Huom! Oamkin blogi poistuu käytöstä
Osana verkkoympäristön uudistustyötä blogisivusto poistuu käytöstä 30.6.2024. Blogien kirjoittajat vastaavat omien tekstien talteenottamisesta ja arkistoimisesta. Ajankohtaisten blogien julkaisemista kannattaa tarjota Oamk Journalille. Blogi on saatavilla lukutilassa sisäverkosta 31.12.2024 saakka.

Liikkeessä kohti tulevaisuutta

Ihana kevätaurinko paistaa, kun kirjoitan tätä ensimmäistä juttuani liiketalouden yksikön omaan blogiin Liikkeessä. Blogin tarkoituksena on tehdä yksikön toimintaa ja tapahtumia näkyväksi ja eläväksi.

Tulevat vuodet tuovat mukanaan monenlaisia muutoksia. Yhtiöittäminen, ammattikorkeakoulun toimiluvan uusiminen, talouden tiukkeneminen, ja opiskelijavalinnan uudistaminen; vain muutamia mainitakseni. Olemme todellakin tilanteessa, jossa hyvää yhteistyötä ja me -henkeä tarvitaan.  Jokainen opiskelija ja kollega tarvitsee tukeasi.

Yksikössämme tapahtuu koko ajan kiinnostavia asioita. Ne liittyvät yksittäisiin opintojaksoihin, työelämäsuhteisiin, tk-hankkeisiin ja kansainvälistymiseen. Tämän blogi -kanavan välityksellä voit kertoa niistä muillekin korkeakouluyhteisömme jäsenille.

Tärkeintä on katsoa välillä ulos ikkunasta ja ehkä jopa lähteä kävellen seuraavaan palaveriin tai tapahtumaan. Elämää on nimittäin yksikön seinien ulkopuolellakin!

Päivi Vesala, yksikönjohtaja

 

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *