Terveisiä jälleen Fairbanksin kampukselta, kinosten ja viikoittain kovasti vaihtelevien lämpötilojen keskeltä.

Tänään ajattelin postata kuvan muistiinpanovihkostani.

Sehän on päivänselvää, että opiskelussa pitää löytää se oma tapa oppia. Puolentoista tunnin luento kahdeksalta aamulla voi olla silloin tällöin vaikea… Olen kyllä vuosia aiemmin jo huomannut, että luennoilla korvat avautuvat paremmin vastaanottavaisemmiksi opettajan luennoimiselle, jos kädet saavat touhuta jotain samalla. Piirtäminen toimii. Vihkoni eivät pahemmin ole täyttyneet kirjoitetuista muistiinpanoista viime aikoina. Mutta kuvista kyllä, muistiinpanoja nekin. Raapustellessa keskittyminen ei niinkään ole piirustuksessa, vaan keskittymisestä kuunteluun tulee helpompaa. Jälkeenpäin parhaimmillaan kuvien katsominen muistuttaa siitä mitä luennolla tulikaan kuultua. Ja sitten voi kirjoitellakin.

Luennon ei tarvitse olla tylsä, vaikka sitä on vaikea kuunnella. Itselläni ajatukset saattavat vain takertua johonkin yksityiskohtaan, minkä seurauksena opettajan ääni vaimenee ja ajatukset huitelevat jo ties missä. Tämä erityisesti silloin, kun istun paikallani katsoen puhujaa. Silloin on hyvä löytää tapa, jolla oppia ja muistaa paremmin kuullut asiat. Me raapustajat kuulemme kyllä.