Opiskelijat uutta luomassa

Viime viikon torstaina Liiketalouden yksikössä oli InnoStartti-tapahtuma. Se kokosi kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat innovoimaan uutta. Toimeksiantajina tapahtumassa olivat Tuba food & lounge, Yritystakomo, Lappset sekä Liminganlahden luontokeskus.

Omat ryhmäni ideoivat Liminganlahden luontokeskukselle viestinnän ja markkinoinnin kehittämistä sekä erilaisia teemallisia tapahtumia. Myös nettisivujen kehittäminen oli yhtenä aiheena. Tuloksiksi saatiin monipuolisia ehdotuksia kaikista näistä teemoista.

Kolme parasta ryhmää kaikista toimeksiannoista palkittiin. Luontokeskuksen osalta voittajiksi kruunattiin viestinnän ja markkinoinnin kehitysehdotukset, karttapalvelun kehittäminen sekä Sydäntalven taikaa -tapahtuma. Voittaneet opiskelijaryhmät saivat myös diplomit muistoksi päivästä. Toimeksiantaja puolestaan saa kaikkien ryhmien ideat käyttöönsä.

Itselleni päivä oli jännittävä, sillä olin ensimmäistä kertaa tapahtumassa mukana huolehtimassa osaltani päivän kulusta. Onneksi kaikki meni hyvin, kiitokset opiskelijoille ja toimeksiantajille!

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä luontokeskuksessa tulevan talven aikana tapahtuu. Kannattaa käydä tutustumassa monipuoliseen toimintaan!

Terhi Mustakangas, opettaja

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa