Monthly Archive: lokakuu 2018
Artikkeli on julkaistu alunperin Metropolian Osaamisen pelimerkit-blogissa 9.8.2018. Osaamisperusteisuus Osaaamisperusteisuus liittyy käsitteenä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen prosesseihin ja osaamisperusteisuutta voidaankin ajatella kriteeripohjaisena tapana arvioida(19) eri tavoin hankittua osaamista. Osaamista itsessään on määritelty eri aikoina eri tavoin. Vaikka...
Suoritin toisen harjoitteluni ProAgria Keski-Pohjanmaalla tuotosseurannan tehtävissä touko- elokuussa 2018. Tuotosseuranta muodostuu tilalla kerättävästä maidontuotantotiedosta, niistä lasketuista tuloksista sekä tiedon analysoinnista. Tuotosseurannasta on hyötyä, koska sen avulla saadaan vertailuja muiden tilojen tuloksiin, eläin- ja...
Kirjoittanut: Aleksi Isoherranen, Aku Hietala ja Ossi Kamsula Mitä on johtajuus? Kysymykseen löytyy yhtä monta vastausta kuin on vastaajaakin. Johtajuus merkitsee eri ihmisille eri asioita, sekä eri asiayhteyksissä johtajuus ymmärretään eri tavoin. Johtajuutta...
Kirjoittajat Maija Joensuu Erikoissuunnittelija Ammatillinen opettajakorkeakoulu, ammattipedagoginen TKI Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) Harri Keurulainen Yliopettaja Ammatillinen opettajakorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) Mitä dialoginen varjostaminen tarkoittaa? Dialoginen varjostaminen – DiVa – on vertaisoppimisen tai vertaistuen muoto, joka...
Opettajaopiskelijamme Heli Leskelä kirjoitti kokemuksistaan opetussuunnitelman kehittämistyöhön osallistumisesta. Osallistuin lukuvuonna 2017-2018 ammatillisen opettajakorkeakoulun opetussuunnitelman kehittämistyöhön. Siihen mukaan lähtemiseen innosti se, että näkisin ammatillisen opettajakorkeakoulun kehittämistyötä lähemmin ja ymmärtäisin paremmin osaamisperusteista opetussuunnitelmaa. Samalla se oli...
In autumn 2017 a new way of arranging an incoming staff exchange was applied in the Department of Natural Resources. Department’s long-term cooperation partner Grampus Heritage and Training Ltd ran an Erasmus Plus project...
Hochschule der Medien (https://www.hdm-stuttgart.de/ ) on Kulttuurin osaston viestinnän tutkinto-ohjelman yhteistyöoppilaitos, jossa opiskelee media-alaa 5000 opiskelijaa. Oppilaitos tarjoaa 11 englanninkielistä mielenkiintoista vaihto-ohjelmaa (30 ECTS) kansainvälisille yhteistyökumppaneille syys- ja kevätlukukaudelle. Oppilaitos on hyvin halukas ottamaan...
Monella maahanmuuttajalla on lähtömaassa hankittua korkeakoulutusta ja työkokemusta, jota tulisi voida hyödyntää yhteiskunnallisesti. Tähän tarpeeseen Oulun ammattikorkeakoulussa aloitettiin korkeakouluun valmentava koulutus maahanmuuttajille. SIIMA-hanke ESR-rahoituksella toteutettu SIIMA-hanke (Siirtymävaiheen koulutusmalli maahanmuuttajille) käynnistyi elokuussa 2016 ja se...
Saavutettavuus tarkoittaa, että verkossa olevat palvelut sisältöineen ovat käytettävissä ja ymmärrettävissä kaikille, joilla on tuohon sisältöön pääsyoikeus. Esimerkiksi näkö- tai kuulovamman ei pitäisi estää palveluiden käyttöä. Saavutettavuus ei ikävä kyllä ole toteutunut julkisissa palveluissa....