Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos 2013)

Tartuin kesällä Riikka Pelon romaaniin Jokapäiväinen elämämme. Tuo vuoden 2013 Finlandia-voittaja kertoo venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan (1892–1941) ja hänen tyttärensä Ariadna Efronin (1912–1975) elämänvaiheista kahdella aikatasolla: 1920-luvun Prahan lähiseudun pikkukylissä ja vuosien 1939-41 Neuvostoliitossa. Muistoissaan päähenkilöt palaavat myös noiden kahden aikajakson välissä Pariisissa viettämiinsä vuosiin ja tapahtumiin, joilla on kohtalokkaat seuraukset.

Pelon kirja on sukua Sofi Oksasen Puhdistus-romaanille tai laajemmin koko Viro-sarjalle. Näiden romaanien päähenkilöinä ovat pienet ihmiset, joiden elämän suuret voimat ottavat ohjattavakseen: tässä tapauksessa Neuvostoliitto ja sen jokaiseen kolkkaan ja ulkopuolellekin ulottuva Stalinin terrori. Matkan varrella äiti ja tytär yrittävät löytää uudelleen jonkinlaisen yhteisen kielen ja toisensa. Yrityksiä ei auta se, että vanhalla Venäjällä kerran niin ylistetty runoilija Tsvetajeva kaipaa menetettyä mainettaan, mennyttä maailmaa ja vanhaa Moskovaa. Marina Tsvetajeva onkin katkera, kyyninen mutta myös tarkkanäköinen nainen, tytär Ariadna taas uuden järjestelmän sinisilmäinen ja uskollinen soturi.

Riikka Pelo kuvaa upeasti tunnelmia miljöönkuvauksen kautta. Erityisen hienovaraisesti hän kuvaa vaaran merkkejä, sitä, miten tummat pilvet ja pelko hiipivät päähenkilöiden elämään hiljalleen, silmukkaa pienin nykäyksin kiristäen. Mielestäni kirjan hienoimpia kohtia on kuvaus Ariadnan onnesta rakastettunsa Muljan rinnalla, perheensä luona Bolševon datsalla juhlistamassa veljensä Murin koulunalkua, vain hetkeä ennen kuin kaikki muuttuu.

”Mulja, tule minun kanssani tanssimaan , minä sanoin ja vedin hänet mukaan, etkö näe miten säteilen ja nauran, onnea, uutta elämää, uutta aikaa, uutta ihmistä, ja juuri silloin kaikki oli olemassa täytenä ja painavana, mennyt, tuleva ja tämä hetki kaikki samassa kuvassa, koko minun elämäni tässä kuvassa, sanoissa, juhlahumussa.” (Pelo 2013, 419.)

Riikka Pelon romaani on koskettava ihmis- ja ajankuvaus, joka vei minut mukanaan. Mutta ei kirjan ensilehdiltä. Hetkittäin romaani vaati pinnistelyä, että pysyin kahden (ja välillä useammankin) aikatason tapahtumien mukana. Kirjaa lukiessani pohdin myös sitä, kuinka lähelle elämäkertaa kaunokirjallinen teos voi tulla, sillä Pelon romaanissa päähenkilöinä ovat todelliset, historialliset henkilöt todellisine elämänvaiheineen. Sen verran romaanin henkilöt jäivätkin mieltä kaihertamaan, että kirjan luettuani piti googlata heidän kohtaloistaan lisää, ja jossain vaiheessa lukuvuorossa ovat ne varsinaiset elämäkerrat.

Marja Leskinen, KIR4KA