Huom! Oamkin blogi poistuu käytöstä
Osana verkkoympäristön uudistustyötä blogisivusto poistuu käytöstä 30.6.2024. Blogien kirjoittajat vastaavat omien tekstien talteenottamisesta ja arkistoimisesta. Ajankohtaisten blogien julkaisemista kannattaa tarjota Oamk Journalille. Blogi on saatavilla lukutilassa sisäverkosta 31.12.2024 saakka.

Monthly Archive: tammikuu 2016

Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle – kouluttajana Kosovossa

Yliopettajamme kirjoitti Pohjoisen ääni -blogiin (16.12.2015 / Kaleva.fi) kirjoituksen työmatkastaan Kosovoon, julkaisemme kirjoituksen myös täällä. Röntgenhoitajat osallistuvat myös Suomessa oikeuslääketieteellisiin kuvantamistutkimuksiin. Anja Henner tutkii säteilyn käytön kirjaamislomaketta c-kaarilaitteen pääkäyttäjän kanssa DFM:ssa (Department of Forensic...

Kun työt häiritsevät opiskelua – eli tradenomiksi 18 vuodessa

Aloitin opintoni OAMK:n kaupan ja hallinnon yksikössä tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa 12.1.1998. Luit ihan oikein, viime vuosituhannella. Nyt alkuvuodesta 2016 valmistun samaisesta yksiköstä tradenomiksi, joskaan en enää ole kärryillä yksikön virallisesta nimestä tai siitä mikä koulutusohjelmani nimi on. Kun minä olin nuori opiskelija, ei ollut suuntautumisvaihtoehtoja tietojenkäsittelyn sisällä. Sähköt sentään oli silloinkin, kuten myös Internet, mutta ei sentään kännykässä (ainakaan mun silloisessa Nokia 1610:ssa). No mutta samapa se sille, minä kerron oman tarinani ja syyt sille miksi opiskelut vähän venähtivät. 

Suoritin opiskeluun liittyvän työharjoitteluni QPR Softwaren HelpDeskissä, jossa opastin asiakkaita yhtiön valmistamien ohjelmistojen asennuksissa ja käytössä. Ajankohtaisesta CV:stäni voi päätellä että tämä tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Työharjoittelun innoittamana jäin taloon vielä osa-aikaiseksi työntekijäksi, kunnes vielä toviksi palasin koulun penkille. Kävi kuitenkin niin, että jo muutaman kuukauden jälkeen minulle vinkattiin avoimesta HelpDesk-paikasta merkittävässä matkapuhelimia (tuolloin) valmistavassa yhtiössä. Nokia otti tuohon aikaan töihin ”kaikki jotka olivat joskus nähneet tietokoneen”, silloin elettiin hyviä aikoja. Menin töihin vain kesäksi, mutta kuinkas kävikään kun syksy koitti…

Kolmisen vuotta myöhemmin palkanmaksajaksi vaihtui ulkoistamisen myötä amerikkalainen IBM. Työpöydän paikka ei merkittävästi vaihtunut. Viisi vuotta myöhemmin (työtehtävät olivat tässä vaiheessa jo vaihtuneet mieluisimmiksi) palkanmaksajaksi vaihtui intialainen HCL Technologies, eikä työpöytä vieläkään vaihtunut. Reilut kaksi vuotta vierähti, kunnes tälle kymmenen vuoden mittaiseksi venähtäneelle Peltola-visiitille tuli loppu. HCL lakkautti toiminnot Oulussa ja kilometritehdas kutsui.

Vasta tässä vaiheessa kävi ensimmäistä kertaa mielessä vuonna 2005 keskeytyneet tradenomi-opinnot. Toisaalta plakkarissa oli jo sen verran työkokemusta, että mahtaisiko koulun papereille enää olla tarvetta töitä hakiessa? No, ainakaan valtion tai kuntien leipiin ei taida edelleenkään päästä ilman papereita. Elettiin kesää 2011. Seuraavina neljänä vuotena tein muutaman pätkätyöpätkän ja nostinpa päivärahoja kassaltakin. Keväällä 2015 kattoon syljeskely kuitenkin jo kyllästytti siinä määrin että hain ja sain vanhaan opinahjooni erillistä opiskeluoikeutta.

Hain opiskeluoiketta suoraan sanottuna kahdesta syystä: 

  1. Mitä jos se paperi todellakin ratkaisee mahdollisen töihinpääsyn jonakin päivänä? Osoittaahan loppuun suoritetut opinnot ainakin sen että olen jotain saanut aikaseksikin.

  2. Kotona oleminen joutilaana on tylsää. Se voi aluksi tuntua ihan kivalta, mutta uskokaa vanhaa miestä (44v), kyllä siihen kyllästyy. 

Elokuussa 2015 kävin koululla valitsemassa itselleni mieluisia kursseja suoritettavaksi syksyn aikana. Tradenomin tutkinnostani puuttui enää 18 opintopistettä ja päättötyökin oli esitetty puolitoista vuosikymmentä sitten. Osan syksyn kursseista valitsin sillä perusteella että ne kiinnostivat. Osa valikoitui sillä perusteella että olin työtehtävissäni jo tutustunut aiheisiin ja loput periaatteella ”silmät kiinni ja vasemmalla kädellä läpi ilman suorituspaineita”. Suoritettavaa kertyi yhteensä 21 opintopistettä.

Tätä kirjoittaessa eletään tammikuun puoliväliä 2016. Kaikki kurssit on hyväksytysti suoritettu, suoritusmerkinnät on järjestelmissä ja tutkintotodistushakemus on jätetty.

Virallinen valmistumispäiväni on 28.1.2016 ja jo seuraavana päivänä olenkin vanhojen tradenomi-opiskelijakavereiden kanssa juhlistamassa valmistumistani, joten koulusta saa kyllä pysyviäkin kaverisuhteita, kun ei pidä sitä päätä koko opiskeluaikaa kirjojen parissa… 

Mainittakoon vielä lopuksi että päivälleen 18 vuotta opintojen aloittamisesta sain viimeisen hyväksytyn kurssimerkinnän. Täysi-ikäinen tutkinto siis! Nyt tarvisi enää keksiä mitä haluan tehdä isona…

Jarkko Karhunen, Rovaniemen lahja Oululle

Oulussa koulussa taas!

Ensimmäinen viikko on takana Ouluun paluun jälkeen! Suunnitelmat kevään opintoihin on tehty uusiksi ja työtä näyttää riittävän! Kurssitarjonta viime syksynä opintonsa aloittaneille on hiukan erilainen kuin omalla ryhmällä, joten nyt vaihdon jälkeen pientä säätöä...

Esittelyssä: RadSim-simulaatioympäristö

Hyvää alkanutta vuotta kaikille Säteilevää-blogin lukijoille! Näin vuoden alkuun muutama sananen simulaatioympäristöstämme, joka on nimetty Oamkin Simlab-ympäristössä RadSim:ksi. Kuvat on otettu viime vuoden loppupuolella ja aukeavat suuremmaksi klikkaamalla. Radsim tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia simuloida, testata...

Kokemuksia e-APE verkko-opiskelusta opiskelijan silmin

Petra Komulainen on 36-vuotias opiskelija Kokkolasta. Hän opiskelee e-APE3/2015 ryhmässä, jonka tuutori on Tiiu Tenno. Petra itse toimii e-APE opinnoissaan ryhmäkoordinaattorina.  Petra uskoo elinikäiseen oppimiseen. Häneltä löytyy toimistopalveluiden ja tietohallinnon opistotason merkonomin tutkinto sekä...

Mitä te oikeen teette siellä Trapestilla?

Trapesti, se on se ovi siellä kellarikerroksessa. Ja kai siellä jotain tehdään – joskus. Trapesti kärsii enemmän ja vähemmän siitä, etteivät kanssaopiskelijat tiedä, mikä se on tai mitä siellä tehdään. Tässä postauksessa avaan näitä seikkoja.  

Trapesti on osakeyritys, joka on perustettu vuonna 2002. Tarjoamme markkinoinnin, taloushallinnon ja web-puolen palveluja asiakkaille, jotka ovat ihan oikeita yrityksiä. Trapestin työntekijät ovat Teuvo Pakkalan kadun kampuksen opiskelijoita, ja heitä on kerrallaan Trapestilla noin 15. Trapestilla olemisesta kerrytetään opintopisteitä ja arvokasta työkokemusta oman alan töistä, sekä saadaan oikeita kontakteja työelämään.

Mielestäni Trapestilla ”työskenteleminen” on mukavaa vaihtelua tavallisen koulun penkillä istumisen ohella. Tiimimme on vahva ja yhtenäinen, ja viihdymme tehtävissämme. Olen oppinut paljon uusia asioita omassa pestissäni viestintävastaavana, sekä oppinut ymmärtämään, millaista on toimia oikeassa työyhteisössä.

Ahertamisen ja pakertamisen lisäksi pidämme yhteisiä illanviettoja, kuten pikkujouluja. Toimistolle voi aina tulla vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaa yhdessä. Se juuri onkin mahtavinta Trapestissa, että opintopisteiden lisäksi saat kourallisen uusia ystäviä ja oppiminen on oikeasti hauskaa!

Mitä te oikeen teette siellä Trapestilla?

Haluatko sinä suorittaa opintojasi omalla tyylillä?

Trapestin kirjavasta joukosta löytyy monenlaista roolia, joista jokainen tarvitsee tekijän. Oletko markkinointihenkinen ja sosiaalinen? Pidätkö nettisivujen väsäämisestä? Onko sinussa luontaista kipinää johtamiseen tai ihmisten hyvinvointiin? Onko some sittenkin sinun juttusi? Mikä ikinä vahvuutesi onkin, Trapesti tarvitsee juuri sinunlaistasi ihmistä, joka on valmis tarttumaan toimeen ja oppimaan tekemällä!

Käy tutustumassa sivuillamme lisää eri pesteihin ja ole kuulolla kevään rekryissä.

www.trapesti.fi

 

Hyvää kevätlukukautta! 

Ellamari Koutonen, Viestintävastaava, Trapesti Oy

Laatua espanjalaisittain

Hola! Näin meitä tervehti hotellimme siivouspäällikkö ensimmäisen lomaviikon jälkeen kun viikkosiivous oli tehty. Päällikkö kävi tarkistamassa kansioonsa kirjaten, että kaikki toimii ja, että olimme tyytyväisiä huoneistoomme sekä saamiimme palveluihin. Laatuympyrän mukainen toiminta eli toiminnan seuranta ja arviointi oli hotellimme arkipäivää.

 

Totesimme kaiken olevan kunnossa ja kiitimme palvelusta. Olihan meillä käynyt yksi ja sama siivooja kahden päivän välein siivoamassa ja mm. myrkyttämässä pienet kotieläimemme – muurahaiset 😉 Saatoimme hyvillä mielin jatkaa toisenkin viikon etelän lämmössä ja auringossa. Lomamme aluksi saimme myös huomata, että hotellimme oli varautunut hyvin eri kansallisuuksien vierailuihin. Hotellikansio sisälsi kuudella eri kielellä ohjeet esim. roskien lajitteluun, retkiin sekä palveluiden käyttämiseen liittyen – myös suomeksi vaikka kyseessä ei ollut tyypillinen suomalaisten seuramatkojen käyttämä hotelli.

Toisen viikon aikana sattui sitten laatupoikkeama 😉 Kiireisen ”vaihtopäivän” vuoksi meillä ei käynytkään ”oma” siivooja vaan nk. ”ekstraaja”. Siivousajankohta ei ollut se tuttu ja turvallinen. Kerkesimme jo ajatella, että siivousta ei tehdä sinä päivänä ollenkaan, roskatkin jäivät viemättä ja muitakin puutteita ilmeni. Kestimme urheasti tilanteen 😉 ja saimme todeta, että paluu normaaliin tapahtui jo kahden päivän kuluttua. 

Kotiin palatessamme oli sähköpostissa odottamassa palautekysely, johon tyytyväiset asiakkaat saattoivat kirjata positiivista palautetta sekä muutaman kehittämisideankin 😉

Onpa toiminta mitä tahansa, niin tärkeää on, että toimintaa suunnitellaan, toteutetaan suunnitelman mukaan – joskin joustavasti, seurataan ja arvioidaan.  Palautetta kannattaa antaa sekä onnistumisista että mahdollisista laatupoikkeamista. Samalla kehitetään toimintaa tavoitteiden mukaiseksi dokumentaatiota unohtamatta.

 

Toivotan oikein laadukasta vuoden alkua kaikille Oamkilaisille – Feliz año nuevo 2016!

 Kulttuurin osaston laatukoordinaattori Paulina

Vierailulla terveysalan erikoistiloissa

Oulun ammattikorkeakoulun kolmen kampuksen opettajat ovat tehneet syksyn yhteistyötä Sosiaali- ja terveysala ja sen tietojärjestelmät -opintojen kehittämisen merkeissä. Olemme päässeet projektin myötä tutustumaan sekä Oulun ammattikorkeakoulun että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin erikoistiloihin. 

Oamkin Professorintien kampuksella on simulaatioympäristö, jossa terveysalan opiskelijat voivat harjoitella erilaisia potilaan hoitoon liittyviä hoitotilanteita. Oikeaa sairaalaympäristöä muistuttavissa tiloissa on aikuisen ihmisen kokoisia nukkeja. Niille saadaan aikaan ihmisen vitaalit toiminnot, joita voidaan mitata. Yksi nukke jopa synnyttää. Opettaja ohjaa näiden nukkejen elintoimintoja opiskelijoiden hoitotoimenpiteiden mukaan labran ohjaushuoneesta. Opiskelijat voivat kysellä potilaan vointia ja opettaja vastaa nuken kautta, millaisia tuntemuksia potilaalla on. Näissä simulaatiotiloissa käy myös OYS:n henkilökunta harjoittelemassa ryhmätyöskentelyä vaativissa hoitotilanteissa. 

Vierailulla terveysalan erikoistiloissa

Kuva: Simulaatiopotilas sairaalasängyssä. (Kuva Elisa Laukkanen)

 Oamkin Kotkantien kampuksella on ns. cave-ympäristö (Cave Automatic Virtual Environment), jossa on 3D-malli sairaalaympäristöstä. Cave on rakennettu tilaan, jossa on iso kaareva optinen kuvapinta, johon kuva heijastetaan. Tilassa on mahdollista suunnitella ja testata sairaalan erilaisten tilojen toimivuutta, esimerkiksi hoitohuoneen kokoa ja kalustusta. ( http://cave.oamk.fi/cave/?ln=fi ). Tilan 3D-vaikutelman aikaansaamiseen tarvitaan 3D-lasit.  Tilassa liikkumista ohjataan erillisestä ohjausyksiköstä tai sitä varten suunnitelluilla erikoislaseilla.

Vierailulla terveysalan erikoistiloissa

 

Vierailulla terveysalan erikoistiloissa

Kuvat: Sairaalan tilat ilman 3D-laseja näyttävät sekavilta. Erikoisilla 3D-laseilla voi ohjata tilassa liikkumista. (Kuvat Sinikka Viinikka)

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tiloissa kävimme tutustumassa OYS Test Lab:iin. Tila on avattu syksyllä 2015. Yritykset voivat testata siellä omia tuotteitaan aitoa ympäristöä muistuttavissa olosuhteissa yhdessä terveysalan ammattilaisten kanssa. Tilan väliseinät ovat kevyitä ja hyvin liikuteltavia. Näimme mm. naistentautien hoitohuoneen, jossa oli testattu OYS:n uuden sairaalarakennuksen hoitohuonetta. Oamkin opiskelijat pääsevät keväällä mukaan projektiin, jossa testataan lääkärin elektronisia työvälineitä.

 

Vierailulla terveysalan erikoistiloissa

 

Vierailulla terveysalan erikoistiloissa

Vierailulla terveysalan erikoistiloissa

 Kuvat:Testissä oleva sairaalasänky ja naistentautien hoitohuone. Keskosten sänky, johon on integroitu keskosten hoidossa tarvittavat laitteet. (Kuvat Sinikka Viinikka)

OuluHealth Lab:ssa yhdistyvät vierailukohteemme: http://ouluhealth.fi/labs/. Oamk on hyvin mukana Oulun seudun kärkihankkeissa: http://ouluhealth.fi/about-ouluhealth/. 

Lehtori Sinikka Viinikka, SoTTi-projektista