä kirja, jota lapseni saavat syyttää siitä, että saivat kesällä lämmitellä muutaman päivän ajan Saarioisten äitien tekemiä eineksiä.

Geraldine Brooksin Kirjan kansa kuljettaa lukijan nykyajasta taaksepäin vuosisata kerrallaan, toisen maailmansodan melskeestä 1800-luvun Wienin ja 1600-luvun Venetsian kautta 1400-luvun Sevillaan. Vanhojen harvinaiskirjojen konservoija Hanna Heath saa toimeksiannon kartoittaa Jugoslavian sodan aikana Sarajevossa kadonneen ja vuosia myöhemmin löytyneen haggadan, juutalaisten pyhän kirjan kunnon. Konservointityön edetessä haggadan sivujen välistä löytyy pienen pieniä vihjeitä kirjan matkasta vuosisatojen halki. Konservoijalle hyönteisen siipi, viinitahra, suolakristalli tai hiuksenpätkä kertovat kirjan ja samalla kokonaisen kansakunnan historiasta ja ihmiskohtaloista.

Jännittäväksi juoni käy, kun Hanna huomaa juutalaisten pyhän kirjan herättävän Sarajevossa edelleenkin kiihkeitä tunteita eri uskontokuntien keskuudessa. Eikä Hanna itsekään säästy tunteilta, joita herättää haggadan sodan keskeltä pelastanut sarajevolainen kirjastonhoitaja.

Kirja on yksinkertaisesti hieno. Eikä pelkästään siksi, että sankari on kirjastonhoitaja. =)

Kirjan kansa / Geraldine Brooks ; suomentanut Arto Schroderus. Tammi, 2009.
ISBN 978-951-31-4471-5 (sid.)
Saatavissa Yhteislainauksen kautta Varastokirjastosta.

Juuri sopivasti joulun alla julkaistiin uusintapainos Suomen vanhimmasta joululaulukokoelmasta. Nämä laulunopettaja Anna Sarlinin kokoamat joululaulut ilmestyivät ensimmäisen kerran 1900-luvun vaihteessa 8-osaisena vihkosarjana ja ovat odottaneet uutta tulemistaan jo yli sadan vuoden ajan. Uusintapainoksen on toimittanut liminkalainen tietokirjailija Pekka Tuomikoski.

Anna Sarlin, joka oli useimmille tutun joululaulun ”Kello löi jo viisi” säveltäneen R. Raalan (Berndt Sarlin) täti, toimi musiikinopettajana sekä laulunopettajana Helsingissä vuosina 1886 – 1930. Sarlin oli myös oppikirjojen tekijä, hän julkaisi vuonna 1914 vihkosarjan Laulunopetustaulukkeita sekä 1920-luvulla kolmiosaisen Asteikkoharjoituksia –sarjan. Anna Sarlinin teosta Pieni opas musiikin alkeiden opetusta varten on käytetty koulujen musiikinopetuksessa laajalti ja siitä on otettu useita uusia painoksia. Hän toimitti ja julkaisi myös useita laulukirjoja, jotka sisälsivät Berndt Sarlinin säveltämiä lauluja, kuuluisin näistä on 20-osainen sarja Laululeivonen. Sarlin tunnettiin lisäksi laulajattarena, joka ei kuitenkaan juuri konsertoinut julkisesti vaan lauloi mieluiten perhepiirissä ja koulun juhlissa. Hän oli mukana Suomen ensimmäisessä naiskvartetissa ja oli myös suomalaisen naiskuorolaulun uranuurtaja johtamansa naiskuoron Wuokkoset kanssa.

Tämä uusintapainos, joka on nuotinnettu uudelleen käyttökuntoon oululaissäveltäjä Kari Kuosmasen toimesta, julkaistiin Limingan kirkossa järjestetyssä konsertissa 30.11. Kokoelman nuotit on tarkoitettu erilaisille kokoonpanoille aina yksinlaulusta kuoroihin. Sen myötä monet kenties unohtuneet sävelmät saavat uuden tulemisen. Nuottivihko sisältää myös lisätietoa laulujen taustoista, joten tämä on varsinainen joululaulujen aarrearkku!

Varaa oma kappaleesi Leevissä >>

…kalenteriin! Maanantaina lähtee taas kirjaston kohta melkein perinteinen lähtölaskenta jouluuun. Jatkamme viime vuonna hyväksi havaitulla linjalla eli jokainen luukku sisältää vinkkauksen hyödylliseen, hauskaan tai muuten vain hyväksi havaittuun tai nautittavaan tietokirjaan, romaaniin, musiikkiin, nuottiin tai vaikka elokuvaan.

Kaikki vinkatut aineistot löytyvät joko kirjaston kokoelmasta tai ovat tilattavissa lainaan yhteislainakumppaneiltamme maksutta.

Pysytään kuulolla… 😉